torstai 21. huhtikuuta 2016

Hiutaleiden, Sammaleiden ja Hangaroundien lumileiri Pyhällä 14-18.4.


Heti ensiksi lupaus. Meidät kannattaa kutsua uusiin mielenkiintoisiin tapahtumiin, sillä saamme todennäköisesti innostettua liudan kavereita mukaan. Ainakin Pyhä Randonneén kohdalla näin teimme. Onnekas hiutale lunasti itselleen Nuuksio Classic -juoksun banketissa osallistumisoikeuden tapahtumaan, ja toi vanavedessään paikalle joukon muita iloisia reippailijoita.


Elämyspisteet maksimoiden


Pyhätunturista on tullut yksi viime aikojen suosikkikohteistani, ja vuoden sisään olen tainnut käydä siellä neljästi. Monine huippuineen ja jyrkkine kuruineen tunturijono tarjoaa jylhien ja monipuolisten maisemien lisäksi loistavat puitteet myös erikoisempiin ulkoilmaharrastuksiin kuten vapaalaskuun. Tunturiin pääsee tietysti ilman numerolappuakin, mutta tapahtumissa pääsee nauttimaan valmiiksi merkatusta parhaille paikoille vievästä reitistä ja mehevistä jälkipeleistä.

Kuva: Terhi Jaakkola

Vaikka pitkän viikonlopun aikana ehtikin puuhastella monenlaista, reissun ehdoton kohokohta oli Pyhä Randonnée -tapahtumaan osallistuminen. Yksi kerrallaan seurueemme vähemmänkin laskemista harrastaneet totesivat elämyssarjassa tarjolla olleet elämyspisteet turhan nopeasti kuitatuiksi päätyen kisasarjaan kokemuksestaan tai välineistään riippumatta. Suurin osa muustakin porukasta oli liikkeellä samalla asenteella, joten jos osallistuminen yhtään kutkuttaa, mukaan ehdottomasti ensi kerralla!


Nousua, laskua ja bootpackailya


Suunnitelmani oli hiihdellä reitti läpi omaa tahtiani, tasaisella vauhdilla ja säätö minimoiden. Edellisen päivän leppoisat nousut tuntuivat parin viikon flunssan jälkeen reisissä. Riittävän leppoisalla tahdilla nousut taittuisivat kuitenkin varmasti. Ensimmäisen laskun jälkeen huomasin kuitenkin yllättäen päätyneeni naisten sarjan kärkeen kisasiskon ryhtyessä säätämään karvojaan ennen kuin alamäki kunnolla loppui. Kisailufiilis nosti orastavasti päätään. Silti toivoin, että sisko painelisi matkoihinsa, jotta voisin vain nauttia omasta matkastani. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan päädyimme hassunhauskaan kissa-hiiri-leikkiin. Ylämäissä jäin, alamäissä olin edellä. Näin mentiin jotakuinkin koko reitti.


Viimeisessä Kultakeron nousussa sisko kuroi sellaisen kaulan, että arvelin kiinnisaamisen olevan jo mahdotonta. Aittakuruun laskeutuessani hämmästelin, miten suuri ero oli ollut, kun en sielläkään nähnyt siskosta vilaustakaan. Alempana katsekontakti kuitenkin syntyi taas, kun bongasin siskon laskeutumasta suurin piirtein samalla korkeudella hieman eri kohdassa kurua. Krun yläpäässä reitti ei tuntunut menevät loogisesti, joten jompikumpi oli harahutunut hetkeksi reitiltä. 

Bootpack-osuus Aittakurusta noustiin letkassa minun pitäessä perää. Maaliin oli kuitenkin vielä lyhyt lasku, joten pitihän sitä vähän tsempata, kun nyt kerran tällainen tilaisuus tarjoutui. Vaihdossa olin vikkelämpi ja kurvasin loppulaskuun ekana. Loppulasku Wurstille näytti koppuraiselta, joten loppukirini oli lähinnä loppuhimmailu. Sisko olikin tulla ohi, mutta päätyikin ottamaan tuntumaa maastosta. Eroa tuli muutama sekunti.

Loppupelit


Päivästä jäi ylimmäksi mieleen ylpeyden tunne ystävistäni ja muista matkaa taittaneista lajia
vähemmän harrastaneista, joista jokainen palasi reitiltä hymyissä suin. Jokunen irvistysotos oli ilmeisesti päivän aikana otettu, mutta jälkipeleissä ei enää selvinnyt miksi. Suosittelenkin lämpimästi randonnée-taphtumia peruslasku- ja skinnailutaidot omaaville. Perustaidoilla pääsee pitkälle, naisissa tänä vuonna jopa (epäviralliseksi) Suomen mestariksi.

Pyhälle palaan pian taas, sillä kotiin tuomisiksi tuli lahjakortti tunturiin. Se vaan pitäisi jotenkin saada upgradattua 10 henkilölle sopivaksi J

Salla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti