lauantai 12. elokuuta 2017

Seilkkailukisailua Ruotsissa - AIM Challenge

Oma vuosi Ruotsissa Göteborgin seudulla on kulunut kuin lapsella karkkikaupassa. Polkuja pyöräiltäväksi ja metsiä suunnistettavaksi on enemmän kuin tarpeeksi. Kivoja urheilutapahtumia riittäisi joka päivälle. Hyvissä ajoin lykkäsimme Maaritin kanssa kisakalenteriin AIM Challengen Lindvallenissa vähän pohjoisemmassa, jotta olisi hyvä syy ajella katselemaan myös tunturimaisempaa luontoa.

AIM Challenge on vuodesta 2004 asti vuosittain järjestetty seikkailu-rogaining tyyppinen kahden kisan pari. Kisat pidetään parin viikon välein Ruotsissa Lindvallenissa Sälenissä ja Norjassa Hemsedalissa. Ideassa on mukana maaottelun aineksia - kummasta maasta löytyy hauskemmat radat ja kovimmat kisaajat. Rogaining-tyyppisyys takaa kuitenkin matalan kynnyksen eli suorituksen saa, vaikka hakisi vain yhden rastin. Kilpailijat ovat kahden hengen joukkueita, aikaa on 6 tuntia ja rasteja 60, joista osa uimista, melomista tai kiipeilyä vaativia. Hankalammista rasteista saa isommat pisteet ja vain toisen parista täytyy suorittaa ne. Suunnitteluaikaa ei ole ja aika alkaa juosta, kun saa kartan kouraan. Luonteeltaan kisa on pyöräilypainotteinen eli etäisyydet ovat pitkät, rastit pääasiassa pyörällä päästävissä paikoissa ja pyörä kulkee käytännössä koko ajan mukana.

Kesä meni vauhdilla ja harjoittelussa painottui mielikuvaharjoittelu videoita ja kuvia katsellen. Porin Raastossa Sannan kanssa testasin jaksaako ylipäätänsä mitään ja perheen kanssa tehty hieno pyöräretki Kattegattledeniä pitkin viritteli pyöräkuntoa sekä jumitti sopivasti lihakset juuri ennen kisaa. Maaritin kanssa tavoitteeksi asetettiin vaatimaton läpimeno kunnialla ja pistesaalis, joka olisi isompi kuin all time low (on muuten 55 pistettä).

Kisapaikalle tulimme hyvissä ajoin kahta yötä ennen kisaa. Näin oli aikaa yksi täysi päivä tutustua maastoihin ja virittää pyörät. Tässä vaiheessa löysimme netistä viimevuosien kartat, joista oli tosi iso ilo. Vinkki suomalaisiinkin kisoihin. Edellisten vuosien karttojen ja reittioppaiden kanssa kiertelimme päivän auton kanssa ja jalan arvioimassa nousumetrejä ja polkujen tasoa. Maasto on tunturimaista eli rankkaa nousua ja laskua riittää. Vanhojen karttojen perusteella pieneltä laskulta alas näyttävä pätkä ei naurata, kun tositilanteessa näitä satojen metrien pudotuksia hinkkaa pyörän kanssa ylös vain yhtä pistettä rikkaampana. Yksi tuolihissi oli onneksi kisan ajan käytössä.
Pyörät pääsivät sisään yöksi ennen kisaa

Kisapäivä valkeni kurjassa säässä. Sadetta piiskasi taivaan täydeltä. Viime hetkellä vaatetusta vaihdettiin lämpimämmäksi. Lohdutuksena mietimme, että kurja sää voi olla syy ottaa vielä vähän rennommin. Kisa on iso ja lähtöviivalla oli yli parisataa parijoukkuetta. Kartat temmattiin klo 10 ja otimme alkuun pienen suunnitteluhetken. Päätimme nousta hissillä tunturiin ja sieltä noukkia rasteja alaspäin tullen ja kelloa katsellen. Viimeiseksi jätimme lähellä maalia kylässä olevan rastiryppään, joista rasteja voi poimia sen verran kuin lopussa ehtii.
Kisakartta ja rastien pisteitä

Tunturiosio oli hieno, vaikka heti ensimmäisillä rasteilla otimme muutamia harha-askeleita. Maastopyöräilytaitomme ovat heikommat ja pari rastia kävimme noukkimassa vaelluspolkuja pitkin jalan. Yhden rastin hakemisen esti liian iso suo. Siinä vaiheessa tuntui vielä siltä, että ei viitsi olla kainaloita myöten vedessä. Maisemat olivat sumusta huolimatta hienot ja tänne olisi kiva tulla paremmalla ajalla vaellusretkelle.   
Ensimmäisenä haetun rastin mystinen ympäristö

Tunturista laskettelimme helpommille osuuksille, missä edessä oli myös yksi erikoisrasti. Kahdella narulla tasapainotellen oli tarkoitus hakea lammen päällä roikkuva rasti. Edellisen parin kilpailija oli tippunut vähän pahemmin ja satuttanut päänsä, mistä paikalla ollut toinen pari kertoi. Yhdessä arvoimme miten rasti kannattaa ottaa ja paras taktiikka oli rimpuilla kohdalle narusta roikkuen ja uiden. Toinen pari näytti mallia ja tällä taktiikalla mekin saimme pisteemme.

Loppumatkan haimme kaikki asutummilla seuduilla olleet rastit, joista useimmat vaativat mäen polkemista ylös ja alas ja pientä kiipeilyä tai ryömimistä, mutta eivät olleet vaikeita suunnistuksellisesti. Yllättävää on aina se, kuinka nopeasti kello juoksee näissä kisoissa. Viimeisen rastin kohdalla vähän mietimme ehdimmekö ja jaksammeko vielä kavuta yhden hiihtorinteen puoliväliin, mutta senkin vielä noukimme. Maaliin tulimme hyvässä etuajassa. Pienestäkin yliajasta sakotettiin rankasti ja 10 minuutin ajan ylityksestä suoritus hylätään. Viimeisten minuuttien tulijoiden maalisuoran kirityksissä riitti kyllä draamaa.
Viimeisten minuuttien ruuhkaa maalissa
Kuusi tuntia ei heti tuntunut missään, mutta saunan ja suihkun jälkeen kyllä tunsi tehneensä päivän työn. Tulokset tulivat illalla ja olimme iloisia, kun emme ihan viimeisiä olleet. Erityisesti harmitti alussa väliin jätetty suorasti, jonka pisteet olisivat nostaneet sijoitusta monta pykälää. Meille uudenlainen maasto oli haastava, kun emme suunnitellessa osanneet arvioida paljon aikaa pyörillä menisi isoihin nousuihin ja jätimme väliin sen takia isompien pisteiden erikoisrasteja. Ensi vuonna voi sitten kokeneempana kokeilla samoissa maisemissa uudestaan!
Kisa oli todella kiva ja hyvin järjestetty sekä hyvissä puitteissa. Kisakeskus Lindvallen on talviurheilukeskus, josta löytyy majoitusta, ravintoloita ja kylpylä. Vaellusreittien lisäksi alueella on paljon maastopyöräreittejä ja bike park eli paikalla viihtyisi pidemmänkin loman. Kisan osallistujaporukka näytti olevan hyvin monenlaista ja -ikäistä sekä itse kisa ei ollut mitenkään erityisen hankala suunnistuksellisesti. Jokaiselle löytyy oman tason mukainen mahdollisuus olla mukana nauttimassa itsensä ylittämisestä.

Mari
Tyytyväisenä maalissa





keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lappee-Jukola eli Katastrofi-Jukola


On lähes vuosi Jukolanviestistä. On siis aika kirjoittaa siitä.
21:55 havahdun. Olen nukkunut pommiin, kun en kuullut herätyskellon soittoa puolta tuntia aikaisemmin. Jukolan avauksen sisäänmenoportilla pitäisi olla 35 minuutin, viimeistään 45 minuutin päästä ja matkaa sinne on 2,5kilometriä, puhumattakaan unenpöpperöisyydestäni, joka vie ajasta 10 minuuttia ennen kuin havahdun tosiasiaan. Tavarani eli juoksureppuni lamppuviritelmineen ja geelijuomineen sekä pukeutuminen ja suihkukamojen organisointi ovat täysin puolitiessä. Tiedättehän, ettei suunnistuskenkien nauhoittaminenkaan teippauksineen ole nopeaa. Palaa mieleen edellinen ja ainoa Jukolan viestin avaukseni Hakunilassa 2012, jolloin tytöt ympärillä stressasivat lähtöön ehtimistäni. Nyt tytöt ovat jossakin kilpailualueella menossa.

Ilmeisesti stressi- tai jännitystasoni eivät olleet kovin korkeat, kun uni kerran maittoi. Avausosuus oli langennut minulle vain muutamaa viikkoa aiemmin, sillä muut lyhyemmät osuudet olivat muidenkin kiinnostuksen kohteena. Lähes kahden vuoden juoksutauko ennen 2016 kevättä polvionnettomuuden ja -leikkauksen vuosi, ja vähintään yhtä pitkä yösuunnistustauko saivat hiukan mietteliääksi. Olin tehnyt muutamia lyhyitä vetotreenejä, pari pidempää juoksulenkkiä ja muuten-vaan suunnistanut kevään aikana. 
Yösuunnistusharjoituksen hämärää odottelemassa...

 Yösuunnistustreeni tuntui pakolliselta ja tein sen maanantai-tiistaiyönä ennen Lappee-Jukolaa. Treeni tuli todella tarpeeseen ja yksin yöllä haasteellisella radalla jouduin nöyrtymään ja toteamaan tasoni. Viikon aikana mm. flunssa varoitteli nurkan takana.

Koska mieheni ja minä olimme kumpikin Jukolan viestissä ja vielä avauksessa, päätimme olla ottamatta 4-v. tytärtä mukaan tapahtumaan. Jukolan alusviikolla ratkaisu osoittautui sääennusteiden valossa enemmän kuin hyväksi. Hoitajan piti päästä takaisin Turkuun sunnuntai-illaksi, mutta totesimme sen onnistuvan, vaikka mies oli ankkuriosuudellakin. Automme päätti sanoa sopimustaan irti perjantaina ja hankimme yhteiskyydin. Bueno! -sehän on vain kannatettavaa!

Juoksen lähtöalueelle ja ehdin hyvin. Kuraa on jo niin, ettei sitä kannata kierrellä. Lähtönumerona 1235 tarkoittaa jo vähän hitaampia rivejä. Edellisen avauskokemuksen perusteella alkuviitoitus kannattaa juosta minkä lyhyistä kintuista lähtee, jottei metsässä jää hitaisiin letkoihin. Pingon siis menemään. Löydän reunaviitoituksen vierestä 20cm ”vapaan kaistaleen”, joka on minulle tarpeeksi ohittamiseen. Ennen lähtökolmiota massa pysähtyy täysin, mutta onneksi minulla on kaistaleeni. Onnittelen itseäni, kun pääsemme varsinaiseen metsään, sillä tiheä vihreä alue on raivostuttavan hidasta. Suunnistuksesta ei voi puhua, kun olen sen verran karttaa vilkaissut, että tiedän suunnan. Äly oli jätetty viisaammille, totean suorituksen jälkeen. Ensimmäisen rastin jälkeen aloitan suunnistamisen, mutta hyödynnän letkoja. Vauhti on pääosin niin hyvää, että kovempaa en pystyisi menemään. Osuuden loppupuolella alkaa jotkut letkat olla hiukan hitaita, mutta itsellä ei ole enää puhtia ohituksiin. Rastit löytyvät hyvin muutamaa koukkua lukuun ottamatta. Pari kertaa itselleni tyypilliseen tapaan kaivan käsilläni sammalta eli lennän rähmälleni. Voin olla tyytyväinen suoritukseeni, kun tulen vartin ennen odottamaani aikaa maaliin. Ja siitäkin, että seuraavan osuuden juoksija on jo odottamassa.
Mari-Hiutale

Siirryn saunomaan. Kysyn saunahenkilökunnalta, onko sauna varmasti lämmin. ”Lämmin on.” Kohta istun muutaman naisen kanssa yhden kiukaan saunassa, josta löylyä ei riitä lämmittämään saunatelttaa, tuuli vinkuu sisään ja katosta tippuu kylmiä höyrypisaroita. Seisoen saattaa ylävartalo tarjeta. Onneksi on hyvä mieli ja tilanne on lähinnä koominen. Onneksi suihkusta tulee lämmintä vettä.
Suvi saunanraikkaana


Lähdön hetkillä, kun seurueemme lähestyy peltoparkkipaikkaa, kuskimme vihjaa, että siellä on jotkut saattanut joutua odottelemaan traktorihinausta tunteja. Tulemme tilanteeseen, jossa jokainen auto joudutaan hinaamaan vellistä pois. Meidän automme on blokannut erään jo pari tuntia odottaneen brittiryhmän pakettiauton, joten sen asian varjolla houkuttelemme traktorin parissa kymmenessä minuutissa meitä hinaamaan. Tukimme muun tieliikenteen ennen kuin traktori jatkaa matkaa. Kuski pyytää suorituksesta 20€. Hetkellinen ihmettely ei estä meitä maksamasta, sillä tiedämme olleemme onnekkaita, kun pääsimme niinkin nopeasti pellolta pois. Myöhemmin kuulemme, ettei muut ole palveluista maksaneet.


Pysähdykset täytyy pitää lyhyinä, sillä muuten lapsemme hoitaja ei ehdi bussiin. Tulemme kuitenkin kahden auton vakavaan auto-onnettomuustilanteeseen Mikkelin pohjoispuolella ja jäämme siihen auttamaan ennen kuin pelastushenkilöstö saapuu. Tuntuu, että onnettomuuksia pariin päivään on ollut ja kuulunut tarpeeksi, kun pikkuveljeni sattui ensimmäisten joukossa Jukolan polulla sattuneeseen puunkaatumisonnettomuustilanteeseen.

Kello rientää ja odotettavissa on välitön hoitajan bussille vienti kotiin tultua. Yhtäkkiä 13 kilometriä ennen kotia eturenkaasta alkaa kuulua onttoa huminaa. Tsadam: kumi on puhki! Teen välittömän päätöksen jatkaa matkaani liftaamalla. Kurasaappaissa ja retkivarusteissa saan ensimmäiseltä autolta kyydin. Mikä tuuri! Oman automme korjauksen ajaksi saadulla vuokra-autolla heitän lastenhoitajan välittömästi linja-autoasemalle. Hyvin ehtii, kun kymmenen minuuttia jää vielä aikamarginaalia. Huokaisen ja rauhoitan itseäni. Jotenkin on ollut vauhdikkaan tuntuinen vuorokausi.

Ai niin: Se oli suunnistusreissu. Iloitsin taas joukkuetekemisestämme ja naisenergiasta kurakelissä. Ehdin minä iloita Kooveen voitostakin! Tiedän, kuinka paljon se merkitsi muun muassa Janille. Suunnistushan on se pääasia Jukolassa – vai oliko se sittenkin se tapahtuma?

Suvi S., Aino ja Elina -hiutaleet


Tarinoi: Suvi S.