tiistai 11. lokakuuta 2011

SnowFlakesit Kalevan Kierroksella 2011

Väläyksiä Hiutale-neitojen fiiliksistä jäällä, lumella, maantiellä, laineilla ja metsässä.


Päähenkilöt koko kierroksella: Elina, jolle suunnistus ja rakkaus luonnossa juoksenteluun imeytyi suoniin jo tuttipullosta. Notkeavartinen maratoonari, jonka pulppuavalle hyväntuulisuudelle vetää vertoja vain pohjaton innostus. Salla ’Veni, vidi, vici’ – vahva, kestävä ja taitava multilahjakkuus, joka osaa ja uskaltaa. Nokkela tohtorisnainen, jonka huumorintaju viihdyttää. Ei karta huonoille jutuille remakasti nauramista.


Päähenkilöt puolikkaalla: Minna, jota sisukkuus koristaa kuin hanki lapinkoiraa. Tohtori hänkin, seikkailija luonteeltaan, liekki palaa kauniisti ja tasaisesti. Myrskylyhtyajatkin tiimissämme elävästi muistetaan. Suvi, pippurinen uudisraivaaja, omaa herkän korvan ja silmän. Veikeä tahto on rautaa. Eräilee, kouluttaa ja ulkoilee ammatikseen, kuinkas muuten. Petra, joukkueemme musta hevonen, hirnahtaa ja on maalissa ennen aikojaan. Vaatimattomuus kaunistaa, minkä lisäksi Petralla on kadehdittavan sopuisat kiharat ja hymyhiutalepatsas pikkujouluissa odottamassa. Anne, yksisarvinen jonka maailma on viedä menojaan... väsymätön keksikestien keskipiste, jonka taiteilijasielussa roihuaa. Haluaisi mennä jo, olla jo. Elisa, niin, Elisa... nyt vaan on sopivan anarkistisesti cool, uskollinen koiransa kantapäillään. :)


1. Jussin luistelu

Elina: ”Muutaman kerran tuli harjoiteltua kotikulmilla Tuusulassa 300m radalla, kun ei Tuusulanjärvelle taaskaan saatu rataa aurattua. Retkiluistimilla meno leppoisasti luonnonjäällä on ihan jees, mutta Jussin luistelu olikin tekojääradalla! A vot, olisi ehkä kannattanut käydä testaamassa edes kerran ennen kisaa. Rata tuntui älyttömän liukkaalta, enkä alkuun meinnut pysyä edes pystyssä. Kierroksia tuli 105 ja puoli, ehtihän siinä hyvin harjoitella... Ensi kerralla menen varmasti testaamaan aiemmin ja vuokraan pikaluistimet. Retkiluistimet retkikengissä eivät olleet hyvä vaihtoehto noin pitkälle matkalle, monojen kanssa olisi voinut olla parempi. Silti tyytyväinen tulokseen.”

Minna: ”Puolimaratonin luisteleminen ei matkana jännittänyt yhtään, mutta hieman kuumotti kuinka sileä Oulunkylän jäärata on ja pysynkö edes pystyssä. Harmitti hieman, että luistelu oli radalla, koska saman rundin kymmeniä kertoja kiertäminen on rutkasti tylsempää kuin luonnonjäällä pitkän matkan luisteleminen. Joka tapauksessa luistelu sujui onnistuneesti ja vaikka kroppa jumittuikin staattisesta asennosta, niin suorituksesta jäi hyvä mieli.”

Petra: ”Tämä kokemus oli mielenkiintoinen, sillä olinhan jo toista kertaa elämässäni jäällä retkiluistimilla. Siihen nähden kilpailu sujui oikein mainiosti. Oma osakilpailueräni lähti pienen lumisateen jälkeen, eikä rataa jäädytetty enään ennen lähtöä. Niinpä jään pinta ei ollut niin ’liukas’ kuin muilla erillä, mikä sopi näin lähes ensikertalaiselle mainiosti. Muutaman kierroksen jälkeen luistelu lähti sujumaan. Etusuoran vastatuuli iski kovaa ellei mennyt muiden peesissä. Retkiluistin- ja luisteluhiihtomonoyhdistelmä oli ihan sopiva, ja sillä menen seuraavankin kisan.”


2. Pirkan hiihto

Elisa: ”Perinteisellä mennään, ja ollaan siitä ylpeitä, vaikka pertsa joidenkin tahojen mukaan onkin se huurteisten akkojen laji. Fiilarit lähtöviivalla olivat sähäkät – aurinko paistoi kirkkaana, pakkasta vaivaiset viisi astetta, ja alla edellisiltana huolellisesti teipatut Karhut ja monoissa Compeed-kantapäät. Edellinen matkahiihtoennätys 35 km Pyhätunturilta, pari viikkoa aiemmin, röyhisti rintaa.

Matkasta muodostui yhteisöllinen nautinto – oli valtava kokemus hiihtää kannustavassa, puheliaassa sivakoijien meressä, välillä omasta rauhastakin nauttien. Matkaa rytmittivät tankkauspisteet aina juuri sopivasti, kun alkoi hiukoa tai silmissä muuten vaan mustua. Munalla töihin, ja rusinoilla ja suolakurkuilla kohti Teivoa! Jännitys kulminoitui viimeisellä pisteellä ennen isoja laskuja. Kuulin, kun vieressä mehua hörppinyt rouva suunnitteli jarruttelevansa mäissä. No en minä ainakaan! ...paitsi että, kenenkäs taakse tömähdinkään alamäessa vauhdin ollessa hurjimmillaan, ellen juuri kyseisen auraavan kanssasisareni. Ohitus mutkassa oli mahdotonta, berberilleen mentiin notta tussahti. Sisuuntuntuneena nousin ylös ja ohitin hidastelijan, annoin laskettaa loputonta mäkeä niin että latu anoi armoa, kunnes, oi ei, tuli viimeinen kurvi. Siinä nousin siivilleni, kaikki pisteet ilmassa sivulle kerien, alastulo valitettavasti epäonnistui. Yleisö, jota oli runsaslukuisesti paikalla, kohahti.

Maalissa kaikkeni antaneena oli upea tunne saada mitali käteen, sukset pois jalasta ja tutuksi tulleiden kanssakilpailijoiden ja toimitsijan selkääntaputukset.”

Salla: ”Kierroksen lajeista hiihdosta kunnialla suoriutuminen arvelutti eniten, sillä 90 km rykäyksestä oli tulossa selkeästi pisin koskaan kerralla hiihtämäni lenksu. Vuosia sitten olin kerran osallistunut 20 km lyhyempään Pogostan hiihtoon, josta selviytyminen oli ollut melkoinen urakka. Pogostassa yön aikana satanut uusi lumi & pehmeät ladut olivat edelleen mielessä. Nyt toiveissa oli liukas keli, ja olin myös ymmärtänyt, että Pirkan reitti olisi oleellisesti helpompi ja tasaisempi.

Kuten niin monesti aiemminkin, rauhalliset startit sekä muut hyvät aikeet unohtuivat pamauksesta. Lähdin painelemaan massan mukana ja taisin tehdä ennätykseni kaikilla matkoilla 10km:sta ylöspäin. Viimeinen kolmannes oli melkoista selviytymistaistelua, mutta kovaa aloittaneena olin jo pitkällä ennen kuin hyydyin :) Vaikka loppumatkasta vauhti ei päätä huimannutkaan, alitin 7h tavoitteeni yli puolella tunnilla. Ylimmäksi mieleen jäi loppumatkan loputtomat mäet, niitähän ei helpolla reitillä pitänyt olla juuri ollenkaan! Ensi kerralla tiedän paremmin, mutta taktiikkaani tuskin muutan. ”

Petra: ”Mietin pitkään, että mennäkö perinteisellä vai luistelutyylillä. Päädyin perinteiseen tyyliin, vaikka perinteisen hiihtokilometrejä ei ollut takana 50 km enempää.

Hiihtopäivänä keli oli upea. Aurinkoa siniseltä taivaalta ja pari astetta pakkasta. Lähdin liikkeelle lähdössä vähän liiankin takaa ja liian hiljaa, joten alkukilometrit menivät mateluvauhtia ja ohittelun merkeissä. Vauhtiin päästyäni rupesi hiihtokin sujumaan kivasti. Lasketellessani kolmannelle huoltopisteelle loivaa alamäkeä onnistuin sotkeutumaan ihan omiin suksiini, ja tein elokuvamaisen kuperkeikka-volttiyhdistelmän suoraan vaihtopisteen edessä. Tuli siinä katsojillekin vähän viihdykettä kun keräilin sauvojani (ja itsetuntoani) pitkin piennarta. Pienen pitovoide-, urheilujuoma- ja rusinatauon jälkeen jatkoin matkaa. Loppupätkä menikin ilman kolmoisakseleita, ja maalissa oli hyvä fiilis!”


3. Navitas maraton

Elina: ”Oikein mukavan mökin oli Anne hiutaleille netin kautta löytänyt, iso ja uusi, upeat maisemat korkealta rinteestä järvelle, hyvät tilat kaikilla herkuilla koko viikonlopuksi. Mahtavat lähtökohdat maratonille.
Merinovillapaita starttiviivalla oli hyvä valinta, kun kelin piti olla viileä. No kas, ensimmäinen kierros olikin lähes hellettä ja toinen kierros meni ilman paitaa pelkällä topilla! Sain alkumatkasta alkaen hyvän lenkkikaverin, Martin, jonka kanssa kiersimme lähes koko matkan. Olin todella tyytyväinen maalissa tehtyäni oman ennätykseni parantamalla vanhaa aikaa yli 20 min.”

Suvi: ”Juoksussa mietitytti, miksi aina juostaan asfaltilla, kuinka ihmisten paikat kestää kovaa alustaa? Tämä oli ensimmäinen maratonin puolikas minulle.”

Anne: ”Puolimaraton oli elämäni ensimmäinen, ja reissu Varkauteen oli ihan mahtava - kisajärjestelyt toimivat hyvin, juoksusta jäi hyvä fiilis, ja niin kiva porukka oli meillä mukana!”

Elisa: ”Juoksu on kierroksen lajeista se, jossa runsaimmin maitohappoa annostellaan ja talvisotareservejä tivataan. Seitsemännen kilometrin jälkeen aloitin debatin itseni kanssa elämän tarkoituksesta –alamäki, juottopiste, myötätuuli? - kunnes asia maalissa selvisi: endorfiinimyrsky suoraan hypotalamukseen. Saunoessa mökillä mitali kaulassa ja skumppalasi handussa talviturkki irtosi hyiseen järveen. Kaksi päivää reidet tilttasivat niin ettei voinut istua alas tai nousta ylös ottamatta tukea jostain. Hiutaleista useat voivottelivat samantyyppisiä oireita. Uudenvuodenlupaus on nyt valmiina: jerkkua reisiin ja pitoa pohkeisiin.”


4. Punkaharjun soutu

Suvi: ”Olisin kovasti halunnut lähteä soutuun vuorosoutuveneellä, mutta kun sellaista ei mistään tuntunut löytyvän, niin sain tilalle lainaan yksilösoutuveneen viikkoa ennen koitosta. Ajattelin, että kyllä sitä nyt 25 kilometriä soutaa kuka tahansa. Noh, jälkitunnelmissa täytyi todeta, että olisi se vaatinut harjoittelua enemmän kuin kahden kilometrin verran! Veneestä kun nousi jäykistynyt ja ihonsa auringossa polttanut soutaja.

Jälkispekulaatiota aiheutti myös veneen mitoitus. En nimittäin ollut tullut ajatelleeksi, että jos paatin säädöt ovat tehty miehille, niin 158cm varteni saattaa joutua turhan koville, kun jalkojen työntövoimaa ei saa kokonaan käyttöön. Kyseinen seikka jäi sen verran harmittamaan, että minut saatetaan vielä nähdä soutamassa ihan oikein säädetyllä veneellä!"

Elina: ”Muutaman kerran kun jäi peukalot airojen väliin niin jo oppi ojentelemaan airoja limittäin. Soutu tuntui sujuvan lähes luonnostaan, J-veto vaan ei tahtonut onnistua, aikamoista melanheiluttelua oli meikäläisen peräsimenä oleminen. Vuorosoudussa oli mukavinta vaihtelu ja peräpaikalla syöminen. Päätimme jo lähtiessä, että perässä vaan syödään. Toimi hyvin. Ensi kertaa varten pitää opetella se J. sekä laittaa kokiksen sekaan suolaa niin ettei se kuohu.”

Minna: ”Olin mieheni Nassen kanssa samassa vuokraveneessä vuorosoudussa Punkaharjulla. Treenasimme muutaman kerran ennen koitosta. Vene oli melko raskas, ja sen nostaminen taakkatelineelle sekä auton ajaminen oli jännittävää ja sai lähtiessämme naapurit hymyilemään. Veneemme raskauden huomasi viimeistään itse tapahtumassa kun katsoi toisten keveitä veneitä. Onneksi joillakin näkyi olleen samanlainen malli kuin meillä. Veneen paino hidasti matkaamme, mutta suoritusta tulimme hakemaan ja sen me saimme.”


5. Ruskon pyöräily

Suvi: ”Vaikken loppujen lopuksi kremppojen takia osallistunut kuin kolmeen lajiin (pyöräily, soutu ja juoksu), niin yritin kantaa korteni kekoon tuomalla puolikkaan tiimistämme uupuvan kuudennen osallistujan niillä kerroilla mukaan, kun pääsin paikalle. Kannoin mahassani pientä snoukkaria, jonka syntymäajankohta pitäisi olla tammikuussa 2012.
Pyöräilystä on vain hyvää sanottavaa - mukavat maisemat ja meni ihan mukavasti maastopyörällä, johon oli vaihdettu sileät ja kapeat renkaat!”

Anne: ”Pyöräilyosuus Turun maaseudulla oli erittäin mukava kokemus. Olisi pitänyt uskaltaa pyöräillä alussa vauhdikkaammin, sillä viimeiset 15 km tuli poljettua niin lujaa kuin jaloista pääsi, ja kovaa tahtia olisi jaksanut pidempäänkin. Noh, ensi kerralla sitten tietää paremmin miten voimiaan jakaa.”

Petra: ”Matka/maantiepyöräily on minulle uusi laji, yleensä menen maastofillarilla metsäisiä reittejä. Nyt alla oli kohtuullisen uusi Cyclocross–pyörä, jossa oli aika maastopitoiset renkaat. Ensi kerralla täytyy antaa vähemmän tasoitusta muille ja valita ihan oikeat maantiekumit. Kilpailu sujui kivasti, vaikkakin loppupuolella tottumattomuudesta takapuoli ja jalat puutuivat. Sellainen keskinkertainen suoritus – tämä sara vaatii ehdottomasti enemmän harjoitusta ensi vuodelle ja fillarin tuunaamista nopeampaan menoon.”


6. Vaajakosken suunnistus
Salla: ”Suunnistuskokemukseni rajoittuu muutamiin Jukolan viesteihin & iltarasteihin. Vaikken olekaan oppinut loikkimaan metsikössä suunnistajien lailla, luottamus omiin kartanlukutaitoihini on tätä nykyä kohtuullinen, eivätkä pitkätkään suunnistustapahtumat hirvitä. Rasteille toki kierrän mielelläni polkuja pitkin, sillä metsässä vauhtini putoaa olemattomiin.

Yllätyin Vaajakoskella siitä, kuinka yksin sain tehdä suoritustani alusta alkaen. Vaikka jouduinkin haeskelemaan muutamaa rastia, suurin osa löytyi melko helposti. Ihaillen katselin niitä, jotka alustasta riippumatta loikkivat menemään. Itse yritin panostaa polkukiertoihin, joita olikin melko mukavasti tarjolla. Sijoitusten perusteella suunnistus oli vahvin lajini, pisteet tosin kertovat päinvastaista kieltä :)”

Minna: ”Suunnistukseen harjoittelin ehkä enemmän kuin mihinkään muuhun lajiin. Ennen Vaajakosken suunnistusta kävimme Nassen ja Mona-koiran kanssa paljon kiintorasteilla. Suunnistusta edeltävänä iltana muut hiutaleet vitsailivat, että olemmeko pyytäneet järjestäjiltä samat hajonnat. No, melkein ne osuivat sattumaltakin yksiin - vain 2 ja 7 rasti olivat meillä eri päin. Tämä tietysti teki sen, että heti 1. rastin jälkeen "jouduimme" erilleen. Hetken suunnistin itsekseni, mutta pian seuraani liittyi myös naishenkilö, jonka kanssa suunnistimme ja rupattelimme muutaman rastivälin. Tietysti siinä samassa markkinoin hänelle myös meidän järjestämäämme SnowFlakes Seikkailua 2012.

9. rastin läheisyydessä tein mieluisan löydön: Nassehan se siellä etsisteli samaa rastia jolle itsekin olin matkalla! Loppurata meillä oli sama eli saimme nauttia metsästä yhdessä. Maalileimauksen teimme samalla sekunnilla.”

Elina: ”Ainoa laji, jota en jännittänyt etukäteen ollenkaan. Lajeista tämä oli silti mielestäni raskain. Valmistautuminen sujui suht hyvin, vaikka yhden pyöräkolarin onnistuinkin ajamaan noin viikkoa aiemmin. Rata oli hyvä, hajonnat toimivat loistavasti, yksin sai suunnistaa lähes koko matkan. Kropassa tuntui rasitus jo noin parin tunnin suunnistuksen jälkeen.

Enpä ole pitkään aikaan suunnistuskisaa (naisten) voittanut, joten hieno lopetus Kierrokselle.

Kaiken kaikkiaan fiilikset joka kisasta hyvät, suorastaan erinomaiset. Ikinä en ole ennen ollut fyysisesti näin hyvässä kunnossa. Kierroksen monipuolisuuden vuoksi suosittelen lämpimästi ihan kaikille. Kierros pitää motivaation harjoitteluun sopivasti yllä. Kun ei ota liian tosissaan, niin kaikesta vaan nauttii.”



Team Snowflakesilta osallistunee joukkue kokonaiselle kierrokselle ensi vuonna. Puolikkaan kierroksen tiimikokoonpanoa vielä säädetään.


sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Vaarojen Maraton 8.10.2011

Vaarojen Maraton kisattiin Kolilla 8.10.. Vaaroilla pääsee haastamaan itsensä varmasti - reitti on vaativa paitsi korkeuserojen myös pinnan epätasaisuuden takia. Näiden elementtien tuoma lisähaaste konkretisoituu kuitenkin vasta luonnossa.

Vaarojen Maratonin reitti kiertää Kolin vaaramaisemissa Herajärven Kierrosta mukaillen. Reitti kulkee pääosin metsä- ja hiekkapoluilla sekä metsäteillä, mutta mukaan mahtuu useita kilometrejä teknisempääkin maastoa. Matkan varrella ylitetään vetolossilla salmi ja edetään pitkiä pätkiä pitkospuilla. Mittarin mukaan nousumetrejä kertyi yhteensä noin 1200m. Nousua kertyy pitkin matkaa, mutta ns. kohokohtiakin löytyy. Ryläys reitin keskivaiheella sekä lopun nousu Ukko-Kolille tuskin jättää ketään kylmäksi.

Tapahtuma myytiin tänä vuonna loppuun ja sille osallistui viitisensataa juoksijaa. Varsinaisen maratonmatkan lisäksi tarjolla oli 15km ja 86km reitit. Itse osallistuin maratonille, mikä sekin oli jo melkoinen urakka. Tuplamatkalaisiin verrattuna 43km:sta suoriutuminen tuntui kuitenkin varsin vähäpätöiseltä, mutta mitään asiaa minulla ei tuplamatkalle olisi ollut. Hatunnosto kaikille matkan taivaltaneille!

Oma ”valmistautumiseni” tapahtumaan koostui lähinnä normilenkkeilystä. Juoksen lenkkini Paloheinän poluilla, joten ajattelin tämän toimivan riittävänä harjoitteluna myös Vaaroille, samalla setillä kun on suoriuduttu kunnialla muistakin kesän koitoksista. Tiesin toki, että Kolilla nousua ja teknistä pätkää piisaisi, mutta reissun rankkuus yllätti minut täysin. Ihaillen katselin, kuinka toiset loikkivat kevyesti kivien ja juurakoiden yli. Itselläni sykkeet olivat tapissa jo ajatuksestakin. Ylä- ja alamäissä Ryläyksen kieppeillä vauhdista ja varmuudesta ei ollut tietoakaan.

Vaikka matkasta kunnialla selviydyinkin, joudun toteamaan, ettei Vaarojen Maraton mene ihan samaan lokeroon tyypillisten kestävyysurheilutapahtumien kanssa. Reitti oli todella rankka, enkä muista, milloin olisin ollut kisan jälkeen yhtä huonovointinen kuin Kolilla. Rankkuutta valittelivat kokeneemmatkin juoksijat, joista osa oli syystä tai toisesta joutunut jättämään leikin kesken.

Haasteista huolimatta kokemus oli hieno. Onneton polku– ja mäkijuoksutekniikkani jäi kuitenkin kaivelemaan sen verran, että todennäköisesti minutkin nähdään vielä Vaaroilla.

Salla

maanantai 3. lokakuuta 2011

SnowFlakesit Virossa 2.10.2011

SnowFlakeseja edusti Multisport Cupin gaalaristeilyllä nelikkö Elisa, Ellu, Petra ja Salla. Ajattelimme, että reissu tarjoaisi oivan kanavan tutustua muihin multisporttaajiin, sillä kisatemmellyksessä tähän on harvoin mahdollisuutta. Pienistä tavaratappioista huolimatta reissun anti jäi uusien tuttavuuksien ja kokemusten myötä rutkasti plussalle. Multisport-hengessä gaalaristeilyyn kuului muutakin kuin juhlintaa.

Taisimme kaikki neljä olla valmistautuneita leppoisaan ulkoiluun omalla porukallamme. Pakka pyöräytettiin kuitenkin totaalisen uusiksi Mikan ilmoittaessa, että parit onkin arvottu järjestäjien toimesta. Minulle pariksi oli arpoutunut Super-Hessu, uusi tuttavuus, jolta muistaakseni ensimmäiseksi tiedustelin, osaako suunnistaa... Taisi olla typerä kysymys maailmanluokan menijälle, mutta kuvasta meikäläisen porukan tuntemista. Päättelin, että moisessa kyydissä minun tehtäväni on lähinnä peesailu ja sellaisen vauhdin ylläpito, että parikin saa jonkinlaisen treenin.

”Kisa” alkoi hauskalla city-rogainingilla. Rastipisteiden lisäksi kohteista piti löytää valokuvan mukainen kohde ja kertoa, mikä kuvassa peitetyssä kohdassa lukee. Pyörimme ympäri Tallinnan vanhaa kaupunkia ja etsimme turistienkin suosimista paikoista valtavirrasta poikkeavia kohteita. Puuhastelumme tuntui huvittavan ohikulkijoita kovasti ja saimmekin useampaan otteeseen enemmän tai vähemmän hyviä vinkkejä haeskeluumme.

Kaupunkisuunnistuksen jälkeen saimme testata paikallisen vuokraamon pyörätarjontaa. Matkan varrella pääsimme ihailemaan puuhun viritettyä polkua ja laskemaan polkuun yhteydessä olevien puiden määrän. Viehätimme myös tallinnalaisia perheretkeilijöitä sinkoilemalla pyörinemme puistoissa, missä muuten meno tuntui raukeampaakin raukeammalta. Muutaman mutkan kautta löysimme vaihtopisteelle, missä tehtävänä oli peilikuvasuunnistus. Radan lopussa saimme edellä menijät näkyviin ja juomarastin kahden bonuspisteen siivittämänä lähdimme jatkamaan hyvin alkanutta pyöräilyosiota.

Tällä pyöräosuudella kartta oli neuvostoaikainen. Sen enempää rakennukset kuin tietkään eivät mätsänneet enää luonnon kanssa, joten suunnistaminen oli jossakin määrin haasteellista. Erityisesti meidän joukkueellamme oli vaikeuksia, sillä ensimmäisen rastin jälkeen hukkasimme itsemme totaalisesti. Yritimme ottaa suuntaa milloin mistäkin neuvostoaikaiseksi arvioimastamme rakennuksesta, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta sijaintimme jäi aina yhtä epäselväksi. Havaintojemme mukaan kokonaisten lähiöiden tilalle oli kasvanut tiheää takiaispusikkoa, minkä keskellä olikin eri kiva etsiskellä teoriaamme tukevia talojen raunioita.

Etsiskeltyämme kakkosrastia noin tunnin kyllästyimme ja päätimme ottaa suunnaksi pohjoisen ja Pirita-joen. Jokea emme kylläkään pohjoisesta löytäneet, mutta onneksi merestä ei voinut heittää pyörällä pitkäksi. Yllätykseksemme vaihtopiste löytyi useamman kilometrin päästä idästä, joten ei taidettu ihan oikeilla kulmilla seikkailla. Rataan kuului vielä tavanomaisempaa pyöräsuunnistusta, mutta bonus- (tai sääli)pisteiden toivossa päätimme keskittyä vaihtopaikan antimiin. ”Kisa” loppui yllätystehtävällä, minkä tarkoituksena oli arvioida apuvälineittä milloin 10min on kulunut. Megaluokan sähellyksestä huolimatta tulimme neljänsiksi, mihin tässä kisailussa ilmeisesti siivitti muu kuin varsinainen urheilumenestys.

Risteilyn ohjelmistoon kuului luonnollisesti myös itse gaala. Jo iltaan valmistautumisesta tuli ikimuistoinen yrittäessämme metsästää voroa pitkin hotellin käytäviä. Rappujuoksu korkokengissä lieneekin syytä ottaa treeniohjelmaan, sillä nyt jouduimme valitettavasti toteamaan varkaan voittaneen suvereenisti kilpajuoksun viitoskerroksesta maan tasalle. Le Bottega tarjosi mainiot puitteet gaalalle ja ruokakin oli oikein hyvää!

Tallinnasta oppi reissun aikana mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kisailusta jää ylimmäksi mieleen tuo neuvostokartalla sekoilu kaikkine elementteineen, mutta nekin mukaan luettuina tapahtuma oli mitä mainion.”Kisassa” oli kivaa peesailla Heikkiä, joka omien sanojensa mukaan läpsytteli menemään. Itselleni tahti oli kuitenkin kaikkea muuta kuin retkeilyä, joten toivoa sopii, että koipi nousee viikon päästä Vaaroillakin. Gaalaristeilyn myötä monet kisoista tutut nimet saivat kasvot ja iltaohjelman humussa taisivat kyllä ne viimeisetkin lumihiutaleet sulaa :)

Salla