maanantai 20. kesäkuuta 2011

Jukolan Viesti 19.6.2011

Jukolan viesti on ansainnut paikkansa muutamassa vuodessa minun kesän must-tapahtumalistaltani. Se tarjoaa kaikentasoisille menijöille oivan mahdollisuuden haastaa itsensä yhdessä tuhansien muiden osanottajien kanssa. Jukolassa metsä vastaa, kun sinne huudetaan ja puutteellisia suunnistustaitoja voi ainakin yrittää korvata sosiaalisilla taidoilla. Jukolan lähtö on jo itsessään mahtava näky, tosin näin vähemmän suunnistaneen näkövinkkelistä lamppupäiden toiminnassa on jotakin hyvinkin koomista.

Team SnowFlakesilla oli ensimmäistä kertaa joukkueet sekä Venloissa että Jukolassa. Erinäisistä estymisistä johtuen joukkueita ei kuitenkaan saatu täyteen ilman parin Hiutaleen osallistumista molempiin viestijoukkueisiin. Minulle valikoitui Jukolan kolmososuuden lisäksi Venlojen kakkonen, jonka ajattelin ottaa retkeilyn kannalta ja hyödyntää sen metsään tutustumisena. Kaisu puolestan sai ohjelmistoonsa Venlojen kolmosen lisäksi Jukolan ankkurin. Muut tiimin nimissä suunnistaneet olivat Minna ja Anne (Venlat) sekä Ellu, Virva, Kati K., Suvi ja Anu (Jukola).

Alkuhäslingistä huolimatta viesti saatiin Hiutaleiden osalta suunnitellusti käyntiin. Aloitukseen oltiin vähällä joutua tekemään uusintajärjestelyitä Minnan jumituttua ruuhkaan muun Venlojen starttiin tähtäävän ihmismassan kanssa. Minna saatiin kuitenkin viime hetkellä onnellisesti lähtökarsinaan. Seuraava jännitysmomentti liittyi muun Hiutale-köörin paikalle saapumiseen. Koska erityisesti Venla-joukkuetta oli säädetty pitkään ja hartaasti viimeiseen iltaan asti, ei ollut varmaa olivatko kaikki samalla kartalla osuusjakojen suhteen. Onneksi tämäkin huoli osoittautui aiheettomaksi.

Massaviesteissä(kin) liika alkuinnostus voi viedä pohjat hyvältä suoritukselta ja väärään letkaan liittyminen vie yllättävän helposti hukkaan. Heti ekalla rastilla ei viitsisi myöskään vielä kysyä, missä sitä oikein ollaan. Niinpä päätinkin ottaa Venloissa ensimmäisen rastivälin ns. varman päälle. Letkat olivat kylläkin menneet jo menojaan, joten rastille piti löytää ihan omin avuin. Valitsin ykköselle suoran reitin sijaan kierron oikealta tien kautta. Tien varrelta löytäisin varmasti hakkuun ja pääsisin suunnalla rastille. Hakkuulle asti suunnitelma pysyi kasassa, mutta metsikössä kirmailleet muiden osuuksien juoksijat ”ohjasivat” minut väärälle rastille. Varma aloitus muuttui hetkessä kaikeksi muuksi kuin varmaksi ja oman rastin löytymiseen kului tovi jos toinenkin... Moisen nolon aloituksen siivittämänä romukoppaan lensi myös ajatus osuuden ottamisesta pelkästään retkeilyn kannalta. Pakkohan tiimin nimissä oli vähän parempaan pystyä.

Alkuhämmennyksestä selvittyäni rastit alkoivat löytyä paremmin. Maasto oli suhteellisen mukavaa juostavaa ja siihen muodostuneet urat toimivat monissa kohdissa hyvinä rastiviittoina. Toki mukaan mahtui myös huonompikulkuista metsikköä ja hakkuita sekä märkiä soita ja ojia, joiden ylityksissä kastui muutakin kuin kengät. Osuuden puolivälin jälkeen selkiäkin alkoi tulla vastaan mukavalla tahdilla. Vaikka muutamaa rastia sainkin vielä haeskella, ykkösen etsiskelyn kaltaisiin suorituksiin en sentään enää yltänyt. Maaliin pääsin hyvävoimaisena ja iloisena siitä, että pääsisin ottamaan Jukolassa vielä revanssin metsästä. Kolmososuudella Kaisu räjäytti pankin ja juoksi ajan, jollaisesta SnowFlakesien riveistä ei olla osattu unelmoidakaan. Annen vielä säilyttäessä osuudellaan asemamme ennallaan saatiin sijoitusta pudotettua lähtönumeroon verrattuna lähes kolmella sadalla.

Maaston hyväkulkuisuus ja sen myötä mahdollisesti syntyvät Hiutaleiden ennätysajat toivat esiin uudenlaisen ongelman Jukolaan liittyen. Aiempiin vuosiin peilaten riskiä joutua kolmososuudella pimeään aikaan metsään ei pitänyt olla, joten en ollut ottanut kunnollista lamppua mukaan. Nyt ihanneaikalaskelmamme kuitenkin osoitti, että saattaisin päästä metsään jo tunnin ennen auringonnousua. Lamppuongelma saatiin ratkaisua, mutta kyllä se aurinkokin ehti nousta, ennen kuin pääsin metsään :)

Ykkösrastini oli samassa suunnassa kuin Venloissakin, joten pääsin sinne jo tutuksi tullutta tietä pitkin. Vaikken tälläkään kertaa löytänyt rastia ihan suoraan, kunniakierros lähitienoilla jäi onneksi huomattavasti lyhyemmäksi. Rastia etsiskellessäni ehdin kyllä nähdä erästä tuttuakin, joka kulkusuunnasta päätellen oli harhaillut metsässä jo tovin. Seuraavat välit veivätkin jo kauas edellisen päivän radasta. Uusissa maastoissa edellisen päivän nopeista juoksubaanoista ei tuntunut olevan tietoakaan, ja mäissä sekä puskissa mieleen tuli lähinnä Kytäjä. Edellisen päivän juoksu painoi myöskin sen verran jaloissa, että mäet olivat melkoista myrkkyä. Rastit sentään löytyivät varsin hyvin, joten heikommallakin juoksemisella sai kohtuullisen ajan. Ennen yhteislähtöä metsään ehtivät vielä nelos- ja viitososuudella juosseet Kati ja Suvi.

Hiutaleet suoriutuivat tästäkin urakasta maniosti! Tavoite tonnin sakkiin pääsystä siirtyi ensi vuodelle, mutta Jukolan yö oli taas huikea kokemus.

Salla

maanantai 13. kesäkuuta 2011

No Limit Adventure 11.6.2011


Eilisessä Multisportin järjestämässä seikkailukilpailussa Nuuksiossa meitä hiutaleneitoja oli jopa neljä kahden hengen joukkuetta. Ellu ja Kati sekä minä ja Salla ilmoittauduttiin kilpasarjaan ja Minna ja Noora sekä Virva ja Petra olivat kuntosarjassa. Tuoreina SnowFlakes tiimin jäseninä minä, Petra ja Virva olimme kaikki ensikertalaisina seikkailukisassa joten fiilikset ennen kisaa olivat jännittyneet mutta erittäin innostuneet. Viime vuotisten No Limit Adventure kisojen perusteella tutut arvioivat, että kisasta tulisi noin 4,5 tunnin seikkailu mutta ennen kisaa saamamme kapteenien kirje kertoi, että naisten kilpasarjan ihanneaika olisi 5h 20min ja matkaa tulisi noin 50 kilometriä.

Oma valmistautumiseni kisaan oli treenimielessä suhteellisen hyvä, puolimaratoni kaksi viikkoa aikasemmin ja olin ehtinyt palautua siitä hyvin ja tämän jälkeen aika paljon työmatkapyöräilyä sekä muutamia alle kympin juoksulenkkejä poluilla. Hankin ensimmäisen oman maastopyöräni tosin vasta muutama viikko sitten ja muutenkin maastorymistelykokemukseni oli aika vähäistä. Eli oli ihan hyvä, että kävimme Sallan kanssa helatorstaina Espoon keskuspuistossa poluilla ja kallioilla ajamassa sekä juoksemassa pikku maastolenkin heti perään. Jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää No Limitissä niin olisin käynyt treenaamassa pyöräilyä pikku poluilla vielä enemmän...

Kisapäivä oli erittäin kuuma, jo aamulla kello 6 mittari näytti 28 astetta ja päivällä se oli jo varjossa 31 astetta. Itse raahasin kisapaikalle mukaan melkein 7 litraa juomaa josta tuli juotua noin neljä.

Kilpasarjojen startti oli klo 9 aamulla Pitkäjärven rannalla. Ensimmäisenä oli vuorossa pieni 1,5km melonta quest jonka jälkeen kivuttiin ylös Swinghillin laskettelumäen päälle vaihtoalueelle josta lähdettiin sitten pyörien kanssa parasta toivoen mäkeä alas ensimmäiselle pyöräilyosuudelle. Ensimmäisenä paineltiin mäkistä asfalttitietä, sitten soratietä ja sitten poluille. Juuria ja kiviä riitti poluilla ja olin erittäin tyytyväinen kun olin jättänyt lukkopoljinkengät pois. Noin tunti startin jälkeen juuri kun olimme Sallan kanssa saaneet ohitettua muutaman joukkueen ja jatkoimme ripeällä vauhdilla poluilta hiekkatielle kun T-risteyksessä tein liian nopean käännöksen liian kovassa vauhdissa je lensin tyylikkään voltin sivuttain.

Tiesin heti, että mitään ei mennyt isosti rikki mutta polveen sattui jonkin verran kun siinä oli mustelma jo edelliseltä viikolta. Trikoisiin tuli reikä ja polven alle muutama pintahaava. Salla kyseli olinko ok ja ehdin juuri vastata kyllä, kunnes huomasin kyynärvarttani valuvan verivanan. Haava ei tehnyt kipeää mutta oli sen verran syvä, että se valui ihan huolella. Onneksi olin pakannut mukaan hieman vaadittua laajemman ensiapupakkauksen ja eikun sidettä ja teippiä kehiin. Tässä vaiheessa ohittamamme tiimit painelivat ohi ja mua harmitti sähläykseni. Salla kyseli, että haluanko varmasti jatkaa ja vastasin, että todellakin. Pienessä täpinässä taas vauhti päälle kohti coastaleering -osuutta jossa Salla hoiti lammessa pulikoinnit jotta haavani ei kastuisi. Minunkin oli kyllä pakko käydä käsi ojossa itsekin lammessa viilentymässä ennen kuin lähdettiin kipuamaan ylös korkealle kalliolle.

Sitten taas lisää mäkistä pyöräilyä kohti vaihtoaluetta tämän jälkeen oli vuorossa melonta. Se meni meillä aika rauhakseen koska en pystynyt ihan täysillä edes melomaan kun koukistaessa teipattu käsivarsi sattui vähän. Melottiin noin 4km ja rantaan päästyämme minun oli pakko käydä taas pulahtamassa - kuumuus oli aikamoinen. Tämän jälkeen pääsimme taas kipuamaan laskettelumäen ylös ja pyöräilemään sen taas alas - ehkä hieman paremmalla tyylilläkin tällä kertaa. Siitä alkoikin pitkähkö 15km pyöräilyosuus. Tuolla Nuuksion maastossa kyllä riitti nousuja jotka hidasti menoa ja tuntuivat reisissä.

Saavuimme rullaluistelurastille 1h50min ennen kuin maali sulkeutuisi ja koska pyöräilyosuutta oli vielä jäljellä 17km sekä rogaining rasteja hakematta niin päätimme jättää rullaluistelun suosiolla väliin. Pyöräilimme mm. pientaloalueen läpi ja siellä ystävällinen pihan kastelija antoi meille piristävän suihkun puutarhaletkullaan. Siitä matka jatkui taas poluille metsään. Alkoi olemaan takalisto jo aika koetuksella jatkuvien juurakkoröykytysten takia.

Nuuksion kansallispuiston Haukkalammen läheisellä alueella odottikin sitten tehtävärasti: “Rengasrikko. Irroittakaa etupyörä ja kantakaa se erikseen seuraavalle rastille”. Yritimme aluksi että saisiko rungoista viritettyä systeemin miten niitä voisi työntää mutta insinöörinlahjamme ei ihan kuumuuden takia loistaneet niin päädyimme raahaaman omat palasemme. Sallalla oli pieni lisähaaste karttatelineestä, joka vaikeutti kantamista aika paljon. Tämä tehtävä oli aika fiksu veto järjestäjiltä kun se oli tapa jolla sai vauhdit pois kisaajilta alueella, jossa liikkui paljon lapsiperheitä kauniina kesälauantaina. Makkarat tirisivät ja jengi pulikoi lammissa. Siinä vaiheessa oma tilanne vaikutti aika koomiselta pyörän palasia kantaessamme ja uteliaille tilannetta selitellessä.

Sitten pääsimme taas pyöräilemään lisää ylämäkeä kohti vaihtoaluetta ja maalia. Vaihtoalueelle saavuttuamme meillä oli 13 minuuttia aikaa maalin sulkeutumiseen ja mietimme jos olisi pitänyt yrittää hakea yksi rogaining rasti mutta olinkin jo aika poikki ja en tiedä mitä juoksemisesti olisi tullut, eli eikun maaliin. Ja oli muuten aika mahtava fiilis päästä sinne maaliin! Aikamme oli 6h52min ja kilsoja kertyi GPS:ni mukaan miltei 65. Eli aika paljon enemmän kuin mitä järjestäjät olivat arvioineet. Kisa oli kovin pyöräilypainotteinen ja kuulemma paljon vaativampi edellisiin vuosiin verrattuna. Vain muutama tiimi ehti suorittaa kaikki tehtävät enimmäisajan puitteissa. Kävin näyttämässä ja puhdistuttamassa haavan Jorvissa ja onneksi ei tullut tikkejä, sillä oltiin kuulemma tehty hyvä ensiapu ja haava oli ehtinyt kisan aikana tyrehtyä. Tulipahan uusittua jäykkäkouristuspiikki samalla.

Kisan tulokset tulossa Multisportin sivuille sekä järjestäjät kuvasivat kisasta videota eli sitä mielenkiinnolla odotellessa. Salla hoiti hienosti meidän tiimin suunnistamisen ja kiritti mua sen verran että sijoituksemme oli miinuspisteistä huolimatta 5/8 naisten kilpasarjassa. Pakko olla tyytyväinen ensimmäiseen kisasuoritukseen ja ei voi muuta sanoa kuin, että - lisää tätä!

Anne