torstai 5. marraskuuta 2015

SELKÄVAIVAISEN URHEILIJAN TARINA JA TASAPAINON ETSINTÄ Vol. 1



Vuosi 2008. Ensimmäinen kunnollinen seikkailukilpailukausi takana ja kova työ kunnon eteen saa kiitosta sijoitusten nousun myötä. Into on korkealla ja tulevaisuus näyttää olevan täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia liikuntatapahtumia ja kisoja. Selkä ja pakarat huutavat välillä pelastusta särkyoireilun keinoin, mutta syytän itseäni siitä, etten huolla kehoani tarpeeksi.



Kevät 2009. Juoksukausi ja kesälajit kehiin. Alan miettiä kesäkauden menoja, mutta selkä alkaa oireilemaan, eikä helpotusta näy. Tilanne pahenee pahenemistaan. Käyn lääkäreillä, mutta hoito-ohjeet vaihtelevat liikkumisesta kivun rajoissa täydelliseen lepoon. Magneettikuvasta voi todeta välilevypullistuman alaselässä. Tilanne huononee ja heinäkuun alussa hermokivut lamaannuttavat minut tilanteeseen, jossa ambulanssi vie minua norsupiikille edes pienen liikkumisen turvaamiseksi. Alkaa piiiitkä kuntoutus, mutta kivut pitkittyvät ja kroonistuvat. Yli 10 tuntia viikossa treenaavan naisen treenit ovat nollassa ja miinuksella, kun vuodelepo jatkuu toista kuukautta. Onneksi suhteellisen tuore parisuhde ja hyvä puoliso ovat tukena. Tunnelin päässä näkyy valoa, sillä eihän tällainen voi jatkua loputtomiin. Kunhan tästä päästään yli, olen entistä vahvempana viivalla.

Kytäjä-Jukola 2010

Vuosi 2010. Ups and Downs. Pikkuhiljaa pääsen tekemiseen kiinni ja alan lisätä liikuntaa. Kunto nousee ja ilmoittaudun 2010 Jukolan viestiin. Kevät kuitenkin tuo mukanaan huonomman vaiheen enkä voi osallistua. Olen paikalla, seuraan ja kannustan – ja ankeilen, sillä haluaisin osallistua. Koetan ajatella positiivisesti, että Kytäjällä on niin vaikeat maastot ja huonot kelit, etten olisi metsään halunnutkaan. En saa ajatuksesta lohtua, sillä liikkuva ihminen haluaa liikkua keleistä tai haasteista huolimatta! Mieli on synkeä, mutta tahtotilaa löytyy. Kun keho antaa myöden, ei kun treeniä kehiin.

Vuosi 2011. Jee. Eiköhän tämä tästä. Snowflakeseja on pitkä lista Kalevan kierroksen osallistujalistassa – joten itsekin innostun viimetingassa. Lajeina Kierroksella ovat luistelu, hiihto, juoksu, soutu, maantiepyöräily ja suunnistus.Mielestäni pystyn toimimaan maltillisesti ja järkiperustaisesti, kun ilmottaudun vain puolikkaalle.  Luistelu jää ”myöhäisherännäisyyden” takia muiden menojen jalkoihin ja intohimolla odotettuun hiihtoviikonloppuun sattuu kuumeflunssa. Käyn kuitenkin kannustamassa kavereita ladun varressa. 

Selkä kestää yllättävän hyvin, kunto alkaa olla kohtalainen ja puolimaraton menee Varkaudessa alle 2h, mikä on tavoitekin. 25 kilometrin yksinsoutu on rankka valinta parisoudun sijaan varsinkin, kun paattia ei ole säädetty minulle sopivaksi ja jalkatyö jää olemattomaksi; Nousen veneestä kaksinkerroin, sillä selkä ei tunnu heti suoristuvan. Ei se mitään, olen iloinen että saan lajin läpi, vaikka takana on ainoastaan yksi soututreeni koskaan. Maantiepyöräilyä varten olen hankkinut maastofillariini kapeat kuviottomat renkaat. Pyöräily sujuu hyvin. Päälläni on mieheltäni lainatut henkselilliset pyöräilyhousut, sillä kasvava vauvamaha ei enää tykkää vyötärökiristyksistä. Suunnistus on ehdottomasti vahvuuslajini ja sitä odotan innolla.

PAM! Lokakuussa kuudennella raskauskuulla selkäni alkaa sanoutua irti. Olen tähän asti pystynyt juoksemaan ja treenaamaan normaalisti. Yhtäkkiä alkaa alamäki. Lääkärit eivät anna lupaa vahvemmille särkylääkkeille ennaltaehkäisevästi, minkä seurauksena lähden taas ambulanssin kyydillä norsupiikeille. Raskaudesta huolimatta joudun syömään vahvoja särkylääkkeitä. Minua varoitetaan, että seitsemännellä kuulla ei enää voi käyttää vahvoja särkylääkkeitä. Kuin ihmeen kaupalla kivut vähenevät ja voin lopettaa lääkityksen. Loppuraskaus menee suuremmitta kivuitta, mutta enää ei tee mieli kokeilla kunnon kohotusta vaan fokus on lähinnä saada pidettyä jonkinlaista peruskuntoa ja liikettä yllä, jotta synnytykseen olisi parhaat mahdolliset edellytykset.

Vuosi 2012. Kaikki huippu-urheilijanaiset ovat parhaimmillaan synnytyksen jälkeen ;) Meille syntyy terve tyttö 23. tammikuuta ja osaltani ei synnytys olisi voinut mennä paremmin. Viikon päästä käyn hiukan metsähankihiihtelemässä. Kuusiviikkoa synnytyksestä olemme Ylläksellä latujen ääressä. Ei mitään suurta tekemistä osaltani, mutta on ilo, kun kaikki tuntuu sujuvan ja kipuja ei ole. Kaikki on hyvin. Loppuvuosi menee kuntoa nostaessa, muutamaan seikkailukisaan osallistuessa ja jopa palkintopallilla käydessä (mm. X-kaadon voitto lokakuussa!). Alkaa näyttää siltä, että vuodelle 2013 voisi asettaa suurempia tavoitteita. Olen niin innoissani!


Roku Geopark Challenge maali 2013
 Vuosi 2013. Miten huikea vuosi! Kunto on parempi kuin koskaan, Rokua Challenge 24H -seikkailukilpailusta lankeaa joukkueellemme hopeaa ja juoksen Vaarojen Maratonilla ensimmäisen maratonini oikein kelvolliseen aikaan. Loppuvuoden parantelen ja kuntoutan selkääni. Alan pikku hiljaa tajuta, että jokin tässä yhtälössä ei täsmää. Tulen aina kovan kunnon jälkeen rytinällä alas ja keräilen liikkujaidentiteettini rippeitä, jotta saisin motivaation aloittaa taas nollasta kunnon kohottamisen; Tullakseni taas tilanteeseen, josta ryminällä tiputaan korkealta ja kovaa.
Perhevaelluksella  Muotkatuntureilla




2014–> Tasapainon etsinnän aikaa. Päätän, että nyt saa riittää näin laajaliikkeinen jojoilu ja pyrin mieluummin löytämään vakaan tilan, johon liikunta kuuluu hallittuna osana. En lupaa osallistua kilpailuihin, vaan koetan ensin löytää syitä notkahduksille ja tehdä korjausliikkeitä, jotteivät ne toistuisi. Lupaan kuitenkin ottaa osuuden Kuopion Venlojen viestin ”paineettomasta” ryhmästä. Juoksu ja suunnistus kulkevat hyvin, mutta syystä tai toisesta polveni pettää alta kovasti paukahtaen. Minulla on 12 vuotta aiemmin paukahtanut ristiside, ja tiedän, että ääni on pahempi kuin vamma. Kävelen varovasti 4. osuuden läpi ensiapupisteen kautta.

Lääkäri tekee diagnoosin osittain revenneestä ristisiteestä ja käytän kyynärsauvoja kaksi viikkoa. Toispuoleisen kävelyn jälkeen selkäni oireilee koko syksyn, enkä kiinnitä tarpeeksi huomiota polveen, joka ei ole vieläkään kunnossa. Marraskuussa havahdun tilanteeseen ja hakeudun jälleen lääkärille. Magneettikuvista löytyy vuoden 2015 puolella eturistisiteen täydellinen repeämä sekä kierukan repeämä. Leikkauspöytä on edessä maaliskuussa. Leikkaus menee hyvin ja kuntoutus alkaa. Kuntoutuminen venyy hiukan odotettua pidemmälle, mutta nyt marraskuussa 2015 olen siinä pisteessä, että kahdeksan kuukauden varoaika rajuimpiin liikuntoihin on ohi ja saisin ruveta esimerkiksi suunnistamaan. ”Maltilla”, sanon itselleni ja olen sanonut monta kertaa. ”Mihinkään ei ole kiire.”

Suvi Saarinen


(Selkävaivaisen urheilijan tarina ja tasapainon etsintä Vol. 2 tulee käsittelemään erityisesti tasapainon etsintää ja oivalluksia.)

torstai 29. lokakuuta 2015

Mammuttimarssi 23.-24.10.2015

Vastustamaton tarjous

Olin aikeissa lähteä polkemaan Mammuttimarsin marssimatkaa, kunnes reilu viikko ennen tapahtumaa minulle melko tuntematon Nopsakoipi kyseli, lähtisinkö polkemaan vähän pidempää reissua. Tarjous oli varsin vastustamaton, sillä siihen kuului valmiiksi tulostetut kartat rastipisteineen (A3), kamelipalvelu, hinausapu sekä eväät ABC:lla. Oma lisäarvoni kovakuntoisen miehen matkassa kuitenkin arvelutti - erityisesti, koska satulassa oli tullut istuttua hurja yksi kerta syksyn aikana, ja hänen tavoitteensa oli päästä pois määräajassa. Matkaan kuitenkin lähdettiin.
Kuva: Tuomas Sovijärvi

Nopsan kanssa matkaan

Polkaisimme matkaan yhdessä reilun parinkymmenen muun tuskailijan kanssa. Ekalle rastille siirryttiin tiiviissä rykelmässä, mutta tokalle oli mahdollista päästä suoraan polkua pitkin tai pitkähkön tiekierron kautta. Meidän ajatuksemme oli mennä polkua pitkin, jos se näyttäisi ajokelpoiselta, mutta kiertää muussa tapauksessa. Ennen kuin huomaankaan, Nopsa singahtaa hakkuulle muiden perässä kadonnutta polkua etsimään. Seuraan vikisten perässä. Kymmenen minuutin tetsauksen jälkeen toteamme tilanteen toivottomaksi ja palaamme tielle. Menee hetki, ja taas Nopsa punaisine valoineen katoaa horisonttiin ja vieläpä umpikujaan. Manaan tyhmyyttäni lähteä koko taipaleelle. Ainekset yhteistyöhän vaikuttavat olemattomilta, eikä 200+km:n yksin polkeminenkaan juuri houkuta. Purettuani turhautumiseni, ”loppumatka” eli seuraavat 22h sujuvatkin kaikkia ennakko-oletuksiani paremmin.

Kulkua

Matkalla kolmoselle kovia pyöräilijöitä pyyhältää ohitse. Kakkoselle kiertäminen oli siis ilmeisen kannattavaa, sillä vaikka kuvittelimme jääneemme jo muiden letkoista, olemme hyvästi samoilla hudeilla. Nelonen haetaan hölkkäämällä muutaman kilometrin päästä, napataan vitonen ja jatketaan uintirastille. Pikapulahdus nakkena lämpimältä tuntuvassa vedessä menee kivuttomasti, eikä salamavalotkaan tänä vuonna välky.

Kuva: Sari Vepsäläinen
Pari seuraavaakin rastia sijaitsee Liesjärven kansallispuiston alueella, ja rasteille ei pääse ajamaan perille. Ajovauhdissa en pysy aivan miesten letkoissa, mutta rasteilla kuitenkin treffataan.
Sitten alkaa ajovoittoisempi osuus. Omaksun paikkani Nopsan peesistä, ja yritän epätoivoisesti katsella välillä karttaakin. Lampun valossa pientä pränttiä on vaikea lukea, kun pitää samalla tuijottaa rengasta. Pariin kertaan ajamme risteyksiemme ohi, ja otamme rastit omia uriamme pitkin. Alusta vaihtelee märän pehmeästä tiestä hetkittäin kovaan nopeaan.
Kivisammaljärven rastilla kadotamme pyörämme. Etsimme parikymmentä minuuttia tietä, jolla pyörämme odottavat. Gepsijäljestä päätellen olemme kävelleet aivan vierestä ohi. Haahuilu syö ja suollan jotakin vähemmän rakentavaa sen sijaan, että kontribuoisin tien löytämiseen. Viimein pyörät löytyvät, ja pääsemme ihastelemaan hetkeksi avautuvaa kirkasta tähtitaivasta, joka katoaa nopeasti pilvien peitteeseen.  
Aamun alkaessa sarastaa olemme saapumassa Tammelaan. Kuivajärvi on maagisen kaunis auringon noustessa, mutta Tammelan S-marketin kello seitsemän aamunavajaiset kiinnostavat tässä vaiheessa huomattavasti enemmän. Aikaa startista on kulunut kohta 12h, mutta rasteissa ei olla puolessa välissäkään. Mietityttää, kuinka järkyttävän pitkä reissu on vielä edessä. Reisissä painaa, eikä vauhti varmasti kiihdy loppua kohden.

Puolimatkassa

Nöyrin mielin istun taas satulaan ja kurvaamme Forssan kautta kohti Torronsuota. Asfaltilla polkeminen tuntuu taivaalliselta, ja lyhempien rastivälien ansiosta rastisaldo kasvaa tässä vaiheessa nopeasti.
Kuva: Nopsakoipi
Similänkulman rastilla erehdymme ottamaan pyörät iloksemme ryteikköön. Karttaan merkitystä polkusta ei taaskaan näy jälkeäkään, ja alkaa jo tuntua siltä, että rastien paikat on valittu juuri niistä paikoista, missä kartassa on polku, mutta luonnossa ei. Pyörän roudaaminen maastossa käy voimille, ja mielikin on synkkä. Saan armahduksen, ja laskeudumme tielle pellon reunaan.
Torronsuon lähestyessä vauhtini alkaa uhkaavasti hidastua. Pääsen muutamaksi kilometriksi narun perään, mikä piristää kummasti. Saapahan Nopsakin hetkeksi hien päälle ja tuntumaa tekemiseen. Somerolla odottaa suunniteltu ruokatauko, mutta sitä ennen poljetaan vielä kilometri jos toinenkin harmittavan märällä ja pehmeällä alustalla.

Hitaalla

Istumme ABC:lla tunnin verran. Meillä ei ole kiire, ja tuntuu hyvältä saada varpaat hetkeksi lämpimiksi. Matkaa on taitettu yli 170km, ja vaikka Torronsuon hitaat pätkät ovat vielä edessä, alan uskoa, että reitti päästään loppuun.
Matka Somerolta Torronsuolle on enimmäkseen ajokelpoista. Yllätymme positiivisesti löytämällä ensimmäistä kertaa karttaan merkitsemättömän polun, mitä pystymme hyödyntämään. Lintutornirastia etsin laavusta, mikä havahduttaa oman aivotoimintani hitaudesta.
Kuva: Nopsakoipi
Torronsuon Isosaaren rastille johtaa taas ratamestarin erikoinen, ja polun sijaan tunkkaamme menopelejämme ärsyttävän pitkään suolla pusikossa. Energia menee etenemiseen, ja suunnistaminen nojaa pitkälti onneen löytää jossakin vaiheessa jokin kohde, mistä saa kiinni. Pyörimisen jälkeen löydämme viimein polun, joka vie rastille. Jos jotakin positiivista hakee, niin rämpiminen olisi varmasti syönyt vielä enemmän yöaikana.
Rastilta eteenpäin polku on – luojalle kiitos siitä – ajokelpoinen ja yhtyy soratiehen ilman tunkkauksia. Haapasaaren rastille tetsaamme suota pitkin. Tiedostamme, että tästä eteenpäin pääsee ajamaan lähes rastien viereen, joten suossa rämpiminen tai jalkojen kastuminen ei juuri hetkauta. Lokakuisessa auringossa kylpevää Torronsuota on rauhoittava ihailla lähietäisyydeltä ja mieli on taas niin korkealla kuin 20h kohdalla vielä mahdollista.  

Loppukiri

Loput rastit saadaan haettua suuremmitta jalkautumisitta. Muutamalla rastivälillä vielä säädetään lähestyvän lopun kunniaksi. Eerikkilässä valitsemme maisemareitin kannaksen yli, mutta polku päättyy vastarannalla yllättäen aitaan. Takaisin emme enää palaa, vaan sammutamme lamput ja kierrämme aidan pienellä vesikosketuksella.
Turpooseen saavumme lähes vuorokauden taivaltamisen jälkeen kaksi ja puolisataa kilsaa mittarissa. Olo on yllättävän hyvä, ja takapuolikin pysyy vielä satulassa. Nälkä toki on ja hieman väsyttää.
Kaikessa kovuudessaan tämäkin keikka nousee syksyn elämyslistani kärkipäähän. Nopsaa kiitän isosti siitä, että houkutteli minut mukaan matkaansa. En edelleenkään ole varma, mikä lisäarvoni hänen matkassaaan oli, mutta en anna sen haitata. Niin tai näin, on mahtavaa, että tuntemattoman ihmisen kanssa pystyy viettämään hilpeän vuorokauden ajoittaisesta tuskasta huolimatta.
Salla

maanantai 26. lokakuuta 2015

Mammuttimarssi 23.-24.10.2015 vol 2

Nopsakoipi vierailevana kynänä Snowflakes-blogissa: Sallaa ulkoiluttamassa


Tämän vuoden Mammutin 200 km tossulla jäi haaveeksi kipeytyneen pohkeen vuoksi (onneksi sillä hylsy olisi ollut kuitenkin lopputulos). Kuitenkin mukaan teki mieli, joten jopo oli vaihtoehto, tosin maasturilla oli vain yksi lenkki tullut ajettua tällä kaudella. Silmiin sattui Sallan nimi 100 km lähtölistalta, hetken mietittyäni rohkaisin mieleni ja kysäisin mukaan Tuskalle.

No siinä kävi kuten 50:lle ukolle yleensä käy. Mutta kun lupasin kynttiläillallisen ja kokovartalohieronnan, niin johan Salla suostui. Sallaa en sen paremmin tuntenut, joten otin puhelun henkilölle jonka henkilöllisyyttä en paljasta, kun kuolinvuoteella. Joten puhutaan vaikka vain Päivistä. Suoraan kyselin Päiviltä onko Salla villi, vapaa, eronnut vai karannut ja paljon muuta, olinhan liikkellä tositarkoituksella (siis päästä maaliin). Vartissa Päivi sai mut vakuuttuneeksi, että Salla jos kuka olisi oikea kaveri 200 km. Kartat sain karttapalvelusta (kiitos Riitta ja Pete) ja viikolla pidettiin hätäinen miitti.

Matkaan polkaistiin isona ryhmänä leppoisaa vauhtia, ja heti ykkösellä alkoi se loputon jopon raahaaminen. Joka jatkui kakkosella, suh äkkiä otin suunnan kohti tietä. Sallahan tykkäsi jopon raahamisesta, mutta vain huonoa. Tietä kiertäen olimme kakkosella ihan kärkisijoilla. Seuraavilla rastiväleillä yritin aistia mitä vauhtia Salla pystyy ajelee, ettei liikaa hapota alkumatkasta.

Matkalla alkoi mulle selvitä, ettei kova pyöräpopo ollut paras valinta juoksupätkille. Uinti sujui mallikkaasti ja matka jatkui. Tasaisin välein jopon raahausta, kunnes rastilla14 onnistuin hukkaamaan jopot kokonaan ainakin vartiksi. Nooh... löytyiväthän ne ihan sieltä, mihin oltiin ne jätetty, mutta kyllä vähän harmitti. Aina välillä yritin udella onko vauhti ok ja miten peffa jaksaa, vastaus oli aina kaikki ok.

Matka sujui mukavasti ja jotain juttuakin riitti koko yöksi. Aikaisin aamulla ihmeteltiin taivaalla kolmea kirkasta mollukkaa kuun lisäksi, mutta kumpikaan ei osannut niitä tarkemmin nimetä.

Tammelassa otan suoran suunnan S-marketin vesipostille, mutta Sallan suunta oli kyllä parempi suoraan kauppaan sisään. Täällä pieni ostoskierros ja matka jatkuu reppu täynnä "lihaisia paloja". Matka jatkui ohi Forssan ja parin pusikon jälkeen alkoi Torronsuo lähestyä, pikitiellä tarjosin vetoapua jokusen kilsan.

Vihdoin olimme Someron ABC:llä, jossa olikin piiitkä paussi. Täältä hurautetiin taas parin rastin kautta Torronsuon laitaan lintutornille. Siellä tornissa Salla nojaili kaiteeseen ja haaveili ties mistä, oli niin "lutuisen" näköinen, että oli pakko kaivaa kamera esiin ja ikuistaa tilanne.

Suolla oli vielä tarjolla pöpelikköä jota kiertäessä suunta (lue olematon polku) olikin taas hukassa jonkin hetken. Sitten huomattiin, että viimeinen A3 kartta olikin jo käytössä ja vauhti vain kiristyi kilvan pakkasen kanssa. Maaliin päästiin alle 24h (jäätynein varpain) mikä olikin jonkun sortin tavoite.

Sallahan tuumaili blogissa mikä oli hänen lisäarvonsa nopsakoivelle näissä pippaloissa. No tässä yksi, jos on kaksi vaihtoehtoa 30:nen pimu vai 45:nen karvainen jätkä (sori Prittinen), niin eiköhän valinta ole aika selvä. Tästä vuorokaudesta jäi mieleen vain hyviä muistoja hyvässä seurassa, ei tosiaan Päivi sanaakaan valehdellut Sallaa kehuessa.

Nopsakoipi

lauantai 9. toukokuuta 2015

Tunnusteluretki Santahaminaan


Santahaminan varuskunnan alueella järjestettiin 9.5.2015 ihka ensimmäisen kerran Sandis Trail Sprint. Kyseessä on "off-road"-kisa, jossa maasto todellakin on haastavaa ja vaihtelevaa. Matkoina valittavana oli 7 km lenkki kerran tai kahdesti.

Osallistuin kisaan tutkimusmatkailija-asenteella kameran kanssa. Lopulta kisa vei sen verran mukanaan, että totesin lopulta juosseeni matkasta yhden kolmasosan, kävellyt yhden kolmasosan ja kiipeillyt/keikkunut kallioilla yhden kolmasosan. Kyseessä ei siis ihan perinteinen polkujuoksu :) Vastaanotto sotilasalueella oli todella kiva ja ystävällinen ja kisat järjestelyt olivat onnistuneet. Kaunis, joskin "hieman" tuulinen sää kruunasi päivän.







Reitillä saatiin alun pienen ryteikön jälkeen juosta korkeilla kallioilla, ihastella merenselkää aaltojen löydessä vasten kallioita.


Matkalle mahtui hiukan haastavampaa maastoa. Erityisesti rannan mukulakivet jäivät lähtemättömästi mieleen...


Loppusuoran asiaatkuuluvat esteradat olivat kiva lisä, joskin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että niitä olisi matkan varrella voinut olla enemmänkin.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva kisa, sopii mainiosta tyypeille, jotka kaipaavat pururadan/polun lisäksi vielä hiukan lisää. Suosittelen lämpimästi ja varmasti ensi vuonna uudelleen! Suurkiitos järjestäjille!

Hanna



torstai 9. huhtikuuta 2015

Talvivaellus Salamajärvellä 30.1.-1.2.2015

Pj Suvi kyseli jo pikkujouluissa halukkuuttamme lähteä talvivaellukselle lumikengillä ja/tai umpihankisuksilla. Etelän surkea talvi saikin aikaan kymmenen hiutaleen joukkuryntäyksen keskisen Suomen lumelle.
Elisa, Salla, Suvi P., Kaisu, Mervi, Kati, Suvi S., Petra, Elina ja Anne lauantaiaamun pirteässä starttikuvassa.

Jakauduimme kahteen osaan, lumikenkäilijöihin ja umpihankisuksijoihin ja lähdimme tekemään muutaman tunnin vaellusta upeisiin maisemiin Salamajärven kansallispuistossa.

Lumikengillä Kati, Suvi  P. ja Kaisu.


Suksiporukalla kävi mieletön mäihä, lämmin taukotupa Jyrkänniemessä! Vieraskirjan mukaan Antti oli ollut siellä yötä ja saimme nauttia mökin lämmöstä eväitä syödessämme. 
Upeita keloja oli ihan pakko välillä halia. 
Umpihankisuksilla meno oli mukavaa, rentoa ja rauhallista ja kauniin ja hiljaisen luonnon keskellä, ah, niin rentouttavaa. 
Nukuimme kaksi yötä teltoissa, kukaan ei kömpinyt autiotupaan. Yhteistyössä Suvi S:n opastuksella pihapiiriin rakennettiin myös lumikammi. Siinä nukkuivat Elisa ja Suvi S. tyytyväisinä toisen yön. Kammin sisällä oli uskomattoman hiljaista, hyvin se lumi eristää. 
Huippu hieno reissu, suurkiitokset Suvi S:lle järjestämisestä! Loistavat etukäteisjärjestelyt ja ohjeistukset sekä tietenkin ihanat hiutaleet tekivät tästäkin reissustamme ikimuistettavan. 
Ensi talvena uudelleen ;)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Team Snowflakes kolmanneksi Viron Xdreamissa 22.2.2015


Team Snowflakesin kilpailukausi 2015 avattiin Winter Xdream -kisassa Virossa 22.2. Tässä neljän tunnin rogaining-tyyppisessä kisassa oli mukana kaikkiaan yli 140 kolmihenkistä joukkuetta.

Viime vuoden kakkossija oikeutti meidät tänä vuonna ilmaiseen osallistumiseen. Tänä vuonna vastus oli naisissa sen verran kova, että sijoituksemme oli kolmas. Edelle pääsi mm. maajoukkuesuunnistajia ja kovia juoksijoita. Team Snowflakesin joukkueessa kisasivat hiutaleista Salla Ruosaari ja Päivi Luoma sekä Tiina Isoniemi.

Seikkailullisuuden tähän kisaan toi rastien sijainti. Ainakin kolme rastia haettiin useita kymmeniä metrejä maanpinnan yläpuolelta. Yksi rasteista mäkihyppytornista, toinen vanhasta tehdasrakennuksesta ja kolmas vanhan hihnakuljettimen päästä. Myös maan alla käytiin, sekä ihmisen että luonnon tekemissä tunnelissa ja luolissa. 

Virolaiset järjestävät hyviä kisoja ja todennäköisesti meidät nähdään startti viivalla jo kuukauden päästä XT Winter Rogainissa. Myös se kisataan tänä vuonna lähellä Tallinnaa. Xdream-kesäsarjan aloituskisa Viron Viimsissä huhtikuussa jää meiltä tänä vuonna väliin, sillä suuntaamme tänä vuonna vapuksi melomaan eteläiseen Viroon.


Teksti: Päivi, Kuvat: Tonu Kits


Vuonna 2015 hiutaleet ovat mukana ainakin seuraavissa tapahtumissa: