perjantai 27. helmikuuta 2015

Team Snowflakes kolmanneksi Viron Xdreamissa 22.2.2015


Team Snowflakesin kilpailukausi 2015 avattiin Winter Xdream -kisassa Virossa 22.2. Tässä neljän tunnin rogaining-tyyppisessä kisassa oli mukana kaikkiaan yli 140 kolmihenkistä joukkuetta.

Viime vuoden kakkossija oikeutti meidät tänä vuonna ilmaiseen osallistumiseen. Tänä vuonna vastus oli naisissa sen verran kova, että sijoituksemme oli kolmas. Edelle pääsi mm. maajoukkuesuunnistajia ja kovia juoksijoita. Team Snowflakesin joukkueessa kisasivat hiutaleista Salla Ruosaari ja Päivi Luoma sekä Tiina Isoniemi.

Seikkailullisuuden tähän kisaan toi rastien sijainti. Ainakin kolme rastia haettiin useita kymmeniä metrejä maanpinnan yläpuolelta. Yksi rasteista mäkihyppytornista, toinen vanhasta tehdasrakennuksesta ja kolmas vanhan hihnakuljettimen päästä. Myös maan alla käytiin, sekä ihmisen että luonnon tekemissä tunnelissa ja luolissa. 

Virolaiset järjestävät hyviä kisoja ja todennäköisesti meidät nähdään startti viivalla jo kuukauden päästä XT Winter Rogainissa. Myös se kisataan tänä vuonna lähellä Tallinnaa. Xdream-kesäsarjan aloituskisa Viron Viimsissä huhtikuussa jää meiltä tänä vuonna väliin, sillä suuntaamme tänä vuonna vapuksi melomaan eteläiseen Viroon.


Teksti: Päivi, Kuvat: Tonu Kits


Vuonna 2015 hiutaleet ovat mukana ainakin seuraavissa tapahtumissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti