tiistai 21. toukokuuta 2013

Neljä Snowflakes-joukkuetta mukana Spring Adventuressa

Spring Adventure kisattiin 8.5.2013 Nummi-Pusulan Keräkankareen haastavissa maastoissa. Snowflakes-joukkueet poimivat naisten kilpasarjassa sijat 5 ja 6 ja kuntosarjassa sijat 15 ja 18. Molemmissa sarjoissa joukkueidemme sijoitusten välillä oli vain muutaman minuutin ero ja kärkeen vajaa tunti. Reitin aikana hiutalesiskoja nähtiinkin useampaan otteeseen mutta kuitenkin kisattiin ihan omaa kisaa koko ajan.

"Kuntosarja starttasi liikkeelle pyöräillen ja heti kärkeen teimme hyvän reitinvalinnan ja saavuimme melontaan ennen toisen reitin valinneiden kärkeä", iloitsevat kuntosarjassa yhdessä kisailleet Anu ja Petra. "Melontaosuuden viidakkoseikkailu-quest rantatörmään rämeikössä oli jokseenkin haastavaa 43 muun joukkueen sukkuloidessa kanssamme puiden ja puskien lomassa meloen. Ongimme jo tuolloin vedessä kelluneen rastin takaisin lepänoksille kilpasarjoja odottelemaan, mutta sieltä se on näköjään myöhemmin taas lentänyt - aaltoihin kadoten." Petran ja Anun kokonaisaika oli 3.59.02 ja ero kärkeen vajaan tunnin.

"Kuntosarjan hauskoin rasti oli quest, jossa tehtävänä oli tasapainotella köysillä. Harmi, että vain toinen kilpailijoista pääsi suorittamaan tehtävän", toteaa Anu, joka suoritti kyseisen tehtävän loistavalla varmuudella. Lopun suunnistus jyrkkärinteistä suppamaastoa ylös-alas vei reidet hyvin hapoille: juuri sitä, mitä kisasta oli lähdetty hakemaankin eli haastetta kuntoiluun! Petran ja Anun kokonaisaika oli 3.59 ja sijoitus 15. kuntosarjassa.

"Eipä voisi kaunista kevätlauantaita paremmin viettää: reilut neljä tuntia kehoansa haastellen ja hienosta kisafiiliksestä nauttien", sanoo kuntosarjassa Virvan kanssa kisannut Mervi. "Joukkueessamme Virva hoiti suunnistuksen rautaisella ammattitaidolla eikä turhia koukkauksia otettu! Edellisestä melonnasta oli vuosia aikaa ja sen kyllä tunsi seuraavana päivänä yläselän lihaksissa. Quest oli todella vaativa tasapainotehtävä mutta niin vaan kieli keskellä suuta sekin onnistui. Viimeinen puunväli oli vaikein ja siinä putoaminen olikin tosi lähellä – onneksi sain heittäydyttyä puuta syleilemään, pienestä oli kiinni. Tämä ensikertalainen taisi jäädä kerrasta koukkuun." Virvan ja Mervin kokonaisaika oli 4.08.27.

"Naisten kilpasarjan haastavin osuus oli ehdottomasti vaativaan suppamaastoon sijoitettu suunnistus. Linnuntietä kuuden kilometrin matkalla oli reippaasti korkeuseroja ja vaikeita rastipisteitä.Suoraankin rastille olisi voinut mennä", sanoo kilpasarjassa 6. sijoittuneessa Snowflakes-joukkueessa suunnistuksesta vastannut Ellu.

"Kaikkiaan kuljimme kisassa 50 kilometriä, pääosan tosin pyörällä. Nousua kertyi GPS:n mukaan kaikkiaan noin 700 metriä, mutta kisan aikana se tuntui vielä suuremmalta määrältä", sanoo naisten kilpasarjassa yhdessä Päivin kanssa kisannut Anne. "Turhaa aikaa käytimme kirjaimellisesti hukkuneen quest-melontarastin etsimiseen. Joukkueen kisasuoritus oli kuitenkin kokonaisuudessaan sujuva, tosin parannettavaa on juoksu- ja maastopyöräilyvauhdissa", jatkaa Päivi. Palkintosijoille päästäkseen tämän joukkueen olisi pitänyt parantaa aikaa noin puoli tuntia.

Hauskaa oli ja sääkin oli mitä mahtavin! Kiitos järjestäjille ja kanssakisaajille. Tästä eteenpäin kisakuntoa ja -nälkää kasvatetaan monipuolisella treenillä ja hyvällä palautuksella toteavat Snowflakes-naiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti