Ö till ö 2012

Kirjoittelen tämän stoorin hieman ristiriitaisin fiiliksin. Ö till ö oli ja meni. Päivää odotettiin ja pelättiin pitkään, kisaa kun ei turhaan mainosteta yhtenä maailman haastavammista yhden päivän kisoista. Nimensä mukaisesti kisassa liikutaan saarelle toiselle. Lajit ovat juoksu ja uinti. Yhteensä kisassa käydään parillakymmenellä saarella. Juoksua on lähes 60km ja uintia 10km. Märkäpuku on pakollinen varuste ja kulkee suurimman osan matkasta ainakin osittain päällä. Ö till ö on turvallisuussyistä parikisa.

Saimme kuulla kesän korvilla, että pääsisimme peruutuspaikalle kisaan. Varsinaiset paikat jaettiin vajaassa puolessa tunnissa tammikuussa, mikä tuleviin kisoihin halajavien on syytä pitää mielessä. Jonkin tovin mietimme, lähdemmekö mukaan, sillä puutteita taidoissa oli siinä vaiheessa enää hankala korjata. Päätimme lähteä, vaikka tiedostimme maaliin pääsyn olevan muuta kuin itsestäänselvyys. Olihan siinä kesä aikaa hankkia märkkäri, miettiä apuvälitarpeita ja hioa veteen menoa sekä sieltä nousua. Avovesiuinnista aiemmat kokemukset kun olivat nollan luokkaa mökin saunauinteja lukuun ottamatta.

Kisassa olosuhteet eivät kuitenkaan olleet ihan samaa luokkaa kuin missä oli tullut treenattua. Erityisesti ensimmäinen ja samalla kisan pisin uintipätkä oli tänä vuonna ilmeisesti poikkeuksellisen hankala. Vastatuuli oli melkoinen ja korkeat aallot tekivät rytmiin pääsystä haasteellista. Ensimmäisten vetojen aikana ehdin jo pelätä, että paniikki iskee,  kun syke taisi olla kauhusta tapissa. Pakotin itseni jatkamaan vaparilla, vaikka mieli olisi tehnyt vaihtaa rintauintiin, kun aallot löivät päälle. Melko pian sain kuitenkin rytmistä kiinni, eikä aaltojen heittely enää suuremmin häirinnyt. Uinnin alkaessa sujua huomasin myös, että vesipätkistä oli tulossa minulle todella löysiä ja tehot olivat treenejäkin oleellisesti alhaisemmalla tasolla.

Ensimmäiseltä uintipätkältä noustessamme oli selvää, että kiire tulee, jos lähellekään maalia meinataan. Liian hitaasti liikkuvat heitetään cut off –pisteillä ulos kisasta. Juoksuvauhtimme oli kuitenkin hyvä ja saimme kurottua ensimmäisillä juoksupätkillä aikaa kiinni. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä vedessä vauhti pysähtyi. Ero tavoiteaikaamme nähden rupesi olemaan kolmen tunnin kisaamisen jälkeen jo niin suuri, että kisan tiedettiin jäävän varmuudella lyhyeksi.

Ennen cut offia ehdimme kuitenkin nähdä monenlaista saaristomaisemaa. Ylimmäksi mieleen jää todella kirkas vesi rakkolevineen ja meduusoineen. Maaliin olisi toki mielellään siirtynyt muulla kuin laivakyydillä, mutta tuossa vastatuulessa se tuskin olisi ollut tällä kunnolla mahdollista. Maaliin pääsi n 60% startanneista. 

Ennen kisaa olin sitä mieltä, että tapahtuma jäisi osaltani ainutkertaiseksi kävi miten kävi. Enää en ole kuitenkaan tästä niin varma. Mahdollista seuraavaa kertaa varten osaisin ainakin valmistautua paremmin. Samoin on selviö, että kestävyys ja sitkeys ei tuossa(kaan?) kisassa korjaa puuttuvia taitoja, eivätkä tasoerot pienene rasituksen myötä. Kisaan ja maaliin aikoville myös vinkkaan, että aallokkouintia kannatta kokeilla jo  kotikulmilla, jollei lajista ole kokemusta. Ei tarvitse sitten kisassa yllättyä, jos ei ota sujuakseen.

Kisajärjestelyt pelasivat loistavasti. Myös kahden päivän täysihoito oli luksusta – kisamaksuun kuului kaikki se, mitä kahden päivän saarilla oleiluun liittyi hotelliyöpymisistä alkaen. Eikös Suomenkin pitäisi saada tällainen saariseikkailu?