torstai 24. toukokuuta 2012

Oravamelonta 18.5-20.5.2012




Kolme Hiutaletta  (Elisa, Johanna ja Virva) ja avec (Suvi, Johannan sisko) päättivät lähteä viikonlopuksi jokiristeilylle eli tutustumaan Oravareittiin meloen. Oravareitti on vaihteleva jokireitti Juvalta Sulkavalle kokonaismitaltaan 57km. Me meloimme siitä parhaimmat palat eli n.42km.

Olimme varanneet Oravanpesiltä (Juvan ja Sulkavan puolivälistä reitin varrelta) mökin ja sinne ajelimme perjantai iltana. Perillä meidät toivotti lämpimästi tervetulleeksi Oravanpesien isäntäpari ja pääsimme heti saunomaan. Elisa oli kyllin rohkea ja heitti myös talviturkin joessa. Mökillä tutustuimme vielä reittiin ja lauantain melontaosuuteen.

Lauantai aamuna meidät ja kajakit lastattiin autokyytiin ja ajettiin Toivion taukopaikalle joen varteen. Aloittamalla Toiviosta säästyimme tylsän 8km järviosuuden melomiselta. Alkumatka  sujui minulta kajakkimelonnan opettelemiseen, sillä olinhan ensikertaa moisessa härvelissä. Johannalla ja Suvilla oli hiukan enemmän kokemusta kajakilla melomisesta ja Elisahan on hommassa aivan pro (meidän onneksemme). Alkumatkalla meloimme kaunista ja tasaista Polvijokea pitkin, tosin joen leveys ei aina riittänyt, minun ei niin sulaviin käännöksiin mutkissa ja jouduin halailemaan rannan puita useammin kuin oikeasti halusinkaan… Alkumatkalla kaunis maisema ja lintujen moniääninen konsertti loi huikean fiiliksen.



Ensimmäinen koski meille oli Voikoski. Elisa laski ensin ja parkkeerasi sitten kajakin odottamaan meitä alokkaita. Kaikki suoriutuivat koskesta kaatumatta, mikä nosti hymyn huulille. Seuraavana oli vuorossa lounastako Sourun taukopaikalla. Opasteessa kerrottiin että paikka tulee yllättäen mutta että ihan niin yllättäen emme sitä kapeassa vuolaassa virrassa odottaneet… Elisa laski suoraan ohitse ja päätyi vanhaan tukinuittokanavaan, jossa ei mahtunut kääntymään vaan oli pakitettava… Virva ei saanut purkkia käännettyä vaan jäi rimpuilemaan virtaa vastaan ja sai huudettua perässä tuleville ohjeet tiukasta käännöksestä. Johanna ja Suvi pääsivätkin ihan normaalireittiä pitkin tauolle kun Elisa ja Virva saapuivat hiukan omaa reittiä alajuoksun kautta. ”Herkkulounas” maistui taivaallisen hyvältä ja maisematkaan eivät olleet hassummat joen keskellä olevasta taukopaikka saaresta ihailtuna.

Matka jatkui vuolaasti virtaavaan Karijokeen. Sen piti olla helppo väylä mutta padon kierron jälkeen oli taas hiukan kuohuvampaa vettä… Tästä kaikki suoriutuivat ihan kunnialla mutta tuulettaessani onnistumista ensimmäisen päivän koskissa, karautin kajakkini melko tuhdin puun kylkeen… kajakki mahtui puun alle mutta minä en, joten olin melko hankalassa asennossa kajakki melkein kyljellään ja yritin rimpuilla virtaa vastaan… onneksi Elisa riensi auttamaan ja saikin otteen kajakin perästä, vakauttaen sen ja sain punnerrettua purkin taas pystyyn. Elisan mukaan purkki oli yhtä kallellaan kun Titanic, minä taas olin sanomattoman onnellinen ettei minulle ja purkille käynyt kuin Titanicille…

Loppumatka sujuikin sitten ihastellessa maisemia ja Elisa bongasi hienon kiipeilykallion. Viimeinen järviosuus sujui jo mukavasti kun Oravanpesät häämötti vastarannalla. Päivän melonnan 18km jälkeen kylmä juoma maistui… aah… niin ihanalle ja saunoimme ja heitimme kaikki talviturkit kellumaan kohti Kissakoskea…  saunan päälle meitä odotti Kirsi-emännän loihtima ruoka. Vatsat kylläisinä totesimme ettemme voi ihan vielä mennä nukkumaankaan kun kello näytti vasta puoli kahdeksaa. Turisimme mökillä ja katselimme sunnuntain reittiä kunnes nukkumatti vei meidät treffeille höyhensaarille.

Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja pääsimme aloittamaan melonnan 10 tunnin yöunien jälkeen, hymyssä suin. Ensimmäisenä meitä odotti Kissakoski. Kaunis koski, jonka jännitysmomenttina oli osua sillan alle ja oikeaan aukkoon… Kissakoskessa Johanna väänsi melansa niin että soitimme Oravanpesille ja sieltä isäntä kurvailikin mopolla  ja toi meille uuden melan. Näin matka pääsi jatkumaan Kyrsyän järviosuudelle.



Kyrsyän järven pohjukasta lähti pitkä kapea voimakas virta, joka loppupäässä kuohui koskena. Meitä ohjeistettiin että valitse vasen väylä ja että koskessa on tiukka mutka vasemmalle… Laskimme tutussa järjestyksessä, Elisa ensin ja siten minä. Elisa laski suosiolla oikeanpuolisen väylän ja palasi vastaanottamaan meitä.  Minä yritin saada purkin kääntymään tiukkaan vasempaan ja törmäsin jokiuoman jakavaan saareen kylki edellä. Onneksi sain kammettua purkin takaisin kuohuihin ja isojen kivien yli, kolinasta viis. Kyllä täytyy sanoa että pulssi nousi aika korkealle ja pelotti ihan mahdottomasti. Pysyin kuitenkin pystyssä ja yritin jarrutella vuolaassa virtapaikassa, mutten onnistunut siinä ennen kuin juutuin rantaheinikkoon… siinä tovin puuhasteltuani sain purkin käännettyä ja näin Johannan uivan kajakki kainalossaan hiukan ylempänä olevaa laituria kohden ja Elisan kiitävän kohti keltaista tyhjää kanoottia kohti. Hui!  Suvi puolestaan ui kosken läpi laiturille.  Suvin polvi ja sääri kolisivat hiukan kiviin mutta onneksi isommilta kolhuilta säästyttiin. Kyllä kypärä on oikeasti oiva kapine päässä! Lastenlaulua mukaillen "vain pö-pö-pö-pölkkypää, ei käytä kypärää..."

Nyt pääsin avustamaan Elisaa, joka antoi hyvin ohjeita siitä mitä minun pitää tehdä koska minulla ei ole moisesta mitään kokemusta. Ja muuten, opin ettei hinausnarua kannata pakata vesitiiviiseen pussiin kajakin takaloosteriin… sillä aikaa kun Elisa tyhjensi kajakin pumpulla (on muuten tehokas pumppu, otan mieluusti Elisan ja hänen pumppunsa omalle puolelleni vesisodassa!) ja saimme keltaisen kajakin vihdoin hinauskuntoon kuului yläjuoksun suunnasta huuto että nyt me tullaan!  Mitä ihmettä??? Yritimme vastustaa mutta tytöt huusivat että on myöhäistä ja että he ovat jo matkalla… Hämmentyneinä katselimme kuinka siskokset Johanna ja Suvi laskivat virtaa samassa kajakissa, Suvin istuessa rodeoratsastustyyliin jalat molemmin puolin kajakkia!!! Vau, mitä toimintaa! Saimme rantautettua tytöt samalle pienelle, tulvivan virran ympäröimälle, maakaistaleelle ja pakkauduimme takaisin kajakkeihin. Onneksi Kyrsyän laavulle oli enää kivenheiton matka ja tytöt pääsivät vaihtamaan kuivaa päälle ja kuivattelemaan auringonpaisteessa halkopinon kyljessä märkiä vaatteita. Samalla syötiin hiukan evästä.

Tauon jälkeen olikin vuorossa taas pätkä järveä ja sitten ihanaa rauhallisesti virtaavaa jokea. Tikanjoella maantiesillan kohdalla kuohui taas mutta siitä suoriuduimme kunnialla ja kuivina. Seuraavana kohtasimme sillan ja arvoimme mahtuuko siitä alta ollenkaan… Elisan tukka sai kuulemma uuden jakauksen siltapalkin alapinnasta… Kaikki me mahduimme alta vaikka homma olikin melkoista punnerrusta… Seuraava este olikin sitten iso olkilautta, joka tukki koko joen. Onneksi pääsimme kiertämään sen oikealta ”kitkuttaen” lautan kasanneen puunrungon ylitse. Tässä vaiheessa Elisa piti meille luennon kuinka pelastaa kaatunut kaveri järvellä. Oivallista oppia, jota ei kuitenkaan onneksi tarvinnut kokeilla livenä. Pitkän järvenylityksen jäkeen saavuimme Partalan taukopaikalle. Ai että ruoka maistui nannalle…

Tauolla tutkailimme loppureittiä ja hiukan pelosekaisin fiiliksin suhtauduin tuleviin koskiin. Kakkosluokan Lohnakoski kuulosti hurjalta ja kun sen jyly alkoi kuulumaan jo puolitoista kilometriä ennen itse koskea niin  alkoi pelottamaan ihan tosissaan. Ohjeet koskeen olivat selkeän yksinkertaiset: pysy keskellä virtaa ja MELO kokoajan, kaarra lopussa oikeanpuolista uomaa… Elisa laski ensin ja keskimmäistä uomaa… Minä seuraavana, töksäytin todella isoon kiveen puolella kankulla  ja ehdin juuri ajattelemaan että nyt mennään kun tyrsky irrotti kajakin ja heitti minut takaisin kuohuihin. Onnistuin pitämään oikean keskilinjan ja päädyin halaamaan puuta virran rannassa helpotuksen huokausten kera. Seuraavana alas tuli Johanna, alku sujui hyvin mutta sitten kuului hurja kolahdus. Johanna hävisi näköpiiristä ja odotimme Elisan kanssa huolissamme mitä tuleman pitää. Ihan turhaan huolestuimme sillä Johanna harrasti vain kajakki-balettia tehden piruetin kajakilla kosken rantakuohuissa. Taitavaa!! Viimeisenä tuli alas Suvi joka ajautui vasemman puoleisimpaan uomaan. Hiukan kolisten hänkin laski pystyssä alas.

Juuri kun syke alkoi laskea edellisen kosken kuohuista, edessä oli taas seuraava. Reittiohje kehotti nousemaan maihin ja arvioimaan kosken. Näin teimme ja nousimme sillalle. Voi taivas, mitkä kuohut ja isoja kiviä koko koski täynnä! Keskellä näytti kulkevan kapea lasku-uoma joka kääntyi hiukan. Minä en tuosta kyllä laske nousi mieleeni. Suvilla oli samanmoiset ajatukset ja kun vielä kosken partaalla asustava herrasmies tiesi kertoa että edellisenä päivänä, joku nuori mies oli mennyt kajakilla kurkkimaan koskea ja että virta oli imaissut kajakin suoraan silta-arkun rautavahvikkeisiin… Tuloksena kajakki meni kahtia ja kaveri räpiköi ilman kypärää kivisen kosken läpi kunnes hänet pelastettiin maihin… Onneksi ei sattunut mutta kaveri oli sokissa… Tämä tarina vahvisti halua lopettaa melonta tähän Kuhakosken partaalle 22 melontakilometrin jälkeen. Niin sitten soitimme kyydin ja pääsimme vielä saunomaan Oravanpesille ennen kotimatkaa. Kotimatka sujui mukavia turistessa ja omille kömmähdyksille naureskellen. Kotiin saavutiin yöllä, jo hiukan maanantain puolella. Huikean hieno reissu ja mahtavaa seuraa. Ei voisi paremmin ollakaan! Kiitos juhlaristeilykaverit!

Virva- Hiutale



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti