Hiutaleet ulkomailla - Ace Xdream I - 27.04.2014 Tartto, Viro

Kuukausien suunnittelu ja viikkojen jännitys alkoi huipentua perjantaina 25.4.2014, kun 12 hiutaletta kerääntyi seikkailuromppeineen Länsi-satamaan ja otti suunnaksi Ace Xdream seikkailukisan Tartossa Virossa. Edeltävä viikko oli ollut kiihkeä taktiikkapalavereineen ja viime hetken matkaohjeineen. Sääntöjä tavattu ja ilmoja arvailtu useammassakin kodissa. Oli lohduttavaa kuulla, että en ollut ainoa, joka oli viimeisenä iltana etsinyt otsalamppua, kaivanut pyörävarusteita ja seikkailu-noviisina ihmetellyt mihin vetoköyttä tarvitaan?
 
Seikkailua saatiin heti lähtöön, kun Petran pyörän avain katkesi lukkoon. Ongelma selvitettiin ja pyöräletka pakattiin Tallinkiin. Useampi pää kääntyi terminaalissa ja selkeästi erotuimme keskiverto Tallinnan-matkaajista. Kiitos hienon yhtenäisen kisa-lookin. Laivamatka oli oiva hetki vihdoinkin paneutua tulevaan kisaan. Kisakartan viime vuoden versiota ihmeteltiin yhdessä. Aiemmin oli öitä valvonut miettien jaksaako ja pystyykö fyysisesti, mutta nyt alkoi jännittää, että riittääkö äly.

Kengät kisaa odottamassa

Tallinnassa pyöräletkaa seurasivat taas kääntyvät päät ja ensimmäinen suunnistusrasti eli hotellimme löytyi vaivatta. Hotelliin ei jääty, vaan ponkaisimme iltaelämään nostamaan maljat hyvin alkaneelle seikkailulle sekä syömään toiseen ravintolaan, mistä osalla ilta vielä jatkui uudelleen syömään, ostoksille ja uusia kenkiä ulkoiluttamaan. Oma matka kääntyi höyhensaarille.
 

Aamulla oli matkan virallinen osio eli yhdistyksen vuosikokous. Tätä ennen osa ehti jo käydä aamulenkillä katsastamassa kaupunkia. Kokous hoidettiin säntillisesti ja aikaa jäi vielä vapaaksikin. Osa ampaisi uimaan ja kylpylään, osa ostoksille ja itsellä suuntana oli Virvan ja Suvi P:n kanssa vanha kaupunki kujineen ja terasseineen. Sää oli mitä parhain avata vuoden terassikausi.

 

Tarttoon siirryttiin junalla. Junalle lähtiessä saimme taas nostettua jännitystä, kun yhden hiutaleen pyörän avain oli hukassa ja pyörä tiukasti taas kiinni tolpassa. Lukkopulmien selvittämisestä oli jo kokemusta ja muutaman minuutin marginaalilla koko letka saatiin paiskattua junaan. VR:lle vain terveisiä, että Virossa ei ollut mitään ongelmia saada koko joukkueen ja muidenkin samaan suuntaan matkalla olleiden pyöriä mukaan.

 
Tartossa hotelli oli loistavalla paikalla aivan kisakeskuksessa kaupungin keskusaukiolla. Hotellille tehdyn pyöräsuunnistuksen jälkeen lähdimme tutustumaan kisapaikkoihin pyörillä eli etsimme vaihtoalueet, suihkutilat ja arvailimme erikoistehtäviä. Erityisesti etsimme hyppyrimäkeä, josta etukäteen lähetetyt tiedustelijat olivat lähettäneet kuvia ja arvailuja millä välineellä sitä lasketaan alas. Vaihtoalueen vierestä löytyi BMX-rata, jonka oletimme olevan yksi kisan rasti ja jota tietenkin testiajettiin. Retkellä löydettiin muutamia jo valmiiksi rakennettuja rastipisteitä, joista yksi oli Tarton maineikkaan yliopiston vieressä patsasaukiolla. Illemmalla syömisen jälkeen kaupungin patsaita bongailtiin vielä lisää olettaen, että näistä saisi jonkin kivan tehtävän kisaan.
 

Patsasbongailua

Kilpailuaamu käynnistyi auringonpaisteessa ja hyvällä mielellä. Ei jännittänyt enää yhtään ja aamupala maistui. Mervi oli ehtinyt jopa tehdä aamulenkin Tarton Toomemägelle ja bongannut paljon rasteja. Tämä lupaili jonkinlaista rogaining-pähkinää kisaan. Koko joukkue siirsi yhdessä pyörät valmiiksi vaihtoalueelle ja sen jälkeen ehti vielä rauhassa kukin joukkueista palata hotelliin, tarkistaa viimeiset varusteet ja valmistautua. 
 

Valmiina lähtöön

Kello 11 starttasi B-radalle kolme SnowFlakes joukkuetta ja hetkeä myöhemmin yksi joukkue A-radalle. Minä ja Suvi S lähdimme matkaan kahden hengen voimin Virvan jäädessä kannustamaan ja seuraamaan kisaa.  Arvauksen mukaisesti ensimmäinen tehtävä meillä oli juuri niiden henkilöpatsaiden bongailu. Rastit 1 – 4 piti käydä läpi henkilöiden ikäjärjestyksessä eli ensin tiimin täytyi etsiä jokaisen patsaan kohdalta henkilön syntymä- ja kuolinvuodet ja vasta sitten leimata rastit vanhimmasta nuorimpaan. Tämä tietenkin tuolla Toomemägellä eli heti alkuun otettiin luulot pois juosten ylös alas mäkeä.
 

Otos ohjeista kisakeskuksen ympärillä

Kilpailu jatkui normaalina suunnistuksena pyörävaihtoon, mistä parin pyörärastin jälkeen joukkueen piti heittää frisbeegolfia yhden osuman verran. Minun johdollani kävimme innoissamme matkan varrella leimaamassa myös yhden ylimääräisen rastin. Frisbeen heittelyn jälkeen vuorossa oli kanoottiosio, johon kuului rastien haun lisäksi myös kanootin raahausta kannaksen yli ja kanootti-pujottelu. Kanoottiosuudet ovat itselleni haastavat, mutta Suvin ammattimaisessa ohjauksessa selvisimme hyvin. Pujottelussa jopa erinomaisesti.

Vesileikkien jälkeen alkoi pidempi pyöräsuunnistusosio, joka sijoittui vanhalle armeija-alueelle. Yksi rasteista sijaitsi maan alla pimeässä labyrintissa, mitä varten tarvittiin nyt niitä otsalamppuja. Ohitimme maan alla monta joukkuetta, kun Suvi ymmärsi heti kääntyä sinne minne kukaan muu ei pimeässä harhaillut. Toinen rasti oli valtavan autonrengaskasan päällä ja sinne kipuaminen oli hauskaa vaihtelua.

Vaihtoalueelle palatessa edessä oli nyt tuo BMX-rata, joka sujui vauhdilla. Sen jälkeen itse kupsahdin ojaan nurin ja pyörästä ketjut irti. Onneksi pyörän sai hylätä siihen ja kiisimme viivasuunnistukseen. Viimeisimpiä rasteja piti etsiä pikkuteille poukkoillen ja löytää kolme oikeassa järjestyksessä.  Tämän suoritimme harkiten ja viisaasti.  Edessä oli enää viimeinen koitos eli jännittävä rastin hakeminen sillalta alas viritetyn kiipeilyverkon alareunasta. Tässä riitti Suvin mallisuoritus. Sen jälkeen oli jäljellä enää vain pieni pyräys maaliin hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. A-radalla oli näiden B-radan ponnistusten lisäksi ajelua segwaylla, haastavampi suo-kanootti-osio, kick-bike, köysiliukuminen ja rullaluistelu.

 

Salla leimaa

Hiutaleet pärjäsivät hienosti. Team SnowFlakes 2 sai B-radan naisten sarjan hopeaa, Team SnowFlakes 1 hienosti ja hieman harmillisesti neljäs pidemmällä A-radalla. Kolmanteen sijaan vain pari minuuttia!  Team SnowFlakes 3 oli B-radan naisten sarjan 6. ja minä ja Suvi ajallisesti vain 5 minuuttia heidän perässään. Me saimme vajaan joukkueen takia runsaasti sakkopisteitä, mutta itseäni lohdutti suuresti, että ilman sakkoja olisimme olleet naisten sarjan 9. eli yli omien odotusten!

Team SnowFlakes 2 B-sarjan hopealle palkintojenjaossa

Kaikki selvisivät siis ajoissa pois radoilta ja mitään isoja ongelmia ei ollut kellään. Suihkun ja palkintojen jaon jälkeen oli reippaasti aikaa istua aurinkoisella terassilla, syödä ja käydä läpi suorituksia. Tässä vaiheessa valkeni, että hyppyreitä ei ollutkaan eli tiedustelujoukkojen tekemä käytännön pila paljastui (Raivolan rysäpöksyt joukkue, Jorma, Mikko ja Reijo). Olimme hieman pettyneitä. 

Tilattu minibussi peräkärryn kera lähti kotimatkalle klo 18. Yhtäkään pyörää ei olisi kyytiin mahtunut enempää. Tallinnan päässä ehdimme vielä istahtaa rauhassa jatkamaan jälkipelejä ennen lastautumista taas lautalle. Kotiin päästiin yöllä myöhään maanantain puolella.

 

Pyörälastia purkamassa Tallinassa

Itsellä ei ole vielä paljoa seikkailukisakokemusta, mutta tämän viikonlopun jälkeen olen varma, että kokemusta ja kisoja tulee lisää. Virolaiset kisajärjestäjät olivat tehneet loistotyötä ja Virva jo keräili mukaan lisää vinkkejä SnowFlakes kisaa varten elokuulle. Suvi S matkanjohtajana oli järjestänyt koko joukolle sujuvat siirtymiset ja hienot majoitukset. Kiitokset Suville ja kaikille muille matkaa järjestäneille! Parasta oli tietenkin hyvä seura ja kannustus eli kiitokset kaikille matkaseuralaisille.

 

Mari Hjelt

Kengät kisattuina

 

 

 

 

Jõgikarhujen laaturetki Vohandumaratonille 2014

Loppukeväästä 2013 pongasin Vohandun melontamaratonin ja totesin että sinne minun on päästävä. Oma kunto ja melontakokemus (n.400km) on vielä vähäistä, joten yksin en matkaan uskaltanut. Onneksi minulla on ihania yllytyshulluja ystäviä, jotka ovat hyvinkin lyhyellä suostuttelulla (alle 3min) valmiita mukaan uusiin seikkailuihin. Niinpä pieni retkikuntamme alkoi valmistelut seuraavaa pääsiäistä varten. Huoltajamme Hiutale-Sari hoiteli laiva- ja majoituskuviot, minä ilmoittautumiset ja melontakamuni Tiuku purkin vuokrauksen.

Kesän ja syksyn aikana yritimme päästä vesille niin paljon kuin arjen aikataulut antoivat periksi. Kaiken kaikkiaan vajaa kymmenkunta kertaa ehdimme seikkailla eteläisen Suomen pikkujoilla meloen, esteitä ylittäen ja koskessa pulikoiden. Nyt Vohandun jälkeen totesimme Tiukun kanssa että nämä treenit olivat loistavia harjoituksia juuri Vohandua varten. Syksyn aikana alkoi vointini huonontua ja vuodenvaihteessa diagnosoitiin mykoplasma. Alkuvuosi menikin sitten pakkolevolla ja lääkekuureilla. Osallistuminen Vohanduun alkoi vaikuttamaan tuhoon tuomitulta. Vasta pari viikkoa ennen reissua sain terveen paperit ja luvan melomiseen. Keskustelimme vielä Tiukun kanssa lähteäkö vaiko eikö mutta tunnetusti järkevyys ei ole valttejamme. Joten matkaan lähdettäisiin ilman mitään paineita, ainoana päämääränä päästä maaliin.

Saavuimme Otepään Kylpylähotelliin, joka toimi tukikohtanamme koko reissun, perjantaina myöhään iltapäivällä. Kävimme syömässä ja aloitimme varusteiden säätämisen. Säätö olikin melko selvää kauraa paitsi että unohdin ottaa juomaletkun suutinosan mukaan. Pieni paniikin poikanen ehti syntyä ennen kuin blondiaivot ja jesari ratkaisivat ongelman tyydyttävästi. Sitten maistui uni.

Kello herätti 04.30 ja vedimme vermeet päälle ja söimme aamupalan. Minä varustauduin kuivapuvulla, joka oli lääkärin ehto osallistumiselle. Alle laitoin polvipituiset trikoot ja pitkähihaisen teknisen kerrastopaidan. Jalkaan paksut villasukat ja crocsit. Päähän buff ja käsiin neopreenihanskat. Tiuku sen sijaan lähti matkaan kevyemmin ja suunnitteli vaihtavansa kuivapuvun päälle vasta kuohuvammalle osuudelle.

Saavuimme Vöruun, jossa oli havaittavissa pientä aamuruuhkan kaltaista kisapaikan suunnalla. Löysimme parkkipaikan sivukadulta ja minä lähdin hoitamaan kisamateriaalien haun ja Tiuku lähti etsimään purkkia Sarin kanssa. Kun näin purkin ensi kerran, oli se inhoa ensisilmäyksellä. Mielessäni ajattelin että tuollako hirvityksellä pitäisi meloa 100km. No ei auttanut itku markkinoilla, kannoimme purkin lähtösillan taakse pienelle hiekkarannalle lastausta ja säätöjä varten. Kiinnitimme äyskärin, pumpun ja varusteet sekä fyllasimme istuimet korkeammiksi purkintoimittajien liivien avulla, jotta ylettäisimme edes melomaan. Tarpeeksi korkeaa alustaa en kuitenkaan voinut kasata silla painopiste olisi noussut liian korkealle meidän melontataitoihin nähden. Näillä oli siis mentävä ja nousimme purkkiin ja meloimme lähtölinjan tuntumaan 500 muun purkin seuraan.
Lähtötykki pamahti ja koko lauma sinkosi matkaan. Tungosta riitti koko järven kierron ajan. Koko ajan joku kolisteli perään tai huitoi melalla. Oli vaan melottava kieli keskellä suuta ja yritettävä pysyä pystyssä. Järven loppupäässä tungos hiukan väljeni mutta kun pääsimme joelle, sumppu oli taas valmis. Matala jokivesi muistutti lähinnä mämmiä sekä väriltään että koostumukseltaan. Paatti tuntui kulkevan melko tahmeasti aina 31km:n kohdalle Paidraan, jossa oli lyhyt kanto. Pidimme myös pienen tauon, joka sisälsi myös puskakäynnin. Puskakäynti kuivapuvussa on melko haastavaa mutta siitäkin selvittiin ilman ylimääräisiä vahinkoja. Samalla tauolla tarkistin varusteita takasäiliöstä ja kas kummaa sen pohja oli täynnä vettä ja varustepussi kellui iloisesti laineilla. Perskuleen purkki vielä vuosikin. Äyskäröinti/pumppaus kuuluikin sitten loppumatkalla pakollisiin toimenpiteisiin joka pysähdyksellä.

Seuraava etappi oli 10km, Leeviin, toiselle kantopaikalle. Ja mikä ihaninta siellä saisi soppaa. Vatsassa tuntuikin jo vajetta. Väli sujui hyvin ilman mitään mieleenpainuvaa kohellusta. Leevissä saimme kantoapua järjestäjiltä ja siirsimme purkin lähelle vesillelaskupistettä ja sitten vasta sinkosimme syömään. Ai että hernari maistui taivaalliselta! Jälkkäriksi vedettiin vielä omia herkkuja, tyhjennettiin purkki ja Tiuku hyppäsi kuivapukuun. Muistimme myös nostaa peräsimen ylös, sillä edessä olisivat kuohuvimmat 14km. Jos alkumatka sujui melko tasaisesti ilman mitään erityistä niin nyt sitten oli tarjolla useita sykettä nostavia melkein nurin tilanteita. Ensimmäiset kuohut, jossa oli päävirrassa tiukka mutka vasuriin, Tiuku huutaa simppelisti kivi ja silmänräpäyksessä oli purkki poikittain virrassa. Siinä sitten temmellettiin ja lopulta oltiin selkä menosuuntaan päin pienessä sivuvirrassa ja poikittainen puu lähestyi uhkaavasti. Siinä sitten melottiin vastavirtaan ja yritettiin katsoa sopivaa rakoa mihin tunkea kun purkkeja tuli virtaa alas solkenaan. Huomasimme pian että vain röyhkeät pärjäävät täällä ja kiilasimme pieneen rakoon. Saimme kun saimmekin purkin sen samaisen saakuran kiven kautta takasin virtaan. Huokasimme syvään ja nauroimme että tätä tämä nyt sitten on. KIVAA!

Seuraavaan virtakohtaan jouduimme lähtemään kumilautan takaa. Ja kuinka ollakaan lautta karahti kiveen ja jäi sen päälle pyörimään tukkien koko väylän. No siinä sitten oltiin taas poikittain virrassa lautan kyljessä. Virta alkoi painaa minua lautan alle ja karjaisin jotain, en muista mitä mutta tajusivat lautallakin sentään toimia. Yksi jäi pitämään meidän paattia paikoillaan ja loput vaihtoivat lautan toiseen reunaan painoksi. Lautta irtosi ja me jäimme keikkumaan kivelle keinulaudaksi. Siinä sitten hetken puuhastelua yhteistuumin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Seuraavat kuohut sujuivatkin sitten hienosti ilman mitään kohelluksia. Olimme sopineet pysäyksestä Syvähavvaan mutta virta vei niin mukavasti ja kuohut olivat vapaana että huikkasimme huollolle että Reossa nähdään. Ja laskimme syvahavvan suorastaan lentäen läpi. Olo oli kuin kuningattarilla. Matka Reoon sujui kommelluksitta ja pääsimme nauttimaan hienoista jokimaisemista, sinivuokoista ja kannustavista mökkiläisistä.

Saavuimme Reoon ja takana oli 55km melontaa. Jee, enää vajaa puolet jäljellä! Rantauduimme ja etsimme huoltajaa, ei näkynyt. Tiuku yritti soittaa, ei vastaa. Pyysin Tiukua katsomaan hiukan edempää, jos Sari olisi siellä. Tiuku ei jaksanut, sitten söimme eväitä. Minä en edes jaksanut nousta purkista kun eväkset olivat käden ulottuvilla. Tiuku tyhjensi takaluukun taas vedestä. Päätimme jatkaa matkaa. Pääsimme ehkä 10m rannasta kun pongasimme Sarin istumassa joen penkalla. Rantauduimme uudelleen ja Tiuku riisui kuivapuvun ja lähti jatkamaan matkaa hemaisevassa verkkoneulospaidassa...meikäläinen kehitti siinä purkissa istuessa melkoisen hysteerisen hihityshepulin, joka onneksi meni ohi kun päästiin joelle takaisin. Laskimme myös peräsimen takaisn ja se oli melko juhlallinen hetki, Melonta keveni kummasti ainakin mínun osaltani. Seuraavana oli 9km päässä oleva Pindi tähtäimessä. Ilmassa alkoi olla hiukan väsymystä kun saavuimme Pindiin. Kysyin Tiukulta että paljonko on 45-9. Tiuku ihmetteli että miksi kysyn moista. Kerroin että niin paljon on enää jäljellä kilometreinä. Silloin Tiukukin innostui asiasta ja saimme blondien laskuopilla tulokseksi 36km. Eihän se ollut enää paljon mitään. Pindistä rutistettiin 15km Leevakuun, jossa saataisiin taas soppaa. Matka sujui kommelluksitta paitsi että perämiehellä alkoi olemaan vaikeaa erottaa oikea ja vasen ja teimme pari pientä mutkaa.

Leevakussa rantauduimme, Tiuku sulavasti ja minä jäykkänä kuin rautakanki, sisäreisiä kramppasikin mukavasti. Sari auttoi meitä järjestäjien kanssa kantamisessa. Kaalisoppa maistui taas mainiolta ja puskatauollekin oli pakko mennä jumppaamaan. Sieltäkin selvisin ilman lisävahinkoja, onneksi. Burana maistui myös tässä vaiheessa minulle. Ahtauduimme purkkiin ja totesimme että nyt on jäljellä enää 24km ja se mennään vaikka uimalla, jollei muuten. Kun taukoilimme urakalla meidän ohitsemme meni monia purkkeja. Vaikka melonta tuntui jo jokaisella vedolla aloimme tavoittaa edellä meneviä purkkeja ja sekös jos mikä antoi mukavaa lisäpotkua. Ja varsinaiset kiksit saimme, kun tavoitimme ja ohitimme kolmen nuoren kaverin meloman avokanootin ties monennenko kerran. Voi niitä poikien epäuskoisia "taasko nuo eukot tulevat"-ilmeitä. Saavuimme Räpinään hämärän muuttuessa säkkipimeäksi. Räpinän ranta oli melko jyrkkä ja ikävän mutaisen liukas. Tyylipisteistä viis mutta rantaan päästiin. Huutelimme Saria mutta vastausta ei kuulunut. Päätimme jatkaa matkaa. Join redbullin kun Tiuku ja apuri kantoivat purkin vesillelaskurantaan. Meikäläinen keskittyi pystyssä pysymiseen ja kartan lukemiseen loppujen 9km:n osalta. Sitten oli vuorossa tyhjennys ja sitä vettä riitti. Olisi tietenkin ollut fiksumpaa tyhjentää purkki jo rantautuessa mutta kun siinä oli ruuhkaa niin ei jääty tukkeeksi.

Pääsimme vesille ja totesimme yön olevan sysipimeä. Näkyvyys oli melkoisen rajoittunutta kun sumuakin vielä pukkasi. En nähnyt lampun valossa eteenpäin vain sivuille. Jättäydyimme sivuun ja kehotin Tiukua kiskaisemaan redbullin kiduksiin. Tiukun nautittua juomansa lähti matkaan kolmen paatin letka, johon kärppinä meloimme mukaan. Letkaa veti miesyksikkökajakki ja ihan hyvää vauhtia hän meloikin, kunnes noin kilometrin kohdalla veti sivuun. Ei auttanut muuta kun meloa letkan kärkeen. Loppumatka melottiin melko keskellä jokea, kun ei yhtään tiedetty mitä vastaan tulee. Tosin kehotin pitämään vasenta rantaa silmällä, jottei päädytä Venäjälle sivujokea pitkin. Ohjasin aivan sokkona Tiukun ohjeiden mukaan. Ainoa sanat, joita vaihdoimme oli Tiukun käskyt vasemmalle, oikealle, vielä vähän, riittää. Ja saimmekin purkin kulkemaan eteenpäin ihan kelvollista vauhtia. Epäuskoisina tiirailin joen oikealla puolella näkyvää kylttiä ja hihkuin että jäljellä on enää pari kilsaa. Ai että se antoi potkua. Miesyksikkö kiri ohitsemme ihan lopussa. Se se meitä lannistanut, vaan meloimme maaliin naamat leveässä hymyssä, tuulettaen sydäntemme kyllyydestä. Rannassa totesimme että ne pari muuta purkkia olivat jääneet meidän letkasta ja hihkuimme lisää! Rantautuminen olikin oma tarínansa. Tiuku kömpi purkista suht sulokkaasti mutta meikän oli hiukan keräiltävä itseään, jotta pääsin ylös. Tiuku ehdotti "Vanjärven-tiikerirantautumismallia" ja taas hirnuttiin naurusta. Noh, rantaan päästiin joka tapauksessa. Rannassa ei näkynyt Saria vieläkään ja soitin hänelle. Sari oli ällikällä lyöty ja sanoi meidän olevan aika jõgikarhuja kun ehdimme livahtamaan Räpinästä ja melomaan maaliin.
Melonnan jälkeen maistui taas ruoka mahtavalta. Saimme myös upeat keramiikkamitalit ja diplomit. Tämän jälkeen itsensä voittaneet Jõgikarhut suuntasivat tukikohtaan pesulle ja untenmaille. Sunnuntai kului rentoutuessa kylpylässä ja hoidoissa sekä jälkispekulaatioissa. Loistavan hyvä ruokakin näytteli pääosaa sunnuntain vietossa. Kotimatkalle suuntasimme sitten maanantaina.

Mitä reissusta sitten opimme? Opimme että viidakon laeilla mennään. Opimme että lautat ohitetaan heti kun mahdollista.Opimme että lauttojen takana ei lasketa koskia. Opimme että sitkeydellä pääsee maaliin, vaikka onkin aivan puhki. MAHTAVA REISSU MITÄ PARHAIMMASSA SEURASSA. Kiitos Jõgikarhut

Hiutale-Virva alias Perä-Jõgi

PS. Palautuminen on edennyt hyvin, enää ei satu nauraminen kyljyksiin ja vatsalihaksiin.

Nike Winter Xdream, Haanja 23.2.2014

Talven suosiessa kesäisempiä aktiviteetteja päätimme mekin unohtaa hiihtohaaveet tältä talvelta ja suunnata kohti Viron Haanjaa Winter Xdream rogaining -tapahtumaan. Etukäteistiedon mukaan rastipisteet sijaitsevat Viron 40 korkeimman kukkulan päällä, ja etenemistavan saa itse päättää vaihtoehtojen ollessa sivakoiminen, pyöräily, lumikengillä tai jalan kulkeminen. Meillä menopelinä toimivat nastalenkkarit, sillä pyörien kuljettaminen paikan päälle olisi vaatinut ainakin suuremman vuokra-auton ja lumilajeihin ei oletettu olevan mahdollisuuksia.

Kisaan valmistautuminen tapahtui pidemmän kaavan mukaan ja sunnuntain rogaan startattiin Suomesta jo varhain perjantaina. Päivä kului Tallinnan tunnelmallisissa ravintoloissa istuen, kylpylässä lilluen ja hoidoista nauttien. Jäljelle jääneitä selkäjumeja poistettiin vielä chililaastarein, joiden ärhäkkä paikallisvaikutus laantui onneksi hieman ennen kuin kisareput nostettiin selkään.

Haanjassa meitä odotti yllättäen kymmenien senttien kinokset, vaikka koko muu Viro oli lumesta paljas. Sen lisäksi, että Haanjan lähistöllä sijaitsee Viron korkeimmat huiput, alue itsessään on noin 250m korkeudella. Eipä tuo lumi suunnitelmiimme suuremmin vaikuttanut, mutta kannattaa näemmä kuluttaa hetki siihen, että selvittää, millaiseen paikkaan on menossa. 

Tapahtumassa kartat jaettiin 15min ennen starttia. Suuria tuossa ajassa ei ehdi suunnitella, mutta onneksemme majoitumme Haanjassa samaan paikkaan toisen joukkueen kanssa, joilla oli karttaan merkattuna todennäköisimmät rastikukkulat. Vaikka osa veikkauksista menikin mistiin ja rastit olivat kisakartassa laajemmalla alueella, radan runko oli sama ja saatoimme toteuttaa reitin ennakkotiedustelumme kaltaisena. Päätimme kerätä ensiksi pohjoisimmat rastit, mutta jättää käymättä kauimmaisilla mäillä, sillä kilometrejä vaikutti kertyvän niitä ilmankin riittävästi.

Matka eteni mukavasti, ja rastit löytyivät suoraan. Kahden suunnistajan kanssa ei-suunnistajan - eli minun - rooli oli lähinnä mukana hengailu. Yhden rastivälin kuljin edeltä, kun tiimin muut jäsenet jäivät huoltamaan itseään, mutta 30m kierron takia suunnistaja oli hyvä saada vetämään letkaa taas seuraavalle rastivälille.

Lupausten mukaisesti rastipisteet sijaitsivat mäkien huipuilla. Oli loivempaa kukkulaa ja jyrkempää kukkulaa, ja parhaimmillaan nousua kertyi n 80m mäkeä kohden. Tiekiertoja välttelimme, sillä maasto oli suhteellisen hyväkulkuista ja loppuvaiheessa rasteille menikin jo kunnon baanat. Suur Munamäellä noustiin vielä torniin, josta yksi joukkueenjäsen pääsi laskeutumaan köysikyydillä alas.

Kuva: kisan järjestäjät

Maalissa leimasimme ajassa 5h 12min, joten kuuden tunnin kisa-aikaa emme ihan kokonaan käyttäneet. Matka taittui arvioitua nopeammin, ja käymättä meiltä jäi vain alussa skippaamamme kolme yläreunan rastia. Tämä riitti kokonaiskilpailun 19. ja naisten sarjan 2. sijaan. Voittajamimmit etenivät osan matkasta pyörillä ja ehtivät hakea kaikki rastit.

Kuva: kisan järjestäjät

Mukavaa oli! Suunnistajille kiitokset loistavasta työstä! Järjestelyt pelasivat hyvin ja SnowFlakesit tullaan näkemään viivalla useamman joukkueen voimin huhtikuun Xdreamin osakilpailussa.

Kisatunnelmaa pääset virittäytymään tästä

Salla

Loppiasrogaining 6.1.2014

Salla ja Mervi käynnistivät treenikauden osallistumalla loppiaisrogainingiin. Koska mukaan oli raahattu pyörät, suunniteltiin reittikin siten, ettei ihan pystymetsään jouduttaisi fillarieiden kanssa. Reitin suunnitteluun annettu tunti kului kuitenkin nopeasti, ja matkaan päästiin, kun varsinaisesta lähdöstä oli kulunut jo tovi.

Lähdimme kiertämään rataa myötäpäivään. Pyörillä päästiin helposti lähelle ensimmäisiä rasteja. Melko nopesti kävi selville, että tiimin jäsenten suunnistustaidot olivat melkoisessa talvihorroksessa ja/tai kartta meille liian vaikea. Minä suunnistin meidät pyörällä holleille, mutta jalkautumisen jälkeen meno muuttui, sanoisinko, epävarmaksi. Toki pyörälläkin tehtiin pari ylimääräistä rundia, mutta melko pieniä sellaisia muuhun pörräämiseen verrattuna

Ihan kaikkia rasteja emme yrityksistä huolimatta löytäneet. Yhtä etsimme yhdessä melkoisen lössin kanssa, mutta haravoinnin lomassa kuulimme, että kyseistä rastia ei ollut löytänyt entinen maajoukkuepyöräsuunnistajakaan. Päätimme siis mekin jatkaa kulkuamme eteenpäin. Toista yritimme lähestyä pimeän jo tultua, mutta luontohavaintojen ollessa jatkuvasti ristiriidassa kartan kanssa, jätimme senkin rastin väliin.

Juuri lamppujen sytyttämisen aikaan Merviltä puhkesi kumi pyörästä jotakuinkin reittimme kauimmaisessa pisteessä. Hänen renkaisiinsa sopivaa varakumia ei ollut mukana, joten pyörä jemmatiin puskaan ja jatkettiin matkaa. Jos olisi ajateltu loppun asti, olisi molemmat pyörät kannattanut jättää matkan varrelle, sillä pyörä-juoksukombo oli hippasen epäkätevä.

Parin rastin jälkeen Mervin lamppu alkoi enteillä akun hyytymistä, joten totesimme, että on parempi siirtyä korvesta valaistuihin maisemiin ja jättää rastinhaku sikseen. Valoa haettiin Porvoon motarin varresta, missä tarjolla olleet reitit olivat paikoin hyvin seikkailullisia. Puskaa, leveää ojaa ja sen sellaista.

Hauskaa oli kaikesta säädöstä huolimatta! Hyvä startti treenikauteen!

Salla

Kuvia SnowFlakes Seikkailusta!

Oikein iso kiitos kaikille ihanille kisaajille! Hienoa tsemppiasennetta! Toivottavasti viihdyitte ja palautetta saa toki lähettää meille sähköpostitse tai Facebookin kautta. Toivottavasti treenit jatkuvat nyt iltarasteilla, meloen ja pyöräillen!

Järjestäjän (Annen) kisakuvia löytyy täältä: https://picasaweb.google.com/107147408701915967865/SnowFlakesSeikkailu2013

Sekä Facebookista (muutama vähemmän Facebookin bugittelun takia):

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.503649793047368.1073741827.106330459445972&type=3

Mikko Rantahakalan ottamia kuvia:
http://avantiadventure.blogspot.fi/2013/08/valokuvia-snowflakes-seikkailusta.html

Adventure TP:n kuvia:
https://plus.google.com/photos/112832088085186048768/albums/5913533175144956033

Terkuin,
Hiutaleet