Oravamelonta 18.5-20.5.2012

Kolme Hiutaletta  (Elisa, Johanna ja Virva) ja avec (Suvi, Johannan sisko) päättivät lähteä viikonlopuksi jokiristeilylle eli tutustumaan Oravareittiin meloen. Oravareitti on vaihteleva jokireitti Juvalta Sulkavalle kokonaismitaltaan 57km. Me meloimme siitä parhaimmat palat eli n.42km.

Olimme varanneet Oravanpesiltä (Juvan ja Sulkavan puolivälistä reitin varrelta) mökin ja sinne ajelimme perjantai iltana. Perillä meidät toivotti lämpimästi tervetulleeksi Oravanpesien isäntäpari ja pääsimme heti saunomaan. Elisa oli kyllin rohkea ja heitti myös talviturkin joessa. Mökillä tutustuimme vielä reittiin ja lauantain melontaosuuteen.

Lauantai aamuna meidät ja kajakit lastattiin autokyytiin ja ajettiin Toivion taukopaikalle joen varteen. Aloittamalla Toiviosta säästyimme tylsän 8km järviosuuden melomiselta. Alkumatka  sujui minulta kajakkimelonnan opettelemiseen, sillä olinhan ensikertaa moisessa härvelissä. Johannalla ja Suvilla oli hiukan enemmän kokemusta kajakilla melomisesta ja Elisahan on hommassa aivan pro (meidän onneksemme). Alkumatkalla meloimme kaunista ja tasaista Polvijokea pitkin, tosin joen leveys ei aina riittänyt, minun ei niin sulaviin käännöksiin mutkissa ja jouduin halailemaan rannan puita useammin kuin oikeasti halusinkaan… Alkumatkalla kaunis maisema ja lintujen moniääninen konsertti loi huikean fiiliksen.

Ensimmäinen koski meille oli Voikoski. Elisa laski ensin ja parkkeerasi sitten kajakin odottamaan meitä alokkaita. Kaikki suoriutuivat koskesta kaatumatta, mikä nosti hymyn huulille. Seuraavana oli vuorossa lounastako Sourun taukopaikalla. Opasteessa kerrottiin että paikka tulee yllättäen mutta että ihan niin yllättäen emme sitä kapeassa vuolaassa virrassa odottaneet… Elisa laski suoraan ohitse ja päätyi vanhaan tukinuittokanavaan, jossa ei mahtunut kääntymään vaan oli pakitettava… Virva ei saanut purkkia käännettyä vaan jäi rimpuilemaan virtaa vastaan ja sai huudettua perässä tuleville ohjeet tiukasta käännöksestä. Johanna ja Suvi pääsivätkin ihan normaalireittiä pitkin tauolle kun Elisa ja Virva saapuivat hiukan omaa reittiä alajuoksun kautta. ”Herkkulounas” maistui taivaallisen hyvältä ja maisematkaan eivät olleet hassummat joen keskellä olevasta taukopaikka saaresta ihailtuna.

Matka jatkui vuolaasti virtaavaan Karijokeen. Sen piti olla helppo väylä mutta padon kierron jälkeen oli taas hiukan kuohuvampaa vettä… Tästä kaikki suoriutuivat ihan kunnialla mutta tuulettaessani onnistumista ensimmäisen päivän koskissa, karautin kajakkini melko tuhdin puun kylkeen… kajakki mahtui puun alle mutta minä en, joten olin melko hankalassa asennossa kajakki melkein kyljellään ja yritin rimpuilla virtaa vastaan… onneksi Elisa riensi auttamaan ja saikin otteen kajakin perästä, vakauttaen sen ja sain punnerrettua purkin taas pystyyn. Elisan mukaan purkki oli yhtä kallellaan kun Titanic, minä taas olin sanomattoman onnellinen ettei minulle ja purkille käynyt kuin Titanicille…

Loppumatka sujuikin sitten ihastellessa maisemia ja Elisa bongasi hienon kiipeilykallion. Viimeinen järviosuus sujui jo mukavasti kun Oravanpesät häämötti vastarannalla. Päivän melonnan 18km jälkeen kylmä juoma maistui… aah… niin ihanalle ja saunoimme ja heitimme kaikki talviturkit kellumaan kohti Kissakoskea…  saunan päälle meitä odotti Kirsi-emännän loihtima ruoka. Vatsat kylläisinä totesimme ettemme voi ihan vielä mennä nukkumaankaan kun kello näytti vasta puoli kahdeksaa. Turisimme mökillä ja katselimme sunnuntain reittiä kunnes nukkumatti vei meidät treffeille höyhensaarille.

Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja pääsimme aloittamaan melonnan 10 tunnin yöunien jälkeen, hymyssä suin. Ensimmäisenä meitä odotti Kissakoski. Kaunis koski, jonka jännitysmomenttina oli osua sillan alle ja oikeaan aukkoon… Kissakoskessa Johanna väänsi melansa niin että soitimme Oravanpesille ja sieltä isäntä kurvailikin mopolla  ja toi meille uuden melan. Näin matka pääsi jatkumaan Kyrsyän järviosuudelle.

Kyrsyän järven pohjukasta lähti pitkä kapea voimakas virta, joka loppupäässä kuohui koskena. Meitä ohjeistettiin että valitse vasen väylä ja että koskessa on tiukka mutka vasemmalle… Laskimme tutussa järjestyksessä, Elisa ensin ja siten minä. Elisa laski suosiolla oikeanpuolisen väylän ja palasi vastaanottamaan meitä.  Minä yritin saada purkin kääntymään tiukkaan vasempaan ja törmäsin jokiuoman jakavaan saareen kylki edellä. Onneksi sain kammettua purkin takaisin kuohuihin ja isojen kivien yli, kolinasta viis. Kyllä täytyy sanoa että pulssi nousi aika korkealle ja pelotti ihan mahdottomasti. Pysyin kuitenkin pystyssä ja yritin jarrutella vuolaassa virtapaikassa, mutten onnistunut siinä ennen kuin juutuin rantaheinikkoon… siinä tovin puuhasteltuani sain purkin käännettyä ja näin Johannan uivan kajakki kainalossaan hiukan ylempänä olevaa laituria kohden ja Elisan kiitävän kohti keltaista tyhjää kanoottia kohti. Hui!  Suvi puolestaan ui kosken läpi laiturille.  Suvin polvi ja sääri kolisivat hiukan kiviin mutta onneksi isommilta kolhuilta säästyttiin. Kyllä kypärä on oikeasti oiva kapine päässä! Lastenlaulua mukaillen "vain pö-pö-pö-pölkkypää, ei käytä kypärää..."

Nyt pääsin avustamaan Elisaa, joka antoi hyvin ohjeita siitä mitä minun pitää tehdä koska minulla ei ole moisesta mitään kokemusta. Ja muuten, opin ettei hinausnarua kannata pakata vesitiiviiseen pussiin kajakin takaloosteriin… sillä aikaa kun Elisa tyhjensi kajakin pumpulla (on muuten tehokas pumppu, otan mieluusti Elisan ja hänen pumppunsa omalle puolelleni vesisodassa!) ja saimme keltaisen kajakin vihdoin hinauskuntoon kuului yläjuoksun suunnasta huuto että nyt me tullaan!  Mitä ihmettä??? Yritimme vastustaa mutta tytöt huusivat että on myöhäistä ja että he ovat jo matkalla… Hämmentyneinä katselimme kuinka siskokset Johanna ja Suvi laskivat virtaa samassa kajakissa, Suvin istuessa rodeoratsastustyyliin jalat molemmin puolin kajakkia!!! Vau, mitä toimintaa! Saimme rantautettua tytöt samalle pienelle, tulvivan virran ympäröimälle, maakaistaleelle ja pakkauduimme takaisin kajakkeihin. Onneksi Kyrsyän laavulle oli enää kivenheiton matka ja tytöt pääsivät vaihtamaan kuivaa päälle ja kuivattelemaan auringonpaisteessa halkopinon kyljessä märkiä vaatteita. Samalla syötiin hiukan evästä.

Tauon jälkeen olikin vuorossa taas pätkä järveä ja sitten ihanaa rauhallisesti virtaavaa jokea. Tikanjoella maantiesillan kohdalla kuohui taas mutta siitä suoriuduimme kunnialla ja kuivina. Seuraavana kohtasimme sillan ja arvoimme mahtuuko siitä alta ollenkaan… Elisan tukka sai kuulemma uuden jakauksen siltapalkin alapinnasta… Kaikki me mahduimme alta vaikka homma olikin melkoista punnerrusta… Seuraava este olikin sitten iso olkilautta, joka tukki koko joen. Onneksi pääsimme kiertämään sen oikealta ”kitkuttaen” lautan kasanneen puunrungon ylitse. Tässä vaiheessa Elisa piti meille luennon kuinka pelastaa kaatunut kaveri järvellä. Oivallista oppia, jota ei kuitenkaan onneksi tarvinnut kokeilla livenä. Pitkän järvenylityksen jäkeen saavuimme Partalan taukopaikalle. Ai että ruoka maistui nannalle…

Tauolla tutkailimme loppureittiä ja hiukan pelosekaisin fiiliksin suhtauduin tuleviin koskiin. Kakkosluokan Lohnakoski kuulosti hurjalta ja kun sen jyly alkoi kuulumaan jo puolitoista kilometriä ennen itse koskea niin  alkoi pelottamaan ihan tosissaan. Ohjeet koskeen olivat selkeän yksinkertaiset: pysy keskellä virtaa ja MELO kokoajan, kaarra lopussa oikeanpuolista uomaa… Elisa laski ensin ja keskimmäistä uomaa… Minä seuraavana, töksäytin todella isoon kiveen puolella kankulla  ja ehdin juuri ajattelemaan että nyt mennään kun tyrsky irrotti kajakin ja heitti minut takaisin kuohuihin. Onnistuin pitämään oikean keskilinjan ja päädyin halaamaan puuta virran rannassa helpotuksen huokausten kera. Seuraavana alas tuli Johanna, alku sujui hyvin mutta sitten kuului hurja kolahdus. Johanna hävisi näköpiiristä ja odotimme Elisan kanssa huolissamme mitä tuleman pitää. Ihan turhaan huolestuimme sillä Johanna harrasti vain kajakki-balettia tehden piruetin kajakilla kosken rantakuohuissa. Taitavaa!! Viimeisenä tuli alas Suvi joka ajautui vasemman puoleisimpaan uomaan. Hiukan kolisten hänkin laski pystyssä alas.

Juuri kun syke alkoi laskea edellisen kosken kuohuista, edessä oli taas seuraava. Reittiohje kehotti nousemaan maihin ja arvioimaan kosken. Näin teimme ja nousimme sillalle. Voi taivas, mitkä kuohut ja isoja kiviä koko koski täynnä! Keskellä näytti kulkevan kapea lasku-uoma joka kääntyi hiukan. Minä en tuosta kyllä laske nousi mieleeni. Suvilla oli samanmoiset ajatukset ja kun vielä kosken partaalla asustava herrasmies tiesi kertoa että edellisenä päivänä, joku nuori mies oli mennyt kajakilla kurkkimaan koskea ja että virta oli imaissut kajakin suoraan silta-arkun rautavahvikkeisiin… Tuloksena kajakki meni kahtia ja kaveri räpiköi ilman kypärää kivisen kosken läpi kunnes hänet pelastettiin maihin… Onneksi ei sattunut mutta kaveri oli sokissa… Tämä tarina vahvisti halua lopettaa melonta tähän Kuhakosken partaalle 22 melontakilometrin jälkeen. Niin sitten soitimme kyydin ja pääsimme vielä saunomaan Oravanpesille ennen kotimatkaa. Kotimatka sujui mukavia turistessa ja omille kömmähdyksille naureskellen. Kotiin saavutiin yöllä, jo hiukan maanantain puolella. Huikean hieno reissu ja mahtavaa seuraa. Ei voisi paremmin ollakaan! Kiitos juhlaristeilykaverit!

Virva- Hiutale

Spring Adventure 2012 Karkkilassa

Noin viikko sitten (12.5.) pidettiin kevään/kesän 2012 ensimmäinen Multisport kilpailu Karkkilassa. Vaikka ennen kilpailua oli  nautittu etelä-Suomessa jo monista keväisen lämpimistä päivistä, sattui kilpailupäiväksi sateinen, tuulinen ja kylmä päivä. Mutta mutta, oloihin lienee sopeuduttava kun kyse on seikkailukilpailusta ulkosalla.

SnowFlakesilta oli kisassa mukana 3,5 joukkuetta. (Puolikas joukkue tarkoittaa, että yksi Snow Flakesien jäsen oli mukana oman kaverin kanssa.) Kaksi joukkuetta kilpailu kilpasarjassa, ja yksi kuntosarjassa (ja puolikas tämän lisäksi kuntosarjassa). Karttojen jako alkoi kello 8, joten herätyskello oli viritetty aikaisin soimaan. Ei muuta kuin aamupuuro ja –sämpylä naamaan, kahvi mukaan ja autolla kohti Karkkilaa pyörä peräkontissa.

Karttojen ja kisaohjeen jaon jälkeen teimme noin tunnin ajan reittisuunnitelmaa ja päällystimme kartat valmiiksi. Sitten ei muuta kuin varusteiden tarkistus ja lampsiminen kisan starttipaikalle. Kisa starttasi 1000 metrin juoksuosuudella urheilukentällä, josta jatkoimme suoraan kisan ensimmäiselle juoksu- ja suunnistusosuudelle. Ilma oli tässä vaiheessa vielä kuiva, vaikkakin kylmä. Toisaalta ravaaminen metsikössä, niin poluilla kuin puskassa lämmitti jäsenet ihan mukavasti.

Kisan toinen osa oli pyöräilyosuus. Se sisälsi niin maasto-osuuden kuin asfalttipintaista tieosuutta. Ensin pyöräilimme muutaman rastin kautta Alhovuoren rinteille. Siellä pyöräreitti johdatti meidät ensin toisen mäenrinteen päälle, josta leimauksen jälkeen poljimme vielä toisen rinteennyppylän laelle. Toisen rinteen laella jätimme pyörät hetkeksi, ja haimme rasteja jalkaisin sekä rinteen alta että päältä. Yhteensä talsimme skimbarinteen ylös alas kolme kertaa. Auts, jalka raukat!! Kun olimme selvinneet Alhovuoresta, jatkui matka muutamalle pyörärastille, joista toista varten saimme edetä metsikössä pyöriämme kantaen tovin jos toisenkin.

Pyöräilyosuus päättyi melontaosuuden alkuun. Järven vesi oli sopivan kylmää, tuuli nosti pieniä aaltopäitä ja kajakkien istuimet olivat jo sopivasti märät. Ei muuta kuin vesille!! Alkuosuuden rastit vielä menivät, vaikkakin sormista jo alkoi tunto häviämään. Loppupuolella melontaosuutta reitti kulki pätkän jokiosuutta. Tämä osuus oli oikeastaan aika hauska, jos ei oteta lukuun sitä että olo alkoi tässä vaiheessa olla jo hiukan kangistunut, ja sormista tunto kadonnut. Joella eteneminen vaati hyvää kajakkiin maastoutumistaitoa, sillä joen yli kaatuneet puunrungot olivat sen verran matalalla, että niistä pääsi yli (tai siis ali) vain kajakin korkuinen esine. Tällä jokiosuudella näki yhtä jos toista tyyliä millä noista puunrungoista selvittiin. Tämä olisi voinut olla jopa hauskaa ... ellei olo olisi ollut niin jääpuikkomainen.

Melontaosuuden lopuksi meloimme vielä järven poikki kertaalleen. Tässä vaiheessa tuntui jo vahvasti se, miten kajakki vietti oikealle – liekö tuulen vuoksi vai muutenkin. Joka tapauksessa järven ylitys taisi meiltä mennä vain oikealta puolelta meloen. Perille rantaan päästyämme olo oli (ainakin kirjoittajalla) niin jäinen, että oli lähellä että pystyin yleensäkään enään jatkamaan kilpaa. Onneksi parini (Salla) oli hiukan tehokkaampi kuin minä, ja suunnisti meidät vielä parille pyörärastille melontaosuuden lopuksi. Itsellä pyöräosuus meni lähinnä kehoa lämmitellessä.

Kilpailun viimeinen osuus oli juoksuosuus, joka sisälsi mm. Questin. Ennen juoksuosuudelle lähtöä vaihdoimme kuivat vaatteet, sillä täysin likomärissä vaatteissa oleminen heikensi liikkuvuutta olennaisesti. Tähän tosin paloi jonkin verran aikaa, ja muutama joukkue pääsi meidän ohitsemme. Harmi, sillä se tarkoitti odottamista 1 rastin Quest osuudella. Questillä ylitimme joen köysiradalla itseämme hilaten. Oman vuoron odottamiseen paloi sen verran aikaa, että kerkesimme käydä tämän jälkeen vain yhdellä lisärastilla, jonka jälkeen kipittelimme jo maalialueelle. Maalissa meitä odottelivat muut iloiset snoukkarit. Elisa ja Anne sekä Elina ja Minna. Oheinen kuva onkin otettu juuri maaliin tulomme jälkeen. Lämmin soppa ja mehu maistuivat kisan jälkeen mukavasti, ja olokin lämpeni lisävaatteiden turvin.

Seuraavaksi snoukkarit suuntaavat No Limit seikkailukisaan. Seuraa tarinaa, ja muista lukea kesäkuussa kuulumiset No Limit kisasta – joka toivottavasti käydään lämpimämmissä olosuhteissa!


-Petra

Vappumelonta 2012

Kiskonjoki tarjoaa oivat puitteet melontaan. Reitti kulkee läpi erämaajärvien, pitkin mutkittelevien järvenselkien sekä asumattomien metsien siimeksessä maalaisidylliä unohtamatta. Reitin alkupää sijaitsee Enäjärvellä, josta se kulkee Nummijärven ja Kurkelanjärven kautta Kiskon Kirkkojärven pohjoispäähän. Järven eteläpäästä reitti jatkuu Kiskonjokea pitkin Saarenjärven ja Latokartanon koskien kautta mereen. Meidän taipaleemme loppui kuitenkin jo puolimatkassa Kiskossa, jonne matkaa kertyi noin 30km.

Tämä taisi olla viides vappu, jonka olemme viettäneet SnowFlakes-porukalla meloen. Tähän mennessä olemme kolunneet Vantaanjoen, Porvoonjoen sekä tämänvuotisen Kiskonjoen lisäksi Viron Soomaan. Pohjoisemmaksi vappumelontoja ei oikein uskalla suunnitella jääsyistä – Kiskonjoeltakin jäät lähtivät vasta viikkoa ennen reissuamme. Onneksi etelämmässäkin jokia vielä riittää, sillä vapun vietto meloen on kerrassaan mukava perinne, josta hetkeen tuskin luovumme!

Kiskonjoki valittiin tämän vuoden vappumelontakohteeksi läheisen sijaintinsa vuoksi, sillä vapunpäivän osuminen tiistaille mahdollisti vain 1.5-päiväisen retken. Melontakeikkamme alkoi Enäjärven Salmen sillalta, johon olin sopinut treffit paikallisen kanoottiyrittäjän kanssa. Suoriuduimme vesille yllättävän nopeasti, joten harjoitus on näemmä tehnyt tehtävänsä. Muistui kuitenkin elävästi mieleen se ensi kerta (meloen), kun Suvin johdolla kuivaharjoiteltiin otteita ennen vesille siirtymistä.  

Enäjärvi on varsin erikoinen erämaahenkinen järvi loputtomine kiemuroineen. Kiitos s-mutkien, skumppakellunnat saatettiin ajoittaa myötätuulisiin pätkiin. Yöpaikkavaihtoehtoja meillä oli pari: Lauttavesi Enäjärvän loppupäässä sekä Raatosaari Nummijärven eteläpäässä. Jonkin tiedon mukaan Lauttavedellä piti oleman laavu, Raatosaaressa taasen vanha levähdys- ja leiripaikka.

Vaikkei Lauttavedellä laavua näkynytkään, päädyimme jäämään sinne, sillä muut fasiliteetit metsän keskeltä löytyivät. Erityisesti nuotiopaikka järven rannassa oli toivottu löytö kylmenevää yötä varten. Oli taas kerrassaan hauska ilta, jonka lomassa syntyi mm suunnitelmia talvikisan järjestämisestä sekä tarkennuksia melonta-alajaostomme pääsykoeriitteihin. Iltaa säestivät härkälinnut soidinmenoillaan, mikä äänistä päätellen vaikutti kylläkin enemmän eloonjäämistaistelulta.

Vapunpäivänä päästiin ehkäpä melontareitin hienoimmille osuuksille. Joki luikerteli metsän siimeksessä mennen välistä lyhyiden järvenselkein läpi. Matkan varrella oli kolme kantopätkää, joista pisin eli Kärkelänkosken kierto vei meidät idyllisiin maalaismaisemiin. Joella bongailtiin puolestaan kurkia, laulujoutsenia, töyhtöhyyppiä ja hanhia. Väittipä joku nähneensä haikarankin.  

Matkamme loppui Kiskoon. Reitin toinen puolikas täytynee käydä melomassa vaikkapa ensi vappuna.

Yhteistreenit ja IceBreak Vanhankaupunginkoskella

Tänä sunnuntaina Vanhankaupunginkoskella järjestettiin IceBreak koskimelontakilpailu. Sain idean, että ennen kisan ihailua voitaisiin käydä hiutale-porukalla hieman kuntoilemassa lähimaastossa. Tsekkasin kartalta vajaa 20km pyöräilyreitin Vanhankaupunginlahden ympäri. Reitti menee suurimmaksi osaksi ulkoiluteitä muutamia asfalttiosuuksia lukuunottamatta. Pyöräilyn lisäksi ohjelmassa oli noin tunnin juoksulenkki samoilla suunnilla.

Itse tulin valitettavasti kiipeilyreissun jälkeen vähän kipeäksi ja tämäkin lysti jäi sitten kohdaltani väliin. Mutta olo oli sen verran pirteä, että kävin lykkäämässä Sallalle, Minnalle, Petralle ja Seijalle kartat käteen. Neitoset näyttivät kovin tyytyväisiltä yhteisen sporttailun jälkeen aurinkoisessa kelissä. Kävin itse vähän kävelemässä Lammassaaressa sekä otin muutaman foton sieltä sekä toki myös hurjapäisistä melojista.

Hiutaleet Minna, Seija, Salla ja Petra lähdössä fillaroimaan.

Salla.

Juoksun vuoro.

Pitkospuut Lammassaaren luonnonsuojelualueella.

Lammassaarta.

Taygetos Challenge 8.4.2012, Kreikka

Taygetos Challenge on Kreikan Kardamilissa vuosittain järjestettävä trail running –tapahtuma. Tänä vuonna tarjolla oli 35km, 19km sekä 4km matkat, joista kaikissa kertyy myös mukavasti nousua ja laskua. Oman mittarini mukaan 19km:n reitillä nousumetrejä kertyi 945. Alusta vaihtelee helppokulkuisista poluista kivipäällysteisiin (lähes) Aatamin aikaisiin teihin sekä jyrkkiin louhikkoihin. Suurin osa reitistä olisi varmasti juostavaa, jos jaksaa kirmata kilometrikaupalla kymmenasteista nousua ja tekniikka riittää teknisiinkin pätkiin J

Matkaan lähdettiin noin sataviisikymmenpäisen osanottajajoukon voimin puoli ysin aikaan aamulla. Koska ulkonäöstä päätellen suurin osa juhlakansasta vaikutti suuremmiltakin atleeteilta, siirryin lähdössä suosiolla peränpitäjien joukkoon. Startista alkavaan kuuden kilometrin nousuun ei muutenkaan tuntunut tarpeelliselta sännätä liian kovaa. Lopun laskuvoittoisella pätkällä voisi sitten kirmailla, jos siinä vaiheessa siltä tuntuisi.

Rinnettä mentiin ylös kivipäällysteistä serpenttiinityyppistä polkua pitkin. Vauhti tuntui olevan porukalla melko kova ja ne harvalukuiset papatkin katosivat ohitseni horisonttiin henki vinkuen. Ei ollut mitään tarvetta liittyä näihin letkoihin, eikä näemmä tarvinnutkaan, sillä selkiä alkoi tulla vastaan jo ennen kuin nousu loppui, vaikka matkaa takana oli vasta kolmannes.

Alun nousun jälkeen reitti kulki muutaman idyllisen kapeakujaisen kylän lävitse ja niiden välissä hauskassa ”satumetsässä”. Sitten laskeuduttiin louhikkoista, kohtuu jyrkkää polkua alas rotkon pohjalle, mistä noustiin vastapuolen parin sadan metrin rinne ylös. Sen verran jyrkkää oli, ettei juoksuaskeleita tarvinnut ottaa montaakaan. Huipulta alas laskeuduttaessa seikkailtiin taas parin pikkukylän mutkittelevilla kapeilla teillä ja mahtuipa väliin pätkä hienoa nurmikkoista niittypolkuakin.

Noin kympin kohdalla alamäki jyrkkeni ja irtokivikkoinen alusta teki laskusta melko hidasta. Ajattelin, että ylämäessä ohittamani lössi painaisi tässä ohitseni, sillä edellisessä alamäessäkin monet tuntuivat hyppelehtivät kepeästi eteenpäin. Laskun loppupuolella pari miestä painoikin ohitseni, hengitys tässäkin vinkuen. Loppumatkan kuljimme kuitenkin yhtä matkaa, sillä sain heput kiinni seuraavassa, ja samalla viimeisessä, ylämäessä.

Reitin viimeiset neljä kilometriä olivat mukavan alamäkivoittoista. Polku mutkitteli suuremmaksi osaksi kivipäällysteisenä rinnettä alaspäin merta kohti lumihuiput taustalla. Muutenkin reitti oli kaikin puolin upea ja kun sääkin vielä suosi, kokemus ainutkertainen. Ja vaikkei ajalla niin väliä, se taisi olla 2.45h.

Kardamilin seutua suosittelee mielellään muillekin reissaajille. Vuoret sekä meri ovat lähellä, kylät autenttista, ruoka kohtuuhintaista. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja tuntuvat haluavan pyöristää maksuissa alaspäin – silloin kuin huolivat maksua ylipäänsä. Taygetos Challenge toi mukavan lisämausteen pääsiäisen viettoon alueella.

Salla

Mielenterveyden hoitoa Espanjassa- The Wildboar Rogaining 21.1.2012

Aika ehti kultaamaan viime vuoden seikkailut epsanjan yössä piikkipusikoissa ja niinpä me ( Virva-Hiutale ja Vuorenpeikko) päätimme suunnata talven keskeltä suunnistamaan sulalle maalle Barcelonan lähistölle. Tänä vuonna tarjolla oli onneksi vain 6h kisa sillä Jukolasta saakka vaivannut juoksijan polvi ei ole vieläkään hellittänyt. Kävelemään tosin pystyy ihan täysipainoisesti mutta juokseminen on myrkkyä.

Matkaan lähdimme Helsingistä sankassa lumipyryssä ja vain puolitoista tuntia myöhässä. Allekirjoittaneella tästä myöhästymisestä ei tosin ole minkäänlaista havaintoa, koska uni tuli silmään heti kun koneeseen päästiin. Pikkulinnut vain kertoivat jälkikäteen että kannustusjoukot ehtivät jo kysellä ainakin sataan kertaan ”milloin me oikein lähdetään” .  Barcelonassa meitä odotti  ihana aurinkoinen kevätkeli ja +15 astetta lämmintä.  Ajelimme vuokra-autolla hotellille ja se olikin melko mielenkiintoista puuhaa suurkaupungin yksisuuntaisten katujen sokkelossa.  Ihailimme Barcelonan kaupunkia, kävellen ja metrolla, torstain ja perjantain. Sitten lauantai aamuna suuntasimme sitikan keulan kohti L’Espluga Calban kylää. Päivästä näytti tulevan hieno sillä aurinko hymyili meille pilvettömältä taivaalta aamusta asti.

Kisaajat kokoontuivat hyvissä ajoin linnan aukiolle missä saatiin viimeinen ohjeistus ja meidät ohjattiin lähtöpaikan suuntaan. Tosin emme tästä paikallisella kielellä pidetystä priiffauksesta ymmärtäneet sanaakaan vaan lähdimme porukan mukana kohti lähtöpaikkaa vilkutellen huoltojoukoillemme. Matkaa lähtöpaikalle oli puolitoista kilometriä ja matkaa teki n.350 suunnistajaa kapeaa tietä pitkin ja jono venyi  venymistään iloisten espanjalaisten pulistessa ympärillämme… Katselimme kelloa ja totesimme että kartat jaetaan juuri nyt ja me emme ole nähneet vielä lähtöpaikasta silmäystäkään. Piti ottaa jo rivakampi tahti ja kevyesti hölkäten saavuimme kartoille. Aikaa suunniteluun jäi vain 10 min. No arvata saattaa ettei reittisuunnittelun lopputulos ollut mikään ihan paras mahdollinen. Varsinkin kun oli tiedossa että kävellen edetään koko reissu. Lähdimme matkaan porukan mukana ja päätimme säveltää reittiä sitten matkan varrella lisää…

Heti ensimmäinen ylämäki osoitti taas mitä tuleman piti. Piikkipuskaa ja jyrkkiä rinteitä. Aurinkokin helotti niin että Vuorenpeikon takki lähti saman tien reppuun ja Hiutale availi takkia ja kääri hihoja ylöspäin, lämmöstä nauttien.  Ensimmäiset kolme rastia löytyivät aivan nappiin. Mutta neljättä lähestyessä sattui pieni kartanlukihäiriö tai ikänäkö tai jotain muuta sellaista mutta tovin tiirailun jälkeen puuskutuksen tasaannuttua, huomasimme olevamme väärässä mäessä… Hetken manailun jälkeen päätimme jatkaa matkaa ja jättää rasti väliin (nyyh  4 pistettä) sillä ensin olisi pitänyt kavuta piikkipuska rinnettä alas 6 käyrää ja sitten pengerrettyä  rinnettä taas ylös samat 6 käyrää (käyräväli 10m).

Matka jatkui. Neljä seuraavaa rastia löytyikin ihan kivasti. Sitten oli tarjolla 9 käyrän ylämäki, jonka seitsemännellä käyrällä komeili kivi ja rastipiste oli kivien väli. Läksimme kiipeämään jyrkkää rinnettä auringon lämmittäessä selkää ” mukavasti”, melkein hellelukemissa ja joku pörriäinenkin yritti tehdä tuttavuutta. Kolmen käyrän jälkeen huomasimme, ettei tästä rastista tulekaan mitään läpihuutojuttua… koko rinne oli täynnä isompia ja vähän pienempiä kivenlohkareita ja luonnollisesti vain rastikivet olivat kartalla. Sieltä täältä rinteestä kuului myös muiden kisaajien pulputusta. Sovimme seuraavan taktiikan: Hiutale suuntaa puuskuttaen kohti oletettua rastin sijaintia ja Vuorenpeikko kiertää hiukan enemmän oikealta, varmistellen. No löytyihän se rasti sitten lopulta, sieltä kivien välistä…

Tässä vaiheessa suoritimme pienen pika suunnittelun ja totesimme että nyt on aika suunnata kiireesti takaisin päin kohti maalia. Keräsimme matkalta kaikki mahdolliset pisteet ja naureskelimme että täällä me viime vuonna kaivelimme otsalamppuja esiin ja maasto näytti hiukan haastavammalta kun päivänvalossa. Saimmekin  käveltyä ihan hyvän loppureitin ja pisteet mutta aika alkoi uhkaavasti loppua. 5 min jäljellä ja meillä oli vielä kilometri matkaa maaliin... Polvi oli kestänyt ihan hyvin kävelyn siihen asti ja totesin vaan Vuorenpeikolle että nyt mennään ja niin lujaa kun kintuista pääsee. No, pahaa teki ja polveen sattui ihan hirveästi mutta maaliin ehdittiin ja aikaakin jäi käyttämättä runsaat 2 sekuntia. Meidän jälkeemme leimanneet leimasivat sekunnin myöhässä ja saivat 5 miinuspistettä, ähäkutti.  Maalissa tarvittiin minun osaltani hiukan elpymistä ja buranaa, jotta pääsimme jatkamaan kohti linnaa ja si-tikkujen purkua.  Illan pimetessä jonotimme linnan edustalla muiden hyväntuulisten kisaajien kanssa että saamme purettua tikut.

Autolla meitä odottivat iloiset kannustajat, jotka olivat paistatelleet päivää kylässä, pelaten ja riekkuen. Vaihdettuamme kuivat vaatteet päälle, tyytyväisinä  suuntasimme auton nokan takaisin kohti Barcelonaa. Olipa taas kiva reissu ja tuloksissakaan emme olleet viimeisiä vaan sijoitus oli 90/170 joukkueesta. Matkaa kertyi aikalailla tasan 26 km (josta siis 25 kävellen ja 1 ravia), nousua reitillä oli sellaiset  reilu 1100 metriä ja saman verran laskua. Mutta kivaa oli ja ensi talvena  taas uudestaan  sulalle maalle mielenterveyttä hoitamaan.

Terveisin

Virva-Hiutale :o)

Lauantaina 10.3. LadySki Vantaan Hakunilassa

Puheenjohtaja kävi vaihteeksi vapaalla hiihtelemässä vetisessä kelissä Vantaan Hakunilassa. Pirkan pertsakilsojen jälkeen vapaa maistui oikein mainiosti. Lady Ski - tapahtuma järjestettiin vasta kolmatta kertaa, mutta sitä ei järjestelyistä huomannut. Olivat konkarit olleet asialla, varustekassi maalissa sisälsi vaikka mitä herkkuja ja arpaonnikin potkaisi. Salkkaritähtiäkin oli paikalla - ja Cindykin hiihtämässä :)
Kiitokset järjestäjille, kivaa oli ja ensi vuonna uudestaan.
Meillä Suomessa järjestetään hienoja tapahtumia talkoovoimin ja mikäs sen mukavampaa, kun ottaa tavoitteekseen jonkun niistä. Esimerkiksi SnowFlakesSeikkailun sunnuntaina 9.9.2012. Sitä saa itsensä helpommin ylös sohvalta, kun on joku tavoite - ylös, ulos ja lenkille siis :)