 |
| kuva Tapani Launonen |
Kohta jo kuukausi on kulunut
ensimmäisestä vuorokauden pituisesta seikkailukisasta. Niin mahtava
oli kokemus, että päivittäin palaa mieleen pätkiä sieltä
täältä. Mahtavaksi kokemuksen teki ennenkaikkea meidän mahtava
tiimi, Krista (Pellon paikallisradio) ja Soile (vahva
dieselfillaristi) ja minä. Soilen kanssa tunnettiin jotenkuten ennen
kisaa ja Kristan tapasimme molemmat vasta torstaina kisapaikalla.
Lieneekin ollut meille hyväksi ettemme etukäteen tunteneet, niin
sujuvasti kisailimme. Kuka tahansa ei edes 24h kisaan lähtisi, joten
yhteistä hulluutta oli luvassa. Meidän jengillä synkkasi todella
hyvin, tutuistuimme ja haikein mielin erosimme kisan jälkeen.
Kisan alun prologit Vaalassa olivat
mukavan vaihtelevia ja jokaisella niistä oli oma questinsä. Hyppy
veteen, laskeutuminen sillalta - veteen ja valokuvavihjeiden
etsiminen, niistä koostuivat prologien questit. Uiminen voimakkaasti
virtaavassa vedessä oli niinikään mukavaa puuhaa aurinkoisessa
kelissä. Hyvin kostea oli kisan alku, kun startti vielä oli
triathlon-tyyliin uintia.
Melomaan lähdimme Vaalasta
Manamansaloon. Tuttu paikka 80-luvulta Kainuun rastiviikolta, jossa
minä kävin jo ennekuin kisasiskot olivat edes syntyneet :) Ikäero
ei tosin meitä matkalla vaivannut. Krista ja Soile meloivat Star
Duolla ja minä yksiköllä. Tytöillä oli tuulen kanssa välillä
hieman hankaluuksia ilman peräsintä. Yksikössä oli sentään evä
ja nautiskelin aalloista täysin rinnoin. Välillä onnistuin saamaan
kunnon surffinkin alleni, aivan mahtavaa. Pitkien selkien ylityksissä
välillä tuntui, ettei matka edennyt mihinkään, ranta vaan oli yhä
ja yhä yhtä kaukana.
Kuostonsaari oli upea paikka. Laavu ja
nuotiopaikka ja puucee – ylellistä. Sinne pitää joskus mennä
uudelleen telttailemaan tai talvella eräilemään. Kuvittelimme jos
vaikka kaikenlaisia reissuja mielissämme :) Uskomattoman upeita
hiekkarantoja sillä saarella oli.
Jauhelihakeitto Kassu Halosen
taidetalolla maistui taivaalliselta ennen pyöräilyosuuksien alkua.
Vaihdettiin vaatteet ja täytettiin kiulut. Olin unohtanut mökille
pyöräilyhousut ja toisen kamelin. Joten kameli täyttyi pelkällä
vedellä, joka meinasi koitua kohtaloksi. Onneksi oli muuta energiaa
lisäksi.
 |
| kuva Tapani Launonen |
Pellon paikallisradio Krista laitettiin
uskaliaasti ainoana lappilaisena kokeilemaan Suopungin heittoa. 3x3
yritystä ei tuottanut toivottua tulosta, joten pikkuinen lisälenkki
fillareilla jouduttiin tekemään. Se ei meitä haitannut, meillä
oli hyvä draivi menossa ja huippu veturi fillaroinnissa, Soile.
Tervahautoja riitti noilla seuduilla.
Usemapikin rastipiste oli vanha tervahauta eli miilu.
Kristan nimitin Pellon
paikallisradioksi siksi kun fillariosuuksilla perästä kuului
suomipoppia ihan yhtenään. Lauleskeltiin yhdessä ja pysyttiin
hyvin hereillä. Tunnusbiisiksimme valikoitui ”enemmän trioo ku
sooloo”.
 |
| kuva Tapani Launonen |
Sitten se saakutin CP18. Yön hämärinä
tunteina en onnistunut meitä kartoittamaan CP18:lle ja se koitui
meidän kohtaloksemme ja harmitukseksemme. Gps:stä jälkeenpäin
katsellessa huomasimme itsekin kuinka paljon pieleen meni. Suunnistus
on jossittelua ja nyt vasta jossiteltiinkin. Mutta turhaa se on, ei
se sitä miksikään muuta. Näin kävi. Ensi kerralla ei käy.
CP18 olisi varmasti ollut näkemisen
arvoinen paikka, hiekkasärkän päässä. Kun ei sitä löydetty,
päätettiin jättää se väliin. Olimme siinä uskossa, että siitä
saamamme rangaistus olisi maksimissaan yksi tunti. Ei ollut.
Kapteenina minun olisi pitänyt perehtyä sääntöihin paremmin. Kun
en ehtinyt, niin olisi pitänyt nakittaa se jollekulle toiselle. No,
ensi kerralla. Rangaistus moisen rastin väliin jättämisestä oli
osuuden huonoin aika plus yksi tunti. Jep, ei siitä sitten sen
enempää.
Rastin väliin jättäminen harmitti
jonkin aikaa. Ei kuitenkan kauaa, iloinen mieli palasi pian ja
paikallisradio aloitti ohjelmansa pitkällä fillariosuudella.
Lossilla päästiin ajelemaan miesten kärkijoukkueiden kanssa. Höh,
ei ne kuvaajat siellä meitä varten olleetkaan...
Viimeiset 30km trekkausta oli
maastoltaan ja maisemiltaan ihan parhaassa mahdollisessa paikassa,
Rokuan Geoparkissa. Aivan mahtavia maisemia, upeaa laskeutua
näkötornista ja tallustella hiekkakankahilla – ah! Loppumatkan
hauskuuden Kristalle ja minulle loi Soile, joka siinä vaiheessa
juoksenteli kuin aropupu pientareella – kun kisaa oli käyty jo
24h! Soile sai hurjat kiksit fillaroinnista ja fiilis jatkui loppuun
asti.
Kaiken kaikkiaan kisailimme plus 25h ja
sjoituksemme (kohtalomme) oli neljäs.
Kiitos ja kumarrus – tähän astisen
elämäni upein seikkailukisa ikinä :)
Ellu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti