SELKÄVAIVAISEN URHEILIJAN TARINA JA TASAPAINON ETSINTÄ Vol. 1

Vuosi 2008. Ensimmäinen kunnollinen seikkailukilpailukausi takana ja kova työ kunnon eteen saa kiitosta sijoitusten nousun myötä. Into on korkealla ja tulevaisuus näyttää olevan täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia liikuntatapahtumia ja kisoja. Selkä ja pakarat huutavat välillä pelastusta särkyoireilun keinoin, mutta syytän itseäni siitä, etten huolla kehoani tarpeeksi.

Kevät 2009. Juoksukausi ja kesälajit kehiin. Alan miettiä kesäkauden menoja, mutta selkä alkaa oireilemaan, eikä helpotusta näy. Tilanne pahenee pahenemistaan. Käyn lääkäreillä, mutta hoito-ohjeet vaihtelevat liikkumisesta kivun rajoissa täydelliseen lepoon. Magneettikuvasta voi todeta välilevypullistuman alaselässä. Tilanne huononee ja heinäkuun alussa hermokivut lamaannuttavat minut tilanteeseen, jossa ambulanssi vie minua norsupiikille edes pienen liikkumisen turvaamiseksi. Alkaa piiiitkä kuntoutus, mutta kivut pitkittyvät ja kroonistuvat. Yli 10 tuntia viikossa treenaavan naisen treenit ovat nollassa ja miinuksella, kun vuodelepo jatkuu toista kuukautta. Onneksi suhteellisen tuore parisuhde ja hyvä puoliso ovat tukena. Tunnelin päässä näkyy valoa, sillä eihän tällainen voi jatkua loputtomiin. Kunhan tästä päästään yli, olen entistä vahvempana viivalla.

Kytäjä-Jukola 2010

Vuosi 2010. Ups and Downs. Pikkuhiljaa pääsen tekemiseen kiinni ja alan lisätä liikuntaa. Kunto nousee ja ilmoittaudun 2010 Jukolan viestiin. Kevät kuitenkin tuo mukanaan huonomman vaiheen enkä voi osallistua. Olen paikalla, seuraan ja kannustan – ja ankeilen, sillä haluaisin osallistua. Koetan ajatella positiivisesti, että Kytäjällä on niin vaikeat maastot ja huonot kelit, etten olisi metsään halunnutkaan. En saa ajatuksesta lohtua, sillä liikkuva ihminen haluaa liikkua keleistä tai haasteista huolimatta! Mieli on synkeä, mutta tahtotilaa löytyy. Kun keho antaa myöden, ei kun treeniä kehiin.

Vuosi 2011. Jee. Eiköhän tämä tästä. Snowflakeseja on pitkä lista Kalevan kierroksen osallistujalistassa – joten itsekin innostun viimetingassa. Lajeina Kierroksella ovat luistelu, hiihto, juoksu, soutu, maantiepyöräily ja suunnistus.Mielestäni pystyn toimimaan maltillisesti ja järkiperustaisesti, kun ilmottaudun vain puolikkaalle.  Luistelu jää ”myöhäisherännäisyyden” takia muiden menojen jalkoihin ja intohimolla odotettuun hiihtoviikonloppuun sattuu kuumeflunssa. Käyn kuitenkin kannustamassa kavereita ladun varressa. 

Selkä kestää yllättävän hyvin, kunto alkaa olla kohtalainen ja puolimaraton menee Varkaudessa alle 2h, mikä on tavoitekin. 25 kilometrin yksinsoutu on rankka valinta parisoudun sijaan varsinkin, kun paattia ei ole säädetty minulle sopivaksi ja jalkatyö jää olemattomaksi; Nousen veneestä kaksinkerroin, sillä selkä ei tunnu heti suoristuvan. Ei se mitään, olen iloinen että saan lajin läpi, vaikka takana on ainoastaan yksi soututreeni koskaan. Maantiepyöräilyä varten olen hankkinut maastofillariini kapeat kuviottomat renkaat. Pyöräily sujuu hyvin. Päälläni on mieheltäni lainatut henkselilliset pyöräilyhousut, sillä kasvava vauvamaha ei enää tykkää vyötärökiristyksistä. Suunnistus on ehdottomasti vahvuuslajini ja sitä odotan innolla.

PAM! Lokakuussa kuudennella raskauskuulla selkäni alkaa sanoutua irti. Olen tähän asti pystynyt juoksemaan ja treenaamaan normaalisti. Yhtäkkiä alkaa alamäki. Lääkärit eivät anna lupaa vahvemmille särkylääkkeille ennaltaehkäisevästi, minkä seurauksena lähden taas ambulanssin kyydillä norsupiikeille. Raskaudesta huolimatta joudun syömään vahvoja särkylääkkeitä. Minua varoitetaan, että seitsemännellä kuulla ei enää voi käyttää vahvoja särkylääkkeitä. Kuin ihmeen kaupalla kivut vähenevät ja voin lopettaa lääkityksen. Loppuraskaus menee suuremmitta kivuitta, mutta enää ei tee mieli kokeilla kunnon kohotusta vaan fokus on lähinnä saada pidettyä jonkinlaista peruskuntoa ja liikettä yllä, jotta synnytykseen olisi parhaat mahdolliset edellytykset.

Vuosi 2012. Kaikki huippu-urheilijanaiset ovat parhaimmillaan synnytyksen jälkeen ;) Meille syntyy terve tyttö 23. tammikuuta ja osaltani ei synnytys olisi voinut mennä paremmin. Viikon päästä käyn hiukan metsähankihiihtelemässä. Kuusiviikkoa synnytyksestä olemme Ylläksellä latujen ääressä. Ei mitään suurta tekemistä osaltani, mutta on ilo, kun kaikki tuntuu sujuvan ja kipuja ei ole. Kaikki on hyvin. Loppuvuosi menee kuntoa nostaessa, muutamaan seikkailukisaan osallistuessa ja jopa palkintopallilla käydessä (mm. X-kaadon voitto lokakuussa!). Alkaa näyttää siltä, että vuodelle 2013 voisi asettaa suurempia tavoitteita. Olen niin innoissani!

Roku Geopark Challenge maali 2013

 Vuosi 2013. Miten huikea vuosi! Kunto on parempi kuin koskaan, Rokua Challenge 24H -seikkailukilpailusta lankeaa joukkueellemme hopeaa ja juoksen Vaarojen Maratonilla ensimmäisen maratonini oikein kelvolliseen aikaan. Loppuvuoden parantelen ja kuntoutan selkääni. Alan pikku hiljaa tajuta, että jokin tässä yhtälössä ei täsmää. Tulen aina kovan kunnon jälkeen rytinällä alas ja keräilen liikkujaidentiteettini rippeitä, jotta saisin motivaation aloittaa taas nollasta kunnon kohottamisen; Tullakseni taas tilanteeseen, josta ryminällä tiputaan korkealta ja kovaa.

Perhevaelluksella  Muotkatuntureilla

2014–> Tasapainon etsinnän aikaa. Päätän, että nyt saa riittää näin laajaliikkeinen jojoilu ja pyrin mieluummin löytämään vakaan tilan, johon liikunta kuuluu hallittuna osana. En lupaa osallistua kilpailuihin, vaan koetan ensin löytää syitä notkahduksille ja tehdä korjausliikkeitä, jotteivät ne toistuisi. Lupaan kuitenkin ottaa osuuden Kuopion Venlojen viestin ”paineettomasta” ryhmästä. Juoksu ja suunnistus kulkevat hyvin, mutta syystä tai toisesta polveni pettää alta kovasti paukahtaen. Minulla on 12 vuotta aiemmin paukahtanut ristiside, ja tiedän, että ääni on pahempi kuin vamma. Kävelen varovasti 4. osuuden läpi ensiapupisteen kautta.

Lääkäri tekee diagnoosin osittain revenneestä ristisiteestä ja käytän kyynärsauvoja kaksi viikkoa. Toispuoleisen kävelyn jälkeen selkäni oireilee koko syksyn, enkä kiinnitä tarpeeksi huomiota polveen, joka ei ole vieläkään kunnossa. Marraskuussa havahdun tilanteeseen ja hakeudun jälleen lääkärille. Magneettikuvista löytyy vuoden 2015 puolella eturistisiteen täydellinen repeämä sekä kierukan repeämä. Leikkauspöytä on edessä maaliskuussa. Leikkaus menee hyvin ja kuntoutus alkaa. Kuntoutuminen venyy hiukan odotettua pidemmälle, mutta nyt marraskuussa 2015 olen siinä pisteessä, että kahdeksan kuukauden varoaika rajuimpiin liikuntoihin on ohi ja saisin ruveta esimerkiksi suunnistamaan. ”Maltilla”, sanon itselleni ja olen sanonut monta kertaa. ”Mihinkään ei ole kiire.”

Suvi Saarinen

(Selkävaivaisen urheilijan tarina ja tasapainon etsintä Vol. 2 tulee käsittelemään erityisesti tasapainon etsintää ja oivalluksia.)