Mammuttimarssi 23.-24.10.2015

Vastustamaton tarjous

Olin aikeissa lähteä polkemaan Mammuttimarsin marssimatkaa, kunnes reilu viikko ennen tapahtumaa minulle melko tuntematon Nopsakoipi kyseli, lähtisinkö polkemaan vähän pidempää reissua. Tarjous oli varsin vastustamaton, sillä siihen kuului valmiiksi tulostetut kartat rastipisteineen (A3), kamelipalvelu, hinausapu sekä eväät ABC:lla. Oma lisäarvoni kovakuntoisen miehen matkassa kuitenkin arvelutti - erityisesti, koska satulassa oli tullut istuttua hurja yksi kerta syksyn aikana, ja hänen tavoitteensa oli päästä pois määräajassa. Matkaan kuitenkin lähdettiin.

Kuva: Tuomas Sovijärvi

Nopsan kanssa matkaan

Polkaisimme matkaan yhdessä reilun parinkymmenen muun tuskailijan kanssa. Ekalle rastille siirryttiin tiiviissä rykelmässä, mutta tokalle oli mahdollista päästä suoraan polkua pitkin tai pitkähkön tiekierron kautta. Meidän ajatuksemme oli mennä polkua pitkin, jos se näyttäisi ajokelpoiselta, mutta kiertää muussa tapauksessa. Ennen kuin huomaankaan, Nopsa singahtaa hakkuulle muiden perässä kadonnutta polkua etsimään. Seuraan vikisten perässä. Kymmenen minuutin tetsauksen jälkeen toteamme tilanteen toivottomaksi ja palaamme tielle. Menee hetki, ja taas Nopsa punaisine valoineen katoaa horisonttiin ja vieläpä umpikujaan. Manaan tyhmyyttäni lähteä koko taipaleelle. Ainekset yhteistyöhän vaikuttavat olemattomilta, eikä 200+km:n yksin polkeminenkaan juuri houkuta. Purettuani turhautumiseni, ”loppumatka” eli seuraavat 22h sujuvatkin kaikkia ennakko-oletuksiani paremmin.

Kulkua

Matkalla kolmoselle kovia pyöräilijöitä pyyhältää ohitse. Kakkoselle kiertäminen oli siis ilmeisen kannattavaa, sillä vaikka kuvittelimme jääneemme jo muiden letkoista, olemme hyvästi samoilla hudeilla. Nelonen haetaan hölkkäämällä muutaman kilometrin päästä, napataan vitonen ja jatketaan uintirastille. Pikapulahdus nakkena lämpimältä tuntuvassa vedessä menee kivuttomasti, eikä salamavalotkaan tänä vuonna välky.

Kuva: Sari Vepsäläinen

Pari seuraavaakin rastia sijaitsee Liesjärven kansallispuiston alueella, ja rasteille ei pääse ajamaan perille. Ajovauhdissa en pysy aivan miesten letkoissa, mutta rasteilla kuitenkin treffataan.

Sitten alkaa ajovoittoisempi osuus. Omaksun paikkani Nopsan peesistä, ja yritän epätoivoisesti katsella välillä karttaakin. Lampun valossa pientä pränttiä on vaikea lukea, kun pitää samalla tuijottaa rengasta. Pariin kertaan ajamme risteyksiemme ohi, ja otamme rastit omia uriamme pitkin. Alusta vaihtelee märän pehmeästä tiestä hetkittäin kovaan nopeaan.

Kivisammaljärven rastilla kadotamme pyörämme. Etsimme parikymmentä minuuttia tietä, jolla pyörämme odottavat. Gepsijäljestä päätellen olemme kävelleet aivan vierestä ohi. Haahuilu syö ja suollan jotakin vähemmän rakentavaa sen sijaan, että kontribuoisin tien löytämiseen. Viimein pyörät löytyvät, ja pääsemme ihastelemaan hetkeksi avautuvaa kirkasta tähtitaivasta, joka katoaa nopeasti pilvien peitteeseen.  

Aamun alkaessa sarastaa olemme saapumassa Tammelaan. Kuivajärvi on maagisen kaunis auringon noustessa, mutta Tammelan S-marketin kello seitsemän aamunavajaiset kiinnostavat tässä vaiheessa huomattavasti enemmän. Aikaa startista on kulunut kohta 12h, mutta rasteissa ei olla puolessa välissäkään. Mietityttää, kuinka järkyttävän pitkä reissu on vielä edessä. Reisissä painaa, eikä vauhti varmasti kiihdy loppua kohden.

Puolimatkassa

Nöyrin mielin istun taas satulaan ja kurvaamme Forssan kautta kohti Torronsuota. Asfaltilla polkeminen tuntuu taivaalliselta, ja lyhempien rastivälien ansiosta rastisaldo kasvaa tässä vaiheessa nopeasti.

Kuva: Nopsakoipi

Similänkulman rastilla erehdymme ottamaan pyörät iloksemme ryteikköön. Karttaan merkitystä polkusta ei taaskaan näy jälkeäkään, ja alkaa jo tuntua siltä, että rastien paikat on valittu juuri niistä paikoista, missä kartassa on polku, mutta luonnossa ei. Pyörän roudaaminen maastossa käy voimille, ja mielikin on synkkä. Saan armahduksen, ja laskeudumme tielle pellon reunaan.

Torronsuon lähestyessä vauhtini alkaa uhkaavasti hidastua. Pääsen muutamaksi kilometriksi narun perään, mikä piristää kummasti. Saapahan Nopsakin hetkeksi hien päälle ja tuntumaa tekemiseen. Somerolla odottaa suunniteltu ruokatauko, mutta sitä ennen poljetaan vielä kilometri jos toinenkin harmittavan märällä ja pehmeällä alustalla.

Hitaalla

Istumme ABC:lla tunnin verran. Meillä ei ole kiire, ja tuntuu hyvältä saada varpaat hetkeksi lämpimiksi. Matkaa on taitettu yli 170km, ja vaikka Torronsuon hitaat pätkät ovat vielä edessä, alan uskoa, että reitti päästään loppuun.

Matka Somerolta Torronsuolle on enimmäkseen ajokelpoista. Yllätymme positiivisesti löytämällä ensimmäistä kertaa karttaan merkitsemättömän polun, mitä pystymme hyödyntämään. Lintutornirastia etsin laavusta, mikä havahduttaa oman aivotoimintani hitaudesta.

Kuva: Nopsakoipi

Torronsuon Isosaaren rastille johtaa taas ratamestarin erikoinen, ja polun sijaan tunkkaamme menopelejämme ärsyttävän pitkään suolla pusikossa. Energia menee etenemiseen, ja suunnistaminen nojaa pitkälti onneen löytää jossakin vaiheessa jokin kohde, mistä saa kiinni. Pyörimisen jälkeen löydämme viimein polun, joka vie rastille. Jos jotakin positiivista hakee, niin rämpiminen olisi varmasti syönyt vielä enemmän yöaikana.

Rastilta eteenpäin polku on – luojalle kiitos siitä – ajokelpoinen ja yhtyy soratiehen ilman tunkkauksia. Haapasaaren rastille tetsaamme suota pitkin. Tiedostamme, että tästä eteenpäin pääsee ajamaan lähes rastien viereen, joten suossa rämpiminen tai jalkojen kastuminen ei juuri hetkauta. Lokakuisessa auringossa kylpevää Torronsuota on rauhoittava ihailla lähietäisyydeltä ja mieli on taas niin korkealla kuin 20h kohdalla vielä mahdollista.  

Loppukiri

Loput rastit saadaan haettua suuremmitta jalkautumisitta. Muutamalla rastivälillä vielä säädetään lähestyvän lopun kunniaksi. Eerikkilässä valitsemme maisemareitin kannaksen yli, mutta polku päättyy vastarannalla yllättäen aitaan. Takaisin emme enää palaa, vaan sammutamme lamput ja kierrämme aidan pienellä vesikosketuksella.

Turpooseen saavumme lähes vuorokauden taivaltamisen jälkeen kaksi ja puolisataa kilsaa mittarissa. Olo on yllättävän hyvä, ja takapuolikin pysyy vielä satulassa. Nälkä toki on ja hieman väsyttää.

Kaikessa kovuudessaan tämäkin keikka nousee syksyn elämyslistani kärkipäähän. Nopsaa kiitän isosti siitä, että houkutteli minut mukaan matkaansa. En edelleenkään ole varma, mikä lisäarvoni hänen matkassaaan oli, mutta en anna sen haitata. Niin tai näin, on mahtavaa, että tuntemattoman ihmisen kanssa pystyy viettämään hilpeän vuorokauden ajoittaisesta tuskasta huolimatta.

Salla