Heti ensiksi lupaus. Meidät kannattaa kutsua uusiin
mielenkiintoisiin tapahtumiin, sillä saamme todennäköisesti innostettua liudan
kavereita mukaan. Ainakin Pyhä Randonneén kohdalla näin teimme. Onnekas hiutale
lunasti itselleen Nuuksio Classic -juoksun banketissa osallistumisoikeuden tapahtumaan,
ja toi vanavedessään paikalle joukon muita iloisia reippailijoita.
Elämyspisteet maksimoiden
Pyhätunturista on tullut yksi viime aikojen suosikkikohteistani,
ja vuoden sisään olen tainnut käydä siellä neljästi. Monine huippuineen ja jyrkkine
kuruineen tunturijono tarjoaa jylhien ja monipuolisten maisemien lisäksi
loistavat puitteet myös erikoisempiin ulkoilmaharrastuksiin kuten vapaalaskuun.
Tunturiin pääsee tietysti ilman numerolappuakin, mutta tapahtumissa pääsee
nauttimaan valmiiksi merkatusta parhaille paikoille vievästä reitistä ja mehevistä
jälkipeleistä.
 |
| Kuva: Terhi Jaakkola |
Vaikka pitkän viikonlopun aikana ehtikin puuhastella
monenlaista, reissun ehdoton kohokohta oli Pyhä Randonnée -tapahtumaan osallistuminen. Yksi
kerrallaan seurueemme vähemmänkin laskemista harrastaneet totesivat elämyssarjassa
tarjolla olleet elämyspisteet turhan nopeasti kuitatuiksi päätyen kisasarjaan kokemuksestaan
tai välineistään riippumatta. Suurin osa muustakin porukasta oli liikkeellä
samalla asenteella, joten jos osallistuminen yhtään kutkuttaa, mukaan ehdottomasti
ensi kerralla!
Nousua, laskua ja bootpackailya
Suunnitelmani oli hiihdellä reitti läpi omaa tahtiani, tasaisella vauhdilla ja säätö minimoiden. Edellisen päivän leppoisat nousut tuntuivat parin viikon flunssan
jälkeen reisissä. Riittävän leppoisalla tahdilla nousut taittuisivat kuitenkin
varmasti. Ensimmäisen laskun jälkeen huomasin kuitenkin yllättäen päätyneeni naisten
sarjan kärkeen kisasiskon ryhtyessä säätämään karvojaan ennen kuin alamäki
kunnolla loppui. Kisailufiilis nosti orastavasti päätään. Silti toivoin, että sisko painelisi matkoihinsa, jotta voisin vain nauttia omasta matkastani. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan päädyimme hassunhauskaan kissa-hiiri-leikkiin.
Ylämäissä jäin, alamäissä olin edellä. Näin mentiin jotakuinkin koko reitti.
Viimeisessä Kultakeron nousussa sisko kuroi sellaisen
kaulan, että arvelin kiinnisaamisen olevan jo mahdotonta. Aittakuruun
laskeutuessani hämmästelin, miten suuri ero oli ollut, kun en sielläkään nähnyt
siskosta vilaustakaan. Alempana katsekontakti kuitenkin syntyi taas, kun bongasin siskon laskeutumasta suurin piirtein samalla korkeudella hieman eri kohdassa kurua. Krun yläpäässä reitti ei tuntunut menevät
loogisesti, joten jompikumpi oli harahutunut hetkeksi reitiltä.
Bootpack-osuus Aittakurusta noustiin letkassa minun pitäessä
perää. Maaliin oli kuitenkin vielä lyhyt lasku, joten pitihän sitä vähän tsempata, kun nyt kerran tällainen tilaisuus tarjoutui. Vaihdossa olin vikkelämpi ja kurvasin loppulaskuun ekana. Loppulasku
Wurstille näytti koppuraiselta, joten loppukirini oli lähinnä loppuhimmailu. Sisko
olikin tulla ohi, mutta päätyikin ottamaan tuntumaa maastosta. Eroa tuli muutama sekunti.
Loppupelit
Päivästä jäi ylimmäksi mieleen ylpeyden tunne ystävistäni ja
muista matkaa taittaneista lajia
vähemmän harrastaneista, joista jokainen
palasi reitiltä hymyissä suin. Jokunen irvistysotos oli ilmeisesti päivän
aikana otettu, mutta jälkipeleissä ei enää selvinnyt miksi. Suosittelenkin
lämpimästi randonnée-taphtumia peruslasku- ja skinnailutaidot omaaville. Perustaidoilla
pääsee pitkälle, naisissa tänä vuonna jopa (epäviralliseksi) Suomen mestariksi.
Pyhälle palaan pian taas, sillä kotiin tuomisiksi tuli lahjakortti
tunturiin. Se vaan pitäisi jotenkin saada upgradattua 10 henkilölle sopivaksi J
Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti