Kuopio-Jukola

Jukolan viesti on muodostunut jo vuosittaiseksi perinteeksi Hiutalejengille. Tuo maailman suurin suunnistustapahtuma kerää paikalle maailman huiput ja kuntosuunnistusten kunkut, kuten myös vuosittain yhteen ainoaan suunnistuskilpailuun osallistuvat harrastajat. Se on melkoinen kisakylä, kun viikonlopuksi nousee 45 000 ihmistä majoittava alue tarpeellisine fasiliteetteineen. 

Tänäkin vuonna ilmoittauduimme Kuopio-Jukolaan hyvissä ajoin sekä Venlojen että Jukolan viestiin yhdellä joukkueella. Osa naisista juoksee myös muissa joukkueissa, joten Hiutale-edustus on varsin laaja. Harmillisesti tänä kesänä muutamat tavallisesti Snowflakesien naisista olivat sitoutuneet muihin reissuihin samalle viikonlopulle, joten jouduimme rekrytoimaan muutamia juoksijoita tuttavapiiristä, mutta viivalle saatiin molempiin viesteihin hyvät tiimit.

Venloissa viestiin lähdettiin numerolla 634 suunnilleen starttikarsinan puolivälin kieppeiltä. Mukavasti on Venlajoukkueiden määrä kasvanut tässä kuluneiden vuosien aikana ja numerolapuissa mennään jo pitkästi toiselle tuhannelle! Venlojen viestiä veivät tänä vuonna tiimissämme osuusjärjestyksessä Kaisu (allekirjoittanut ja reissuvastaava), Sari, Kati ja Suvi S.. Jukolan viestiin lähdettiin paikalta 1149 ja viestiä veivät Kaisu, Elina, Kati, Aino, Petra, Oulun Valppaista (ja Passion Adventure-seikkailutiimistä) lainassa ollut Laura sekä Hyvinkään rastia edustava Kirsi. Me naiset olemme tietenkin taitavia säätämään ja tällä reissulla se toteutui Jukolan viestin juoksujärjestyksen kanssa säätäessä. Se nimittäin meni uusiksi muutamaankin otteeseen – viimeisen kerran n. 15 minuuttia ennen 3. osuuden metsään säntäämistä. Siitä myöhemmin vähän lisää.

Lauantaiaamu oli pilvinen ja muutama pieni sadekuurokin saatiin ennen Venlojen viestin starttia, mutta taivas selkeni ja ilma lämpeni hieman starttiin mennessä. Starttialueella havainnollistuu hyvin Jukolan viestin osallistujien kirjo, osa lämmittelee tosissaan, toisille tapahtuma on enemmän sosiaalinen ja osallistuminen on tulosta tärkeämpää. Perhosia kyllä lenteli vatsassa kovasti jo ennen starttiin asettumista. Tänäkin vuonna kartat jaettiin käteen 2 minuuttia ennen lähtöä. Sinällään suunnistuskisan startti poikkeaa seikkailu- ja esimerkiksi rogainingkisoista, ettei reittiä pääse etukäteen suunnittelemaan vaan oma taiteenlajinsa rynnätä matkaan paukusta, avata kartta, löytää itsensä kartalta ja suunnitella rastivälin reitti. Siinä tällaisena aikuisena suunnistamisen aloittaneena huomaa edelleen tapahtuvan kehittymistä. Juoksuvauhti ei niinkään kiihdy, mutta karttaa oppii kokoajan lukemaan paremmin myös vauhdissa ja tekemään parempia reittivalintoja.

Lähtölaukauksen pamahdettua kirmattiin ensin pellon päähän ja jatkettiin vielä useampi sata metriä viitoitusta K-pisteelle. Siitä alkoikin heti melkoinen ylämäki ja maaston tyypillisen piirteet tulivat heti ilmi. Nelivedolla ylämäkeen ja likipitäen persmäkeä alas jyrkänteiltä. Avausosuudessa on oma taikansa, tietenkin oman suorituksen tekeminen on hankalampaa, kun lähtee liikkeelle yli tuhannen muun naisen kanssa ja hajonnoista huolimatta letkoja syntyy. Jukolassa suunnistaminen poikkeaa muista suunnistustapahtumista, ainakin kun suunnistetaan sijoilla >100. Olisi ollut makea nähdä mitä vauhtia kärki kiipesi ylös mäet – täytynee palata katsomaan Jukola-lähetys Yle Areenasta. Itse kömmin ylämäkeä sulassa sovussa jonon jatkeena. Rastit löytyivät ilman koukkuja ja pääsin hyviin letkoihin, joissa sain tsempattua jalkoihin vauhtia. Vuosi sitten juoksin Venloissa ensimmäisen kisan loukkaantumiseni jälkeen, eivätkä vasemman jalan ongelmat ole vieläkään täysin hellittäneet, mutta olin tyytyväinen omaan päivän vauhtiini. Matkalle mahtui yksi väärin valittu letka, minkä onnekseni huomasin ajoissa, eikä rastille tullut isoa koukkua, ja toinen epäröinti viimeisellä rastilla juuri loppuviitoituksen suulla, kun rastilla oli noin tavallista 4x suurempi rastilippu ja rasti oli ikään kuin viitoituksen sisällä. Loppuviitoituksella sain juostua huonomman jalkani varsin tukkoon, eikä matka maalileimalta karttatelineen kautta vaihtopuomille kulkenut kovinkaan kauniilla askeleella. Sain kuitenkin lähetettyä Sarin matkaan hieman reilun 50 minuutin suunnistamisen jälkeen.

Ennakkospekulaatioissa maastoa kuvailtiin vaativaksi ja raskaaksi, eikä sateinen alkukesä helpottanut tilannetta. Korkeuseroa tuli jokaiselle osuudelle varsin paljon ja maasto oli jonkin verran kivistä, mikä teki juoksemisesta hankalampaa. Valitettavasti tämä kostautui ankkuriosuutemme juoksijalle Suville, jonka loukkasi polvensa jo 4-5 rastivälillä. Sinnikäs nainen suunnisti kuitenkin koko reissun läpi ja saimme tuloksen. Näin ollen Team Snowflakes starttaa Louna-Jukolassa Venlojen viestiin muutaman rivin paremmista asemista! Toivotaan Suville pikaista toipumista.

Jos on tunnelmaa Venlojen startissa, niin kyllä silti Jukolan viestin startti on omaa luokkaansa. Sitä voinee verrata Seitsemän veljeksen tarinan sonnilaumaan, joka säntää matkaan. Tänä vuonna starttilaukauksen viimeisteli korvia huumaava Hornet-hävittäjän ylilento. Hornet oli käynyt esittäytymässä jo päivällä taitolentonäytöksen merkeissä. Jukolan viestin K-piste oli eri, kuin Venloilla, mutta yhtälailla viitoitus päättyi mäen alle. Tässä vaiheessa tosin joukko hajosi useampaan letkaan, sillä ensimmäiselle rastille oli matkaa 2,7 km linnuntietä ja letkojen reitinvalinnat poikkesivat toisistaan selkeästi.  Oli kyllä melkoinen taistelu sinnitellä 40 minuuttia ennen ensimmäistä leimaa, tuntui, ettei metsästä pääse koko yönä. Mutta niin vain rupesi rasteja tulemaan vastaan ja kisakeskus taas lähenemään. Kävimme tosin aivan kisakeskuksen pellon kulmalla leimaamassa yhden rastin ennen viimeistä lenkkiä metsässä. Tätä lisälenkki-periaatetta noudatettiin useammallakin osuudella ja harmiksemme se koitui tällä kertaa ankkurimme kompastukseksi, sillä Kirsillä vaihtui rastiväliviiva kesken matkan ja lisälenkki jäi välistä. Vaikka hän huomasi virheen maalileimalla, ei häntä päästetty enää metsään hakemaan puuttuvia rasteja ja näin tällä kertaa jäimme ilman tulosta Jukolan viestissä. 

Saimme järjestettyä myös muuta draamaa joukkueen kokoonpanoon liittyen, sillä totesimme lauantaina ennen Venlojen viestiä, ettei naisten palautuminen loukkaantumisista, sairasteluista tai edeltäneistä seikkailuista ollut riittävällä tasolla, että metsään olisi kannattanut välttämättä lähteä ainakaan kovin pitkälle osuudelle. Yritimme kysellä tutuilta naisilta osallistumisintoa paikkaamaan tiimiämme. Meillä oli jo seitsemän sisaren järjestys selvillä ennen starttia, mutta kun palasin teltalle, 3. osuuden numerolappu roikkuikin teltan narussa odottamassa – kenethän lähettäisin metsään? Siitä sitten soittelemaan ja ihmisiä herättelemään (mikä ei ollut välttämättä aivan helppoa) ja selvittelemään tilannetta. Juoksija osuudelle piti löytää niiden reilun kahden tunnin kuluessa, jotka Elina viettäisi toisella osuudella. Kun vapaaehtoisia ei tuntunut löytyvän enää siinä vaiheessa, olin jo 5 metrin päässä juoksijoiden sisäänmenoportilta viemässä numerolappua ja ilmoitusta siitä, ettei joukkueeltamme tulisi osuudelle juoksijaa, soittaa urhea Kati ja toteaa olevansa 10 minuutin kuluttua valmiina metsään. Huimaa uhrautumista tiimin eteen flunssaisesta olosta huolimatta! Onneksi Elina osasi antaa oikeanlaiset ohjeet vaihtopuomilla nauttia osuudesta ja valkenevasta aamusta ja Kati juoksikin osuuden mainiosti!

Mukava reissu saa taas odottamaan tulevia seikkailuja. Ja muistakaa ilmoittautua Snowflakes-seikkailuun!