Vappumelonta 2013 Keravanjoella

"”Vaativia" koskia on tosiaan matkan varrella muutama kappale, mutta nähtäväksi jää, mitä vaativa (näillä vesillä) tarkoittaa" (...) "Jos kuivapuvun omistaa, niin sen voi toki halutessaan ottaa mukaan. Aiemmilla wappumelonnoilla ei ole pukuja käytetty, vaikka koskia ollaankin laskettu. Yhden kerran ollaan melonnoissa kaaduttu ja silloinkin taisi olla minun syytäni :)"

VAPUNAATTO

Näillä sanoin evästi meitä Keravanjoen Snowflakes-wappumelontaan melavirtuoosi ja retken organisaattori Salla. Sääennustekin lupasi Wapunpäivälle aurinkoista ja lämmintä. Niinpä kuivapuku vaikutti paitsi turhalta, myös aivan liian kuumalta. Reppuun lensivät aurinkolasit, suojakerroin, kumisaappaat, kuitutakki iltanuotiolle ja leiriytymiskamat. Vaihtovaatteet tuli pakattua vedenpitävään pussiin, mutta makaria en viitsinyt ähertää jätesäkkiin; olkoon siellä repun pohjalla, onhan näitä jokia ennenkin melottu.

Vappumelonta on yksi suosituimmista Snowflakesien perinteistä. Se aloittaa aktiivisen kesäkauden ja kokoaa porukan yhteen. Keravanjoella meitä oli seitsemän kanootillista, kaksi melojaa kussakin. Vappumelontaan ovat avecit ja lemmikit tervetulleita; tänä vuonna tosin kevyimmät karvaturrit jäivät maihin. Snowfake-miehiä sen sijaan oli saatu kivasti mukaan kamoja roudaamaan ja yleistä hilpeää tunnelmaa siivittämään.

 

Ellu ja Tomi iloisina vesillä

 

Welhonpesän paatit pantiin veteen Kellokoskella. Mutta eipä aikaakaan kun rauhallinen melonta jo keskeytyi. Mikä, mitäs sieltä puolen kilsan päästä mutkan takaa paljastui...? Pohjapato! Kuohuja ja kiviä! Mikä lie koskenpahanen. Ekat kaksi purkkia kolistelivat kivikosta kunnialla, ja ryhmityimme Hannan kanssa kolmansiksi. Oli kyseessä Hannan eka koski ikinä, meitä molempia vähän jännitti.

Livuimme kohti kuohuja. Pato sujahti altamme ongelmitta, mutta sitten raskaasti lastattu veneemme juuttui kiveen, kallistui, pyllisti ja tulosti meidät melojat tylysti koskeen. Sinne se jäi heti alkajaisiksi, talviturkki, vyötäisiä myöden Keravanjokeen. Ihan uppeluksiin ei sentään menty, mutta kadutti ankarasti kotiin jäänyt kuivapuku ja huonosti pakattu kostunut makuupussi.

 

Tavaraa sen verran, että pärjäisi viikonkin

 

Vaatteiden vaihtaminen rannalla, seuranamme kolmaskin perästä tullut epäonninen kohtalotoveri, vei sen verran aikaa että illan melonta venähti pitkäksi. Vedimme kanootit maihin kymmenen kilsan päässä Lemmenlaakson luonnonsuojelualueen reunalla. Laavulle oli siitä tietä pitkin matkaa vielä kilometri, mikä oli hyvä – keho lämpeni mukavasti työntäessämme porukalla yhden varusteilla lastatun kanootin apupyörillä tulipaikalle asti. Tuli saatiin nopeasti roihuamaan, teltat pystyyn ja samppanjapullot korkattua, minkä jälkeen tummeneva ilta eteni rattoisasti.

 

Liekitettyjä saappaita ja muita yöllisiä kujeita

 

Istuimme notskilla puoli kahteen asti yöllä, yleisenä hauskuutena runsas buffet-piknikpöytä, rikkinäinen puhelin -hupailu, otsalamppucapoeira ja litimärkien kumisaappaiden kuivatteluoperaatio kuumalla ritilällä. Nimesimme virallisesti seurueemme miespuoliset jäsenet alajaosto Snowfakes'iksi, ja ehdotimme että he voisivat järjestää omana kisanaan Snowfakes Sikailun. Nähtäväksi jää, josko ja missä muodossa koitos toteutuu!

VAPUNPÄIVÄ

Lemmenlaakson Natura-suojelualue on kaunis, mutta luonnontilaisena melojalle hankala, sillä joen yli kaatuneita puita ei korjata pois. Skouttailimme aamutuimaan pahimpia puupatoja ja kiertopaikkoja rannalta ennen kanoottien vesille työntämistä. Tarkoituksenamme oli meloa pitkä päivämatka, 30 km, aina Tikkurilaan asti. Emme aavistaneet miten kauan parin kilometrin mittaiseen alkutaipaleeseen menisi.

 

 

Tukkoista uomaa mönkiessä - vaahtokylpyä ja koivunhalailua

Edellispäivästä viisastuneena emme Hannan kanssa ottaneet kärkipaikkoja, vaan tarkkailimme muiden kaksikoiden etenemistä erilaisisin puupatojen ylitys-, alitus- ja sivuutusmenetelmin ennen kuin valitsimme omat laskulinjamme. Erityiskiitos puheenjohtajallemme Ellulle, joka aveceineen testasi erään poikkeuksellisen kiikkerän kaatuneen männyn kantavuutta nousten sille kanootista. Hups ja pariskunnalta lähtivät paitsi talviturkit, myös turkishatut ja taisi pohjastakin vielä löytyä jotain taskuunpantavaa. Episodin vakuuttamina me muut punkesimme kanoottimme rantaan ja raahasimme ne tiheän vesakon läpi selvemmille vesille pari joenmutkaa tuonnempana.

 

Kaatuu, ei kaadu, kaatuu...

 

Odotellessamme kanooteissamme vaatteidenvaihtoa ja metsään unohtuneen kameran noutoa meillä oli tilaisuus nautiskella auringosta ja skumpasta, jota ihme kyllä oli jäänyt eiliseltä yli. Kanooteista sai hauskan sämpylän kun ne niputti kaikki vierekkäin sopivaan poukamaan virtaukselta suojaan. Ihastukseksemme vastarannalla juoksi iso, musta saukonnäköinen eläin, jonka lajista väittelimme pitkään. Faunaa esiintyi matkallamme myös koirien, telkkien, sorsien ja kuviteltujen karhujen muodossa.

Skumppaa sämpylässä

 

Lemmenlaakson ryteiköistä selvittyämme kello oli jo aika paljon, ja joissakin meistä jo kerran kastuneista alkoi elää pieni toivonkipinä, että ehkä emme ehtisikään matkan loppuosan 'vaikeille ja vaativille' koskille. Tätä emme tietenkään ääneen maininneet. Keravanjoki virtasi korkeana ja rauhallisena keväisen ja lumettoman mutta vielä paljaan peltomaiseman halki, jota metsiköt ja pihapiirit rytmittivät. Virtapaikkoja sattui matkalle muutamia, koskia pari pientä, ei ongelmia. Lounastaessamme aurinkoisella töyräällä keitinten kohistessa ja tuulen leyhyttäessä kutreja elämä tuntui yksinkertaisesti ihanalta.

 

 

Keittimet pöhisemään ja gourmeeta kupuun

 

Puiden ylityksiä ei enää loppumatkasta juuri ollut, mutta siitä huolimatta letkamme venyi kuin mittarimato kanoottien kiilatessa mutkissa vuoroin toistensa edelle, vuoroin perään. Jossain vaiheessa huomasimme yhden veneistä jääneen kokonaan näkyvistä. Ryhmityimme huolestuneina suvantoon odottelemaan. Oliko taas joku kaatunut? Käytimme tauon hyväksemme puutuneita kankkuja lepuutellen ja karttaa tutkaillen.

 

Letkaa keriessä

Kadonneet lampaat saapuivat pitkähkön ajan kuluttua ja syykin selvisi – lounasruoan aiheuttama akuutti allergiareaktio, joka vei erään Snowflakesin voimat tyystin. Hän halusi kuitenkin jatkaa, joten vaihdoimme hänelle vahvimman melojamme purkkikaveriksi ja irtauduimme virran vietäviksi retkemme viimeiselle osuudelle Keravan nuorisovankilalta Korsoon. Oli jo käynyt selväksi, että Tikkurilaan emme ehtisi, emmekä isoihin koskiin. Haavereitta edennyt vauhtikaksikko Suvi & Suvi oli innolla odottanut kunnon kuohuihin pääsyä. Heidän pettymystään hieman lääkitsi viimeinen pikku haaste ennen rantautumista – koskentynkä, jossa oli itse asiassa yksi ainoa iso kivi, mutta salakavalasti sellainen joka näkyi kunnolla vasta kosken alajuoksulta. Tähän kiveen kolahtikin sitten viihdyttävästi joka toinen kanooteistamme, onneksi ilman uintiretkiä. Hannan kanssa valitsimme 'vauhti korjaa virheet' -taktiikan sillä seurauksella että vasta-aalto löi sylini täyteen vettä, mutta pysyimme kutakuinkin pystyssä.

 

 

Hannelen ja Sallan tyylinäytteitä

 

Korson kohdalla vedimme mutaiset ja märät aluksemme maihin ja aiheutimme kylätiellä pienimuotoisen liikenneruuhkan pakatessamme kanootit kuljetusautoon ja itsemme takseihin kohti koteja ja juna-asemaa. Fiilikset olivat raukeat mutta korkealla.

Kommelluksista huolimatta wappumelonta 2013 oli erinomaisesti onnistunut reissu, joka tiivisti yhteishenkeämme ja antoi potkun kohti kesän kiihkeitä kliimakseja metsissä, vesillä, kallioilla ja rannoilla. Laskematta jääneet Matarinkoski, Pikkukoski ja Hanabölenkoskikin kenties vielä valloitetaan (kajakista käsin?) tämän kauden puolella.

- Elisa

 

www.vhvsy.fi/f/keravanjokiesitewww2012.pdf