Jukolan Viesti 19.6.2011

Jukolan viesti on ansainnut paikkansa muutamassa vuodessa minun kesän must-tapahtumalistaltani. Se tarjoaa kaikentasoisille menijöille oivan mahdollisuuden haastaa itsensä yhdessä tuhansien muiden osanottajien kanssa. Jukolassa metsä vastaa, kun sinne huudetaan ja puutteellisia suunnistustaitoja voi ainakin yrittää korvata sosiaalisilla taidoilla. Jukolan lähtö on jo itsessään mahtava näky, tosin näin vähemmän suunnistaneen näkövinkkelistä lamppupäiden toiminnassa on jotakin hyvinkin koomista.

Team SnowFlakesilla oli ensimmäistä kertaa joukkueet sekä Venloissa että Jukolassa. Erinäisistä estymisistä johtuen joukkueita ei kuitenkaan saatu täyteen ilman parin Hiutaleen osallistumista molempiin viestijoukkueisiin. Minulle valikoitui Jukolan kolmososuuden lisäksi Venlojen kakkonen, jonka ajattelin ottaa retkeilyn kannalta ja hyödyntää sen metsään tutustumisena. Kaisu puolestan sai ohjelmistoonsa Venlojen kolmosen lisäksi Jukolan ankkurin. Muut tiimin nimissä suunnistaneet olivat Minna ja Anne (Venlat) sekä Ellu, Virva, Kati K., Suvi ja Anu (Jukola).

Alkuhäslingistä huolimatta viesti saatiin Hiutaleiden osalta suunnitellusti käyntiin. Aloitukseen oltiin vähällä joutua tekemään uusintajärjestelyitä Minnan jumituttua ruuhkaan muun Venlojen starttiin tähtäävän ihmismassan kanssa. Minna saatiin kuitenkin viime hetkellä onnellisesti lähtökarsinaan. Seuraava jännitysmomentti liittyi muun Hiutale-köörin paikalle saapumiseen. Koska erityisesti Venla-joukkuetta oli säädetty pitkään ja hartaasti viimeiseen iltaan asti, ei ollut varmaa olivatko kaikki samalla kartalla osuusjakojen suhteen. Onneksi tämäkin huoli osoittautui aiheettomaksi.

Massaviesteissä(kin) liika alkuinnostus voi viedä pohjat hyvältä suoritukselta ja väärään letkaan liittyminen vie yllättävän helposti hukkaan. Heti ekalla rastilla ei viitsisi myöskään vielä kysyä, missä sitä oikein ollaan. Niinpä päätinkin ottaa Venloissa ensimmäisen rastivälin ns. varman päälle. Letkat olivat kylläkin menneet jo menojaan, joten rastille piti löytää ihan omin avuin. Valitsin ykköselle suoran reitin sijaan kierron oikealta tien kautta. Tien varrelta löytäisin varmasti hakkuun ja pääsisin suunnalla rastille. Hakkuulle asti suunnitelma pysyi kasassa, mutta metsikössä kirmailleet muiden osuuksien juoksijat ”ohjasivat” minut väärälle rastille. Varma aloitus muuttui hetkessä kaikeksi muuksi kuin varmaksi ja oman rastin löytymiseen kului tovi jos toinenkin... Moisen nolon aloituksen siivittämänä romukoppaan lensi myös ajatus osuuden ottamisesta pelkästään retkeilyn kannalta. Pakkohan tiimin nimissä oli vähän parempaan pystyä.

Alkuhämmennyksestä selvittyäni rastit alkoivat löytyä paremmin. Maasto oli suhteellisen mukavaa juostavaa ja siihen muodostuneet urat toimivat monissa kohdissa hyvinä rastiviittoina. Toki mukaan mahtui myös huonompikulkuista metsikköä ja hakkuita sekä märkiä soita ja ojia, joiden ylityksissä kastui muutakin kuin kengät. Osuuden puolivälin jälkeen selkiäkin alkoi tulla vastaan mukavalla tahdilla. Vaikka muutamaa rastia sainkin vielä haeskella, ykkösen etsiskelyn kaltaisiin suorituksiin en sentään enää yltänyt. Maaliin pääsin hyvävoimaisena ja iloisena siitä, että pääsisin ottamaan Jukolassa vielä revanssin metsästä. Kolmososuudella Kaisu räjäytti pankin ja juoksi ajan, jollaisesta SnowFlakesien riveistä ei olla osattu unelmoidakaan. Annen vielä säilyttäessä osuudellaan asemamme ennallaan saatiin sijoitusta pudotettua lähtönumeroon verrattuna lähes kolmella sadalla.

Maaston hyväkulkuisuus ja sen myötä mahdollisesti syntyvät Hiutaleiden ennätysajat toivat esiin uudenlaisen ongelman Jukolaan liittyen. Aiempiin vuosiin peilaten riskiä joutua kolmososuudella pimeään aikaan metsään ei pitänyt olla, joten en ollut ottanut kunnollista lamppua mukaan. Nyt ihanneaikalaskelmamme kuitenkin osoitti, että saattaisin päästä metsään jo tunnin ennen auringonnousua. Lamppuongelma saatiin ratkaisua, mutta kyllä se aurinkokin ehti nousta, ennen kuin pääsin metsään :)

Ykkösrastini oli samassa suunnassa kuin Venloissakin, joten pääsin sinne jo tutuksi tullutta tietä pitkin. Vaikken tälläkään kertaa löytänyt rastia ihan suoraan, kunniakierros lähitienoilla jäi onneksi huomattavasti lyhyemmäksi. Rastia etsiskellessäni ehdin kyllä nähdä erästä tuttuakin, joka kulkusuunnasta päätellen oli harhaillut metsässä jo tovin. Seuraavat välit veivätkin jo kauas edellisen päivän radasta. Uusissa maastoissa edellisen päivän nopeista juoksubaanoista ei tuntunut olevan tietoakaan, ja mäissä sekä puskissa mieleen tuli lähinnä Kytäjä. Edellisen päivän juoksu painoi myöskin sen verran jaloissa, että mäet olivat melkoista myrkkyä. Rastit sentään löytyivät varsin hyvin, joten heikommallakin juoksemisella sai kohtuullisen ajan. Ennen yhteislähtöä metsään ehtivät vielä nelos- ja viitososuudella juosseet Kati ja Suvi.

Hiutaleet suoriutuivat tästäkin urakasta maniosti! Tavoite tonnin sakkiin pääsystä siirtyi ensi vuodelle, mutta Jukolan yö oli taas huikea kokemus.

Salla