Red Fox Adventure Race, 12.-14.6., Venäjä

Kuvat: maisema- ja kisakuvat Red Fox Adventure, Aigul Lotfullina, Konstantin Dikovsky

Valmistelut

Keväällä lähialueilla järjestettäviä hieman pidempiä seikkailukisoja skannatessamme huomasimme rajan takana Laatokan rannalla järjestettävän, 2 tai 4 henkilön joukkuein käytävän 48h mittaisen multisport-tapahtuman. Kuvat tapahtuman nettisivuilla tekivät heti vaikutuksen. Koskemattoman oloista kivikkoista rantakaistaletta, jylhiä kalliota, pieniä saaria. Kun lajipainotus vaikutti sopivalta ja tapahtuman hintakin oli vain 35EUR/hlö, päätimme olla viivalla.

Aiemmin olimme osallistuneet 24h pituisiin mittelöihin, joten luvassa olisi monenlaisia uusia kokemuksia. Kiipeilytehtäviä oli myös tiedossa liidauksesta jumarointiin ja laskeutumiseen, joten allekirjoittaneen olemattomalla kiipeilytaustalla ja korkeanpaikankammolla keväällä olikin pientä tekemistä itseluottamuksen luomisessa köysitehtäviin. Onneksi kyseessä oli parikisa, ja Päivillä tämän alueen osaaminen kohdillaan.

Päätimme lähteä reissuun autolla, jotta mukaan saisi varmasti kaiken tarpeellisen. Vaihtoehtoiseesti olisimme päässeet paikanpäälle Pietarista järjestäjien kyydillä, mutta Google mapsin kertoessa matka-ajaksi 4h 50min, oma kyyti tuntui hyvältä valinnalta. Kajakit, pyörät, telttailukamat sekä ruokatarpeet 10 kokislitrasta alkaen täyttikin tilan mukavasti. Matkalla hankimme vielä mm ketjutyökalun (kera pikakäyttöopastuksen), läjän geelejä ja perhepizzat kylmälaukkuun kisasyömisiksi.

Matkalla!

Matkaa taitettiin rennoin mielin. Samalla asenteella oli tarkoitus jatkaa kisassakin, jotta kokemus olisi mahdollisimman mukava ja jaksettaisiin loppuun asti. Imatran raja-asemalle asti matka menikin mukavasti. Ylitykseen meni kuitenkin turkasesti aikaa, vaikka autoja ei montaa ollut jonossa meitä ennen. Jonottelussa oli kuitenkin se hyöty, että saimme ennakkovaroituksen teiden kunnosta ja varmistuksen siitä, ettei Google mapsin ohjaamaa reittiä kannattanut käyttää.

Jatkoimme uuden suunnitelmamme mukaiselle reitille. Hyvin nopeasti pääsimmekin teille, jossa kuoppia riitti kymmenien kilometrien ajan koko tien leveydeltä. Pian oivalsimme myös, miksi hengityssuojain oli merkitty kisassa tarvittavien välineiden joukkoon. Sellaista hiekkateiden pölisemistä emme olleet nähneet koskaan aiemmin. Ihan kuin hernerokkasumussa olisi ollut. Ja seuraavat parit päivät piti sukkuloitavan samoilla kapeilla teillä pyörillä yötä päivää… Olimmekohan sittenkään ihan oikeassa paikassa.

Eikä siinä vielä kaikki, kun Lumivaara alkoi vihdoin lähestyä ja päästiin hetkeksi asfalttitielle, auton hurina muuttui ikäväksi kilinäksi. Kävi ilmi, että jättipultti oli lävistänyt takarenkaan ja istui siinä sitkeästi kiinni. Siispä, lasti tien penkalle ja renkaanvaihtohommiin rekkojen ilmavirran hyväiltäväksi. Hiki virtasi, autoja paineli ohi, mutta hienosti kaksissa naisin tästäkin varikkokäynnistä suoriuduimme. Koska huoltamoista ei ollut mitään tietoa, päätimme karauttaa kisakeskukseen, ja pyytää organisaattoreita järjestämään renkaan kuntoon kisan aikana.

Kisakeskuksessa ennen starttia

Lumivaarassa sijainneeseen kisakeskukseen päästyämme ilta olikin jo pitkällä, ja leiripaikka ihmisiä, telttoja ja autoja pullollaan. Starttiin oli vielä reilu puoli vuorokautta, mutta matkaan kuluneen noin 12h takia aika oli käymässä vähiin, sillä karttoja emme olleet vielä nähneetkään, taitotestit olivat suorittamatta ja nukkumaankin oli tarkoitus vielä päästä. Onneksi meillä oli sentään oma kajakki mukana, sillä meilläkin harkinnassa ollut kisajärjestäjiltä vuokralle saatava purkki osoittautuivat kokoa-se-itse -tyyppiseksi ratkaisuksi, jonka melontakuntoon saattamisessa näkyi vierähtävän tunti jos toinenkin.

Kaiken säädön keskellä rekisteröintipiste oli ehtinyt sulkeutua ennen kuin saimme kisamateriaalin käsiimme. Saimme onneksi itkettyä meille yölukemiseksi kartat, joten pääsimme sentään tutustumaan tulevaan, vaikka taitotestit jäivätkin aamuksi. Tavaamista piisasikin, sillä karttoja oli viisi kappaletta, ja rasteista osa vaihtoehtoisia ja niiden järjestys vapaa. Raapustettuamme välttämättömät merkinnät karttoihin väsy alkoi olla melkoinen. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään ylimääräisen seikkailupäivän koettelemusten pyöriessä mielessä ja varsinaisten kisavalmistelujen jäätyä vähiin.

Aamu meni nopeasti tavaroiden säädön, reittien suunnittelun ja taitotestien merkeissä. Ilma onneksi suosi, joten tavaroiden välppääminen telttaleirissä onnistui vaivatta. Vaihtoalueena toimivassa leirissä käytäisiin kolmesti kisan aikana, joten jaottelimme valmiiksi neljällä n. 12h etapilla tarvittavat varusteet ja energiat. Vaikka Jukolassa ilmeisesti palaeltiin, Laatokan rannoilla oltiin lämpimän rintaman puolella, ja järein vaatetus saatettiin jättää vaihtolaatikoihin.

Seikkailu

Lähdössä ulkomaalaiset osallistujat saivat ryhmittyä eturiviin. Kaikki sarjat starttasivat samaan aikaan, joten n. 400 osallistujan myötä alussa olikin tiivis tunnelma. Rymistelimme letkassa hiekkateitä pitkin kohti etelää. Vehreät metsät verhoilivat tasaisen kuoppaista tietä. Kaksirenkaisella tasaisen väylän löytäminen kuoppien keskellä kävi huomattavasti helpommin kuin autolla. Tasaiseen tahtiin teiden varsilla kuhisi ja vararenkaille oli käyttöä.  Onneksi meillä renkaat pysyivät ehjinä. 

Jalkaisin käyty coastaleering-pätkä katkaisi pyöräilyn n 30km jälkeen. Ensimmäiselle rastille painaessamme teimme kisan ainoan varsinaisen koukun. Ajauduimme rantaan liian aikaisin ja etsimme rastia väärästä pohjukasta. Puskat vaihtuivat mahtaviin kalliorantoihin pian rastin jälkeen. Rastien paikat eivät olleet tiedossa, mutta löytyisivät rannan tuntumasta. Taivalsimme jylhillä ja karuilla rantakivillä ja -kallioilla koskemattoman oloisissa paikoissa. Jalat kastuivat pari kertaa, nastoista oli hyötyä. 

Etappi jatkui pyörä-coastaleeringin merkeissä hiekkarannoilla. Taitoimme matkaa kärjen kanssa, sillä jätimme käymättä vapaaehtoisia rasteja. Pyörät olivat saaneet mukavan kurakuorrutteen ja vinkuivat kilpaa. 

Hämärän laskiessa alkoi tuntua, että kisaa olisi huomattavasti todellista vajaata 12h enemmän. Toisaalta, olihan meidän seikkailumme alkanut jo edellisenä aamuna. Vaihdoimme huollon jälkeen melontaan, mikä oli ehkä elämyksellisintä koko reissulla. Täyden kuun loistaessa tyynellä Laatokalla meloessa tunsi itsensä etuoikeutetuksi. Juuri kun viimeiset valonrippeet alkoivat kadota lännestä, idässä jo kirkastui. Melan vetojen ja käen kukkumisen lisäksi oli aivan hiljaista. 

Melonnan katkaisi sopivin väliajoin coastaleering- sekä kiipeilytehtävät. Keskittymällä pakollisiin rasteihin liikuimme kärkeä nopeammin, ja yhtäkkiä huomasimme saapuneemme miehitetylle rastille tuntia ennen sen aukeamista. Koska edelliset vapaaehtoiset rastit olivat kaukana, käperryimme märissä vaatteissamme kallionkoloon torkkumaan, mutta varsinainen nautinto tauko ei ollut.

Piste aukesi klo 4. Rasti riippui vaijerissa n. 10m korkeudessa, kymmeniä metrejä toisistaan etäällä olevien saaren välissä. Rastille laskettiin vaijeria pitkin, leimattiin ja tiputtauduttiin veteen.  Ainoastaan toinen joukkueenjäsen leimasi toisen hinatessa hänet hypyn jälkeen kajakilla rantaan. Päivi haki rastin ongelmitta, mutta kaupan päälle tullut aamuherätys 8-asteisessa vedessä oli ilmeisen pysäyttävä.

Seuraavaksi meloimme kiipeilyrastille, jossa vastassa oli multi-pitch-seinä. Ensiksi yläköysiteltiin hyvän matkaa, sitten vaihdettiin jumarointiin ja sen jälkeen vielä via-ferrataan. Jalat täristen suoriuduin minäkin ainoasta koskaan kiipeämästäni vitosen seinästä annetussa 10min/hlö määräajassa jumarivaihtoon. Tyylipisteitä ei onneksi ollut tarjolla, mutta kyynärpäiden ja säärien ruhjeista päätellen otteeni olivat olleet monipuolisia.

Ennen kolmatta etappia n. vuorokauden liikkeelläolon jälkeen otimme 40min torkut teltassa kisakeskuksessa. Pidempäänkin olisi toki nukuttanut, mutta liikkeessä virkistyi nopeasti. Tämän pyöräosuuden rasteista vain muutamasta selvisi pelkästään leimaamalla. Rasteja haettiin koskesta kuohujen keskeltä, vanhalta sillalta laskeutuen ja jumarein nousten sekä bunkkerista. Ratamestari oli selkeästi nähnyt paljon vaivaa sekä kokonaisuudessaan hienon reitin suunniteluun että yksittäisten, toisistaan poikkeavien mitä erilaisimpien rastipisteiden kartoittamiseen.  

Väliin suunnistettiin jalkaisin. Harmitti olla ”keulilla”, sillä vehreässä luonnossa tienraivaajille oli tilausta. Keskellä tätäkin osuutta oli mahtava kiipeilytehtävä. Laskeuduimme korkealta kalliolta alas veden rajaan, missä leimasimme ja kipusimme takaisin ylös. Tässä vaiheessa jumarointi alkoi sujua rutiinilla. Sitten vielä kisan viimeiset kympit pyöräillen kisakeskukseen ja viimeiselle melontaosuudelle. 

Viimeiselle melontaetapille valitsimme alkuun kantoa vaativan oikoreitin. Kiskoimme kajakkiamme satoja metriä kaislikossa, mutta vaikka vettä oli välillä reiteen asti, oikaisu piristi mieltä, sillä melontamatka lyheni kilometrikaupalla. Etapin ensimmäisen rastipisteen löytyessä epäusko oli vallata mielen. Rasti oli louhikon keskellä sijainneen n. 3m korkean neliskulmaisen kiven päällä, jonne ei näyttänyt pääsevän helposti mistään suunnasta. Sain punnerrettua itseni halkeaman kautta kivelle, ja alaskin suoriuduin jotenkin.  

Toinen yö liikkeessä oli alkamassa. Se vietettiin edellisen tapaan  kuun loisteessa tyynillä vesillä meloen. Oli erikoista liikkua isoilla selillä ilman, että ainuttakaan toista paattia tai ihmisen tekemää rakennelmaa näkyy missään. Yllätyin myös siitä, miten skarpilta ajatuksenjuoksu tuntui, vaikka liikkeessä oltiin oltu lähes 40h. Hieman toki mietitytti, vaikuttaisiko pimeys kohta minuunkin, sillä Päiviin sillä oli hetkellisesti lähes unettava vaikutus. Päivä valkeni kuitenkin pian, ja jäljellä olevat viimeiset rastit haettiin mallikkaasti ennen kisakeskukseen paluuta.

Lopuksi

Maaliin päästyämme alkoi sataa kaatamalla. Unilta herätessämme tuuli oli yltynyt ja kaksi päivää vallinnut t-paitakelikin väistynyt. Geelivoittoisen parivuorokautisen jälkeen tattaripuuro maistui. Mitään paikkaa ei kolottanut pahemmin, ja kroppa tuntui varsin hyvältä. Kisatessamme autonrengas oli paikattu, ja organisaatiotiimin pojat tarjoutuivat vaihtamaan sen vielä paikoilleen. Kokemus oli mahtava, tapahtuma loistavasti järjestetty, ja maastot sekä maisemat upeat. Ohjeistus oli selkeää, ja englanninkielellä tarjolla ollut info riittävää.

Suosittelemme tapahtumaa lämipästi kaikentasoisille multisporttaajille, jotka haluavat kokea jotakin elämyksellistä. Tapahtumaan mahtuvat mukaan niin huiput kuin retkeilymeiningillä etenevät. Osallistujia oli todellakin laidasta laitaan, ja varusteet & varustautuminen sen mukaista. Vain pakolliset rastit kiertäneille matkaa kertyi 48h-sarjassa n. 220km, kaikki rastit hakeneille n. 300km. Naisten sarjaa ei ollut, tuloksissa olimme kaksihenkisistä joukkeista sijalla 26/85.

Ensi vuonna samoihin aikoihin Red Fox Adventure järjestetään taas jossakin päin Karjalaa, ja mahdollisuuksien mukaan olemme silloinkin mukana.  Jostakin syystä suuri osa elämäni hienoimmista reissuista on suuntautunut Venäjälle, ja tämä reissu pääsee ehdottomasti samalle listalle. Reissu oli seikkailua koko rahalla, mihin pelkkä  kisamaksu, 35eur/hlö, ei ihan riittänyt :)

Tässä vielä linkit tapahtuman sivuille:

http://www.adventure-race.redfox.ru/en/
https://www.facebook.com/RedFoxAdventureRace?fref=ts 

Salla

PS Ketjutyökalua käytettiin jopa kahdesti! Tapahtumaa edeltävän pyöräilyhistoriamme moiselle työkalulle ei olekaan ollut vielä käyttöä. 

Hiutaleet pelastamassa polkuja

Lauantaiaamuna 17.5. neljä hiutaletta matkasi Riihimäelle osallistumaan Ilvesjuoksuun tarkoituksenaan pelastaa monien muiden juoksijoiden kanssa Ilvesvaelluksen polkuja, joista osa alkoi jo kadota vähäisen käytön vuoksi.
Juoksutapahtuman lukuisista matkavaihtoehdoista oli valittu viestimaraton jonka Anne, Mervi ja Seija juoksisivat. Olosuhteiden pakosta Hanna osallistuisi kävellen puolimaratonille.

Perille Riihimäen Riutalle saavuttiin niin hyvissä ajoin, että ehdittiin seurustella itse Ilveksen kanssa ja Mervi ehti vielä kauppaan hakemaan unohtuneita eväitä.

Kymmenen aikaan pinkaisivat matkaan maratonmatkalaiset. Sen jälkeen Ilves veti alkujumpan omaa lähtöään odottaville viestijoukkueille ja puolimaratoonareille.

Seuraavaksi matkaan lähtivät puolimaratoonarit ja parinkymmenen minuutin kuluttua viestijoukkueet. Matka taittui kaikilla mukavasti. Osa porukasta meni tosin matkalla hiukan harhaan, mutta kertyneet lisäkilometrit lakkasivat harmittamasta upeassa säässä ja ihanissa maisemissa edetessä kukin omaa vauhtiaan.

Seija pisteli viestimaratonia avausosuutta reipasta vauhtia menemään ja ohitti puolikasta talsivan Hannan metsätiellä.

Maasto oli kaiken kaikkiaan mukavan vaihtelevaa. Oli eri-ikäistä metsää, maantien laitaa, märempää suota ja kallioitakin.

Maantien laidasta avautui upeat maalaismaisemat ja paikalliset olivat pientareella kannustamassa.

Anne ja Seija olivat jo ehtineet omilta viestiosuuksiltaan maaliin odottamaan viimeistä osuutta juoksevaa Merviä ja Hannakin saapunut patikkapuolikkaaltaan samaan paikkaan. Mervi toi ankkurina viestijoukkueen viidennelle sijalle  viestimaratonissa joka kylläkin lisäkilometrien johdosta Team Snowflakesilla olikin 47,8 km.
Kisasta ja hyvä ja rento fiilis, ensi vuonna uudelleen!

SnowFlakesien Vappumelonta 2014

SnowFlakesien seitsämäs perinteinen vappumelonta järjestettiin tänä vuonna Mustijoelle. Reissussa olivat mukana 8 hiutaletta ja kaksi avecia, eli yhteensä viisi kanoottia pääsi liikenteeseen. Edellisvuoden ”kosteahko” vappumelonta mielessä, oli jopa puolet porukasta pukeutuneina kuivapukuihin. Tämä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi seuraavan päivän vesisateen johdosta.

Reissu alkoi siis vappuaaton iltapäivänä yhteistaksilla Helsingistä kohti Mustijokea, ja Hirsituvan taukoaluetta.  Siellä pakkasimme vesitiiviit tavaramme vuokrakanootteihin ja lähdimme melomaan alkusäätöjen ja tavaroiden hukkumisten ja löytymisten jälkeen. Vappuaaton sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja melontakeli oli loistava.

Tänä vuonna koskiosuudet oli strategisesti suunniteltu vasta seuraavaan päivään. Erikoista tämän vuoden reitissä oli myös puuston vähyys. Kirjoittaja itse lämmitteli jo rannalla valmiina nostamaan, kääntämään ja vääntämään kanoottia, siirtämään puita ja pensaita. Mutta ei, joki oli varsin avara, eikä kaatuneita puita tai muitakaan esteitä ollut. Melonta sujuikin siis vauhdikkaasti ja seitsämän kilometrin jälkeen pysähdyimme yöpaikallemme Nummisten kylän nuotiopaikalle. 

Salla oli valinnut kauniin ja rauhallisen yöpaikan. Oli mukava viettää iltaa niitty- ja jokimaisemassa auringon pikkuhiljaa laskiessa taivaanrannan taakse. Ilta kului telttojen pystytyksen ja ruokailun jälkeen nuotiolla istuskellessa, yhteisestä nyyttäripöydästä santsatessa, skumppaa kilistellessä ja juttuja kertoen. Rikkinäinen puhelin muuntui iltaa myöten varsin mielenkiintoisiksi muunnoksiksi alkuperäisistä lauseista.

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat taas kanootteihin ja läksimme liikkeelle. Taivaalta alkoi lähtöhetkenä hiukan ripsimään vettä, mutta suurimman osan aikaa päivästä se oli niin vähäistä, että sitä ei juurikaan huomannut. Tämä vappupäivä piti sisällään enemmän pikkukoskia, kanoottien roudausta maitse laskemattomien kohtien ohitse ja melontaa 22 km verran. 

Tänä vuonna yksikään kanooteista ei kivisistä koskista ja hyvistä yrityksistä huolimatta tehnyt puolieskimoa, vaan kaikki säilyivät oikein päin. Sallan ja Virvan kanootti hörppäsi yhdessä koskessa sen verran paljon vettä, että sitä oli melkein laitoihin asti. Mutta tätähän ei lasketa! Koskenlaskutyylit olivat itse kullakin kanoottiparilla mitä mielenkiintoisempia. Kaksi kanoottiseuruetta päätyi laskemaan yhden kosken nurin perin takaosa edellä. Ilmeitä oli hauska seurata rannalta.

Kirjoittajan oma kanootti päätyi kyseisessä koskessa suoraan kiville ja siitä sitä sitten ähkittiin tovin verran pois. Pidämme edelleen Mervin kanssa kiinni siitä, että olimme hiukan katselleet kiveä sillä silmällä taukopaikkaoptioksi. 

Tässä kohtaa vettäkin tuli taivaalta ihan kiitettävästi. Mutta eipä tuo reissua haitannut, kun varusteet olivat hyvät ja tunnelma kohdallaan. Kanoottien roudauspätkät maitse pitivät hyvää lämpöä yllä. Sade tyyntyi sopivasti lounastauolle. Siellä energiasaannin innoittamina Salla, Terho ja Virva vetivät jumppaylistyksen auringolle. Päivä päättyi neljän maissa leppoisiin tunnelmiin. Matka jatkui yhteistaksilla kohti kotia ja suihkua.

Suuret kiitokset Sallalle vappumelonnan suunnittelemisesta ja järjestämisestä! Oli jälleen erittäin mukavaa viettää vappua luonnon helmassa hyvässä seurassa. Seuraava vappu onkin jo kalenterissa =).

Suvi Palosaari  

Hiutaleet ulkomailla - Ace Xdream I - 27.04.2014 Tartto, Viro

Kuukausien suunnittelu ja viikkojen jännitys alkoi huipentua perjantaina 25.4.2014, kun 12 hiutaletta kerääntyi seikkailuromppeineen Länsi-satamaan ja otti suunnaksi Ace Xdream seikkailukisan Tartossa Virossa. Edeltävä viikko oli ollut kiihkeä taktiikkapalavereineen ja viime hetken matkaohjeineen. Sääntöjä tavattu ja ilmoja arvailtu useammassakin kodissa. Oli lohduttavaa kuulla, että en ollut ainoa, joka oli viimeisenä iltana etsinyt otsalamppua, kaivanut pyörävarusteita ja seikkailu-noviisina ihmetellyt mihin vetoköyttä tarvitaan?
 
Seikkailua saatiin heti lähtöön, kun Petran pyörän avain katkesi lukkoon. Ongelma selvitettiin ja pyöräletka pakattiin Tallinkiin. Useampi pää kääntyi terminaalissa ja selkeästi erotuimme keskiverto Tallinnan-matkaajista. Kiitos hienon yhtenäisen kisa-lookin. Laivamatka oli oiva hetki vihdoinkin paneutua tulevaan kisaan. Kisakartan viime vuoden versiota ihmeteltiin yhdessä. Aiemmin oli öitä valvonut miettien jaksaako ja pystyykö fyysisesti, mutta nyt alkoi jännittää, että riittääkö äly.

Kengät kisaa odottamassa

Tallinnassa pyöräletkaa seurasivat taas kääntyvät päät ja ensimmäinen suunnistusrasti eli hotellimme löytyi vaivatta. Hotelliin ei jääty, vaan ponkaisimme iltaelämään nostamaan maljat hyvin alkaneelle seikkailulle sekä syömään toiseen ravintolaan, mistä osalla ilta vielä jatkui uudelleen syömään, ostoksille ja uusia kenkiä ulkoiluttamaan. Oma matka kääntyi höyhensaarille.
 

Aamulla oli matkan virallinen osio eli yhdistyksen vuosikokous. Tätä ennen osa ehti jo käydä aamulenkillä katsastamassa kaupunkia. Kokous hoidettiin säntillisesti ja aikaa jäi vielä vapaaksikin. Osa ampaisi uimaan ja kylpylään, osa ostoksille ja itsellä suuntana oli Virvan ja Suvi P:n kanssa vanha kaupunki kujineen ja terasseineen. Sää oli mitä parhain avata vuoden terassikausi.

 

Tarttoon siirryttiin junalla. Junalle lähtiessä saimme taas nostettua jännitystä, kun yhden hiutaleen pyörän avain oli hukassa ja pyörä tiukasti taas kiinni tolpassa. Lukkopulmien selvittämisestä oli jo kokemusta ja muutaman minuutin marginaalilla koko letka saatiin paiskattua junaan. VR:lle vain terveisiä, että Virossa ei ollut mitään ongelmia saada koko joukkueen ja muidenkin samaan suuntaan matkalla olleiden pyöriä mukaan.

 
Tartossa hotelli oli loistavalla paikalla aivan kisakeskuksessa kaupungin keskusaukiolla. Hotellille tehdyn pyöräsuunnistuksen jälkeen lähdimme tutustumaan kisapaikkoihin pyörillä eli etsimme vaihtoalueet, suihkutilat ja arvailimme erikoistehtäviä. Erityisesti etsimme hyppyrimäkeä, josta etukäteen lähetetyt tiedustelijat olivat lähettäneet kuvia ja arvailuja millä välineellä sitä lasketaan alas. Vaihtoalueen vierestä löytyi BMX-rata, jonka oletimme olevan yksi kisan rasti ja jota tietenkin testiajettiin. Retkellä löydettiin muutamia jo valmiiksi rakennettuja rastipisteitä, joista yksi oli Tarton maineikkaan yliopiston vieressä patsasaukiolla. Illemmalla syömisen jälkeen kaupungin patsaita bongailtiin vielä lisää olettaen, että näistä saisi jonkin kivan tehtävän kisaan.
 

Patsasbongailua

Kilpailuaamu käynnistyi auringonpaisteessa ja hyvällä mielellä. Ei jännittänyt enää yhtään ja aamupala maistui. Mervi oli ehtinyt jopa tehdä aamulenkin Tarton Toomemägelle ja bongannut paljon rasteja. Tämä lupaili jonkinlaista rogaining-pähkinää kisaan. Koko joukkue siirsi yhdessä pyörät valmiiksi vaihtoalueelle ja sen jälkeen ehti vielä rauhassa kukin joukkueista palata hotelliin, tarkistaa viimeiset varusteet ja valmistautua. 
 

Valmiina lähtöön

Kello 11 starttasi B-radalle kolme SnowFlakes joukkuetta ja hetkeä myöhemmin yksi joukkue A-radalle. Minä ja Suvi S lähdimme matkaan kahden hengen voimin Virvan jäädessä kannustamaan ja seuraamaan kisaa.  Arvauksen mukaisesti ensimmäinen tehtävä meillä oli juuri niiden henkilöpatsaiden bongailu. Rastit 1 – 4 piti käydä läpi henkilöiden ikäjärjestyksessä eli ensin tiimin täytyi etsiä jokaisen patsaan kohdalta henkilön syntymä- ja kuolinvuodet ja vasta sitten leimata rastit vanhimmasta nuorimpaan. Tämä tietenkin tuolla Toomemägellä eli heti alkuun otettiin luulot pois juosten ylös alas mäkeä.
 

Otos ohjeista kisakeskuksen ympärillä

Kilpailu jatkui normaalina suunnistuksena pyörävaihtoon, mistä parin pyörärastin jälkeen joukkueen piti heittää frisbeegolfia yhden osuman verran. Minun johdollani kävimme innoissamme matkan varrella leimaamassa myös yhden ylimääräisen rastin. Frisbeen heittelyn jälkeen vuorossa oli kanoottiosio, johon kuului rastien haun lisäksi myös kanootin raahausta kannaksen yli ja kanootti-pujottelu. Kanoottiosuudet ovat itselleni haastavat, mutta Suvin ammattimaisessa ohjauksessa selvisimme hyvin. Pujottelussa jopa erinomaisesti.

Vesileikkien jälkeen alkoi pidempi pyöräsuunnistusosio, joka sijoittui vanhalle armeija-alueelle. Yksi rasteista sijaitsi maan alla pimeässä labyrintissa, mitä varten tarvittiin nyt niitä otsalamppuja. Ohitimme maan alla monta joukkuetta, kun Suvi ymmärsi heti kääntyä sinne minne kukaan muu ei pimeässä harhaillut. Toinen rasti oli valtavan autonrengaskasan päällä ja sinne kipuaminen oli hauskaa vaihtelua.

Vaihtoalueelle palatessa edessä oli nyt tuo BMX-rata, joka sujui vauhdilla. Sen jälkeen itse kupsahdin ojaan nurin ja pyörästä ketjut irti. Onneksi pyörän sai hylätä siihen ja kiisimme viivasuunnistukseen. Viimeisimpiä rasteja piti etsiä pikkuteille poukkoillen ja löytää kolme oikeassa järjestyksessä.  Tämän suoritimme harkiten ja viisaasti.  Edessä oli enää viimeinen koitos eli jännittävä rastin hakeminen sillalta alas viritetyn kiipeilyverkon alareunasta. Tässä riitti Suvin mallisuoritus. Sen jälkeen oli jäljellä enää vain pieni pyräys maaliin hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. A-radalla oli näiden B-radan ponnistusten lisäksi ajelua segwaylla, haastavampi suo-kanootti-osio, kick-bike, köysiliukuminen ja rullaluistelu.

 

Salla leimaa

Hiutaleet pärjäsivät hienosti. Team SnowFlakes 2 sai B-radan naisten sarjan hopeaa, Team SnowFlakes 1 hienosti ja hieman harmillisesti neljäs pidemmällä A-radalla. Kolmanteen sijaan vain pari minuuttia!  Team SnowFlakes 3 oli B-radan naisten sarjan 6. ja minä ja Suvi ajallisesti vain 5 minuuttia heidän perässään. Me saimme vajaan joukkueen takia runsaasti sakkopisteitä, mutta itseäni lohdutti suuresti, että ilman sakkoja olisimme olleet naisten sarjan 9. eli yli omien odotusten!

Team SnowFlakes 2 B-sarjan hopealle palkintojenjaossa

Kaikki selvisivät siis ajoissa pois radoilta ja mitään isoja ongelmia ei ollut kellään. Suihkun ja palkintojen jaon jälkeen oli reippaasti aikaa istua aurinkoisella terassilla, syödä ja käydä läpi suorituksia. Tässä vaiheessa valkeni, että hyppyreitä ei ollutkaan eli tiedustelujoukkojen tekemä käytännön pila paljastui (Raivolan rysäpöksyt joukkue, Jorma, Mikko ja Reijo). Olimme hieman pettyneitä. 

Tilattu minibussi peräkärryn kera lähti kotimatkalle klo 18. Yhtäkään pyörää ei olisi kyytiin mahtunut enempää. Tallinnan päässä ehdimme vielä istahtaa rauhassa jatkamaan jälkipelejä ennen lastautumista taas lautalle. Kotiin päästiin yöllä myöhään maanantain puolella.

 

Pyörälastia purkamassa Tallinassa

Itsellä ei ole vielä paljoa seikkailukisakokemusta, mutta tämän viikonlopun jälkeen olen varma, että kokemusta ja kisoja tulee lisää. Virolaiset kisajärjestäjät olivat tehneet loistotyötä ja Virva jo keräili mukaan lisää vinkkejä SnowFlakes kisaa varten elokuulle. Suvi S matkanjohtajana oli järjestänyt koko joukolle sujuvat siirtymiset ja hienot majoitukset. Kiitokset Suville ja kaikille muille matkaa järjestäneille! Parasta oli tietenkin hyvä seura ja kannustus eli kiitokset kaikille matkaseuralaisille.

 

Mari Hjelt

Kengät kisattuina