Red Fox Adventure Race, 12.-14.6., Venäjä

Kuvat: maisema- ja kisakuvat Red Fox Adventure, Aigul Lotfullina, Konstantin Dikovsky

Valmistelut

Keväällä lähialueilla järjestettäviä hieman pidempiä seikkailukisoja skannatessamme huomasimme rajan takana Laatokan rannalla järjestettävän, 2 tai 4 henkilön joukkuein käytävän 48h mittaisen multisport-tapahtuman. Kuvat tapahtuman nettisivuilla tekivät heti vaikutuksen. Koskemattoman oloista kivikkoista rantakaistaletta, jylhiä kalliota, pieniä saaria. Kun lajipainotus vaikutti sopivalta ja tapahtuman hintakin oli vain 35EUR/hlö, päätimme olla viivalla.

Aiemmin olimme osallistuneet 24h pituisiin mittelöihin, joten luvassa olisi monenlaisia uusia kokemuksia. Kiipeilytehtäviä oli myös tiedossa liidauksesta jumarointiin ja laskeutumiseen, joten allekirjoittaneen olemattomalla kiipeilytaustalla ja korkeanpaikankammolla keväällä olikin pientä tekemistä itseluottamuksen luomisessa köysitehtäviin. Onneksi kyseessä oli parikisa, ja Päivillä tämän alueen osaaminen kohdillaan.

Päätimme lähteä reissuun autolla, jotta mukaan saisi varmasti kaiken tarpeellisen. Vaihtoehtoiseesti olisimme päässeet paikanpäälle Pietarista järjestäjien kyydillä, mutta Google mapsin kertoessa matka-ajaksi 4h 50min, oma kyyti tuntui hyvältä valinnalta. Kajakit, pyörät, telttailukamat sekä ruokatarpeet 10 kokislitrasta alkaen täyttikin tilan mukavasti. Matkalla hankimme vielä mm ketjutyökalun (kera pikakäyttöopastuksen), läjän geelejä ja perhepizzat kylmälaukkuun kisasyömisiksi.

Matkalla!

Matkaa taitettiin rennoin mielin. Samalla asenteella oli tarkoitus jatkaa kisassakin, jotta kokemus olisi mahdollisimman mukava ja jaksettaisiin loppuun asti. Imatran raja-asemalle asti matka menikin mukavasti. Ylitykseen meni kuitenkin turkasesti aikaa, vaikka autoja ei montaa ollut jonossa meitä ennen. Jonottelussa oli kuitenkin se hyöty, että saimme ennakkovaroituksen teiden kunnosta ja varmistuksen siitä, ettei Google mapsin ohjaamaa reittiä kannattanut käyttää.

Jatkoimme uuden suunnitelmamme mukaiselle reitille. Hyvin nopeasti pääsimmekin teille, jossa kuoppia riitti kymmenien kilometrien ajan koko tien leveydeltä. Pian oivalsimme myös, miksi hengityssuojain oli merkitty kisassa tarvittavien välineiden joukkoon. Sellaista hiekkateiden pölisemistä emme olleet nähneet koskaan aiemmin. Ihan kuin hernerokkasumussa olisi ollut. Ja seuraavat parit päivät piti sukkuloitavan samoilla kapeilla teillä pyörillä yötä päivää… Olimmekohan sittenkään ihan oikeassa paikassa.

Eikä siinä vielä kaikki, kun Lumivaara alkoi vihdoin lähestyä ja päästiin hetkeksi asfalttitielle, auton hurina muuttui ikäväksi kilinäksi. Kävi ilmi, että jättipultti oli lävistänyt takarenkaan ja istui siinä sitkeästi kiinni. Siispä, lasti tien penkalle ja renkaanvaihtohommiin rekkojen ilmavirran hyväiltäväksi. Hiki virtasi, autoja paineli ohi, mutta hienosti kaksissa naisin tästäkin varikkokäynnistä suoriuduimme. Koska huoltamoista ei ollut mitään tietoa, päätimme karauttaa kisakeskukseen, ja pyytää organisaattoreita järjestämään renkaan kuntoon kisan aikana.

Kisakeskuksessa ennen starttia

Lumivaarassa sijainneeseen kisakeskukseen päästyämme ilta olikin jo pitkällä, ja leiripaikka ihmisiä, telttoja ja autoja pullollaan. Starttiin oli vielä reilu puoli vuorokautta, mutta matkaan kuluneen noin 12h takia aika oli käymässä vähiin, sillä karttoja emme olleet vielä nähneetkään, taitotestit olivat suorittamatta ja nukkumaankin oli tarkoitus vielä päästä. Onneksi meillä oli sentään oma kajakki mukana, sillä meilläkin harkinnassa ollut kisajärjestäjiltä vuokralle saatava purkki osoittautuivat kokoa-se-itse -tyyppiseksi ratkaisuksi, jonka melontakuntoon saattamisessa näkyi vierähtävän tunti jos toinenkin.

Kaiken säädön keskellä rekisteröintipiste oli ehtinyt sulkeutua ennen kuin saimme kisamateriaalin käsiimme. Saimme onneksi itkettyä meille yölukemiseksi kartat, joten pääsimme sentään tutustumaan tulevaan, vaikka taitotestit jäivätkin aamuksi. Tavaamista piisasikin, sillä karttoja oli viisi kappaletta, ja rasteista osa vaihtoehtoisia ja niiden järjestys vapaa. Raapustettuamme välttämättömät merkinnät karttoihin väsy alkoi olla melkoinen. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään ylimääräisen seikkailupäivän koettelemusten pyöriessä mielessä ja varsinaisten kisavalmistelujen jäätyä vähiin.

Aamu meni nopeasti tavaroiden säädön, reittien suunnittelun ja taitotestien merkeissä. Ilma onneksi suosi, joten tavaroiden välppääminen telttaleirissä onnistui vaivatta. Vaihtoalueena toimivassa leirissä käytäisiin kolmesti kisan aikana, joten jaottelimme valmiiksi neljällä n. 12h etapilla tarvittavat varusteet ja energiat. Vaikka Jukolassa ilmeisesti palaeltiin, Laatokan rannoilla oltiin lämpimän rintaman puolella, ja järein vaatetus saatettiin jättää vaihtolaatikoihin.

Seikkailu

Lähdössä ulkomaalaiset osallistujat saivat ryhmittyä eturiviin. Kaikki sarjat starttasivat samaan aikaan, joten n. 400 osallistujan myötä alussa olikin tiivis tunnelma. Rymistelimme letkassa hiekkateitä pitkin kohti etelää. Vehreät metsät verhoilivat tasaisen kuoppaista tietä. Kaksirenkaisella tasaisen väylän löytäminen kuoppien keskellä kävi huomattavasti helpommin kuin autolla. Tasaiseen tahtiin teiden varsilla kuhisi ja vararenkaille oli käyttöä.  Onneksi meillä renkaat pysyivät ehjinä. 

Jalkaisin käyty coastaleering-pätkä katkaisi pyöräilyn n 30km jälkeen. Ensimmäiselle rastille painaessamme teimme kisan ainoan varsinaisen koukun. Ajauduimme rantaan liian aikaisin ja etsimme rastia väärästä pohjukasta. Puskat vaihtuivat mahtaviin kalliorantoihin pian rastin jälkeen. Rastien paikat eivät olleet tiedossa, mutta löytyisivät rannan tuntumasta. Taivalsimme jylhillä ja karuilla rantakivillä ja -kallioilla koskemattoman oloisissa paikoissa. Jalat kastuivat pari kertaa, nastoista oli hyötyä. 

Etappi jatkui pyörä-coastaleeringin merkeissä hiekkarannoilla. Taitoimme matkaa kärjen kanssa, sillä jätimme käymättä vapaaehtoisia rasteja. Pyörät olivat saaneet mukavan kurakuorrutteen ja vinkuivat kilpaa. 

Hämärän laskiessa alkoi tuntua, että kisaa olisi huomattavasti todellista vajaata 12h enemmän. Toisaalta, olihan meidän seikkailumme alkanut jo edellisenä aamuna. Vaihdoimme huollon jälkeen melontaan, mikä oli ehkä elämyksellisintä koko reissulla. Täyden kuun loistaessa tyynellä Laatokalla meloessa tunsi itsensä etuoikeutetuksi. Juuri kun viimeiset valonrippeet alkoivat kadota lännestä, idässä jo kirkastui. Melan vetojen ja käen kukkumisen lisäksi oli aivan hiljaista. 

Melonnan katkaisi sopivin väliajoin coastaleering- sekä kiipeilytehtävät. Keskittymällä pakollisiin rasteihin liikuimme kärkeä nopeammin, ja yhtäkkiä huomasimme saapuneemme miehitetylle rastille tuntia ennen sen aukeamista. Koska edelliset vapaaehtoiset rastit olivat kaukana, käperryimme märissä vaatteissamme kallionkoloon torkkumaan, mutta varsinainen nautinto tauko ei ollut.

Piste aukesi klo 4. Rasti riippui vaijerissa n. 10m korkeudessa, kymmeniä metrejä toisistaan etäällä olevien saaren välissä. Rastille laskettiin vaijeria pitkin, leimattiin ja tiputtauduttiin veteen.  Ainoastaan toinen joukkueenjäsen leimasi toisen hinatessa hänet hypyn jälkeen kajakilla rantaan. Päivi haki rastin ongelmitta, mutta kaupan päälle tullut aamuherätys 8-asteisessa vedessä oli ilmeisen pysäyttävä.

Seuraavaksi meloimme kiipeilyrastille, jossa vastassa oli multi-pitch-seinä. Ensiksi yläköysiteltiin hyvän matkaa, sitten vaihdettiin jumarointiin ja sen jälkeen vielä via-ferrataan. Jalat täristen suoriuduin minäkin ainoasta koskaan kiipeämästäni vitosen seinästä annetussa 10min/hlö määräajassa jumarivaihtoon. Tyylipisteitä ei onneksi ollut tarjolla, mutta kyynärpäiden ja säärien ruhjeista päätellen otteeni olivat olleet monipuolisia.

Ennen kolmatta etappia n. vuorokauden liikkeelläolon jälkeen otimme 40min torkut teltassa kisakeskuksessa. Pidempäänkin olisi toki nukuttanut, mutta liikkeessä virkistyi nopeasti. Tämän pyöräosuuden rasteista vain muutamasta selvisi pelkästään leimaamalla. Rasteja haettiin koskesta kuohujen keskeltä, vanhalta sillalta laskeutuen ja jumarein nousten sekä bunkkerista. Ratamestari oli selkeästi nähnyt paljon vaivaa sekä kokonaisuudessaan hienon reitin suunniteluun että yksittäisten, toisistaan poikkeavien mitä erilaisimpien rastipisteiden kartoittamiseen.  

Väliin suunnistettiin jalkaisin. Harmitti olla ”keulilla”, sillä vehreässä luonnossa tienraivaajille oli tilausta. Keskellä tätäkin osuutta oli mahtava kiipeilytehtävä. Laskeuduimme korkealta kalliolta alas veden rajaan, missä leimasimme ja kipusimme takaisin ylös. Tässä vaiheessa jumarointi alkoi sujua rutiinilla. Sitten vielä kisan viimeiset kympit pyöräillen kisakeskukseen ja viimeiselle melontaosuudelle. 

Viimeiselle melontaetapille valitsimme alkuun kantoa vaativan oikoreitin. Kiskoimme kajakkiamme satoja metriä kaislikossa, mutta vaikka vettä oli välillä reiteen asti, oikaisu piristi mieltä, sillä melontamatka lyheni kilometrikaupalla. Etapin ensimmäisen rastipisteen löytyessä epäusko oli vallata mielen. Rasti oli louhikon keskellä sijainneen n. 3m korkean neliskulmaisen kiven päällä, jonne ei näyttänyt pääsevän helposti mistään suunnasta. Sain punnerrettua itseni halkeaman kautta kivelle, ja alaskin suoriuduin jotenkin.  

Toinen yö liikkeessä oli alkamassa. Se vietettiin edellisen tapaan  kuun loisteessa tyynillä vesillä meloen. Oli erikoista liikkua isoilla selillä ilman, että ainuttakaan toista paattia tai ihmisen tekemää rakennelmaa näkyy missään. Yllätyin myös siitä, miten skarpilta ajatuksenjuoksu tuntui, vaikka liikkeessä oltiin oltu lähes 40h. Hieman toki mietitytti, vaikuttaisiko pimeys kohta minuunkin, sillä Päiviin sillä oli hetkellisesti lähes unettava vaikutus. Päivä valkeni kuitenkin pian, ja jäljellä olevat viimeiset rastit haettiin mallikkaasti ennen kisakeskukseen paluuta.

Lopuksi

Maaliin päästyämme alkoi sataa kaatamalla. Unilta herätessämme tuuli oli yltynyt ja kaksi päivää vallinnut t-paitakelikin väistynyt. Geelivoittoisen parivuorokautisen jälkeen tattaripuuro maistui. Mitään paikkaa ei kolottanut pahemmin, ja kroppa tuntui varsin hyvältä. Kisatessamme autonrengas oli paikattu, ja organisaatiotiimin pojat tarjoutuivat vaihtamaan sen vielä paikoilleen. Kokemus oli mahtava, tapahtuma loistavasti järjestetty, ja maastot sekä maisemat upeat. Ohjeistus oli selkeää, ja englanninkielellä tarjolla ollut info riittävää.

Suosittelemme tapahtumaa lämipästi kaikentasoisille multisporttaajille, jotka haluavat kokea jotakin elämyksellistä. Tapahtumaan mahtuvat mukaan niin huiput kuin retkeilymeiningillä etenevät. Osallistujia oli todellakin laidasta laitaan, ja varusteet & varustautuminen sen mukaista. Vain pakolliset rastit kiertäneille matkaa kertyi 48h-sarjassa n. 220km, kaikki rastit hakeneille n. 300km. Naisten sarjaa ei ollut, tuloksissa olimme kaksihenkisistä joukkeista sijalla 26/85.

Ensi vuonna samoihin aikoihin Red Fox Adventure järjestetään taas jossakin päin Karjalaa, ja mahdollisuuksien mukaan olemme silloinkin mukana.  Jostakin syystä suuri osa elämäni hienoimmista reissuista on suuntautunut Venäjälle, ja tämä reissu pääsee ehdottomasti samalle listalle. Reissu oli seikkailua koko rahalla, mihin pelkkä  kisamaksu, 35eur/hlö, ei ihan riittänyt :)

Tässä vielä linkit tapahtuman sivuille:

http://www.adventure-race.redfox.ru/en/
https://www.facebook.com/RedFoxAdventureRace?fref=ts 

Salla

PS Ketjutyökalua käytettiin jopa kahdesti! Tapahtumaa edeltävän pyöräilyhistoriamme moiselle työkalulle ei olekaan ollut vielä käyttöä.